perjantai 13. tammikuuta 2023

Viestit kulkevat monella "rintamalla"

 

Kirje Ukrainasta

Jos kulkevat viestit Ukrainaan perinteisellä radiotekniikalla lyhyillä aalloilla, niin kyllä myös hieman perinteisempikin yhteysmuoto, kirjeposti, toimii sotatilasta huolimatta. Ja onhan tuo Posti toiminut rintamaolosuhteissa täällä pohjolassakin viime sotien aikana. Siitä osoituksena lukuisat kenttäpostikirjeet ja paketit, jotka liikkuivat kotirintaman ja sotarintaman välillä.


Kenttäpostimerkkejä Jatkosodan ajalta (oma kokoelma)

слава Україні

@ri


Medianäkyvyyttä tavoittelemassa

 

Juttua ja kuvia Sulkavalta

Viime kesänä tuli vierailtua Sulkavan suunnalla ja tarkemmin sanottuna Tiittalan kartanossa. Kartano oli juuri avannut kesäkauden ja onnistuttiin olemaan ensimmäisten asiakkaiden joukossa nautiskelemassa kartanon näkymistä ja maukkaista "Vohvelikahveista". Vierailun innoittamana laadin sitten pienen jutun kyseisen kartanon vaiheista ja laitoin sen menemään julkiseen jakeluun internetin syövereihin.

Viikolla saamani tilaston mukaan juttua oli luettu yli 50 000 kertaa. Laskurin mukaan juttu merkitään luetuksi, jos ja kun se on selaimessa auki yli minuutin. Lisäksi jutun kuvia oli katseltu yli 46 000 kertaa, mikä on ihan ok suoritus. Juttu oli julkaistu niin suomeksi kuin englanniksi.

Ensi kaudella tulee varmaan taas vierailtua kartanon maisemissa, mutta nyt voisi kirjoittamisessa keskittyä vaikka kartanon upeaan puutarhaan, sen lintumaailmaan tai sitten hieman jännittävämpään historiaan;  osana Suomen radioamatööritoimintaan.


@ri

tiistai 10. tammikuuta 2023

Vuositilastoja 2022: Postikortit


Postcrossingia vuodesta 2009 lähtien !



 Edellisessä kirjoituksessa tarkastelin uusien tilastointiohjelmistojen avulla vuonna 2022 pidettyjä radioamatööriyhteyksiä OH5FI -tunnuksella. Tässä julkaisussa on tarkoitus tilastoida vuosi 2022 postikorttien osalta. Osinhan kortit rinnastuvat hyvin myös noihin radioamatööritouhuihin, sillä siellä on perinteisesti pidetyt yhteydet vahvistettu erillisillä QSL-korteilla. Toki sähköisten palvelujen saadessa valtaa ovat nuo perinteiset kortit jääneet hieman vähemmistöön. Syykin tuohon ilmiöön on selvä: useimmiten kortteja tarvitaan todistamaan pidetyt yhteydet kun haetaan erilaisia awardeja eli työskentelytodistuksia. Nyt kun nuo säköiset QSL-palvelut (LoTW ja eQSL) on saatu vahvistamaan pidetyt yhteydet ja hyväksymään ne myös omiin awardihakemuksiinsa, ei perinteisille QSL-korteille ole enää suurta tarvetta välttämättä. Niin, ja nuo sähköiset palvelut toimivat nopeasti, joten ei tarvitse odotella kortin saapumista, joskus vuosienkin verran. Toki korttien painokustannuksetkin ovat hieman karanneet ylöspäin, joten aktiiville yhteyksien pitäjällä voi korteista muodostua melkoinen menoerä, vaikka useimmiten postitus onnistuukin "ilmaiseksi" oman QSL-palvelun kautta.

Postcrossin tapa lähettää postikortti entuudestaan tuntemattomalle vastaanottajalle maailmalla ja sitten vastavuoroisesti saada kortti toiselta tuntemattomalta. Korttien ja postimerkkien kerääjällehän tämä on mitä mainioin tapa kerätä filateelisia aihioita maailmalta. Mitä tulee harrastuksen hintaan, niin ihan halvaksihan ei tämäkään harrastus tule, sillä postimaksut ovat kohonneet vuosi vuodelta ja samoin myös postikorttien hinnat. Hyvä sponsori on tässäkin harrastuksessa enemmän kuin hyväksi avuksi 😎. Vuoden 2022 hinnoilla Suomesta maailmalle omat 92 korttia olisivat tulleet maksamaan n. 190 eur, vaikka useimmiten lähetänkin kortit edullisemmassa "Economy" -luokassa. Tähän kun lisätään peruspostikortitn hinta n. 1.50 eur saadaankin lisämenoeräksi 138 eur, jolloin kokonaissumma kohoaakin 328 euroon. No, paljon kalliimpiakin harrastuksia toki löytyy.

Oma PG (Postcrossing) -tilini on ollut viime vuosina aktiivisena muutamia kertoja vuodessa. Tästä on lähinnä ollut se seuraus, että tilin avaamisen jälkeen sadat postikortit saapuvat postilaatikkoon seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Viime vuonna lokakuun Postikortinpäivän merkeissä avattu tili toi laatikkooni yhdellä kertaa liki 100 korttia; siinä oli posteljooni hieman ollut ihmeissään. Onneksi oli laittanut kortit siististi yhteen kumilenkeillä.

Maailman tilanne on tämän vuoden osalta muuttanut suuresti PG-tilastojani: Venäjä ja Valko-Venäjä ovat eristetty PG:n toiminnoista ihan siitäkin syystä, ettei perinteinen posti kyseisiin valtioihin kulje. Kahden kärki erottuu selvästi korttien osalta: Saksa ja USA. 

Kun katsoo maailmalle lähetettyjen korttien suosikkeja huomaa hyvin, että erityisesti Muumi -kortit ovat olleet suosiossa. Toki myös kauniit luontoaiheiset kortit sekä joulukortit ovat korkealla tilastoissa. Pienenä "lisätwistinä" harrasteeseen olen skannannut kaikki saamani PG-kortit heti harrasteen alusta 2009 lähtien. Suurin osa saapuneista korteista onkin esittänyt lintuja toiveitteni mukaisesti. Toki muitakin erikoisaiheita joukosta löytyy kuten; NFL, avaruus, lepakot, shakki jne....

Omat joulukortit eivät tässä tilastossa kotimaan osalta luonnollisesti näy, mutta niidenkin trendi tilastojen valossa on ollut laskeva. Syitä tähän en lähde yksilöimään, mutta viimeiset pari vuotta tuo korttimäärä on ollut lähetettyjen osalta se vakio 15 ja paluupostissa on tullut lähes vakiona pysynyt arvo 12 korttia. Toki omana erikoisuutena näihin vuodenvaihteen muistamisiin olivat tänäkin vuonna 5 erikoiskorttia, jotka lähetin Postin palvelun kautta Suomen sotaveteraaneille. 


Näihin kuviin ja tunnelmiin. Uusi vuosi ja uudet haasteet.


@ri


Postcrossingkortit vuonna 2022

Korttien TOP 10


Lähetettyjen korttien suosikit maailmalla kautta aikojen


sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Vuositilastoja 2022: radioamatööriyhteydet

 Näin sopivasti Loppiaisen päätteeksi valmistuvat monenlaiset vuositilastot niin yrityksissä kuin yksityiselläkin sektorilla. Erilaiseen tilastointiin löytyy monenlaisia työkaluja internetin syövereistä, eikä tilastoja tarvitse usein enää itse edes tehdä, sillä internetin sähköiset palvelut osaavat rakentaa monenlaisia tilastoja käyttäjän pyytämättäkin. Valitettavasti jotkut palvelut tekevät tilastoja, vaikka käyttäjä ei kyseiseen toimintaan ole suoraan lupaa antanutkaan tai sitten on vain unohtanut poistaa sen rastin palvelukuvauksesta, jossa seuranta hyväksytään muodossa jos toisessa.

Löysin internetistä hienon sovelluksen, jolla voi tutkia ADIF-muotoisia tiedostoja; radioamatööriyhteyksien kirjaamisessa käytetään laajasti juuri ADIF-muotoa. Tämä olikin hyvä syy laittaa vuoden 2022 radioyhteydet kartalle ja tilastoihin; ensimmäistä kertaa tällä tavoin toteutettuna. 

Tällä kerralla laitoin käytössäni olleista radiokutsuista tuon uusimman, OH5FI, tilastoitumaan palvelun sivustolle. Kyseisessä tilastossa näkyvät radioyhteydet n. 8 kk ajalta, jolloin olin aktiivinen kyseisellä kutsulla Lappeenrannasta ruudusta KP41db. Tilastossa eivät näy ns. yksisuuntaiset radioyhteydet, joita olen käyttänyt sanomaliikenteen ja sähköpostin seurantaan lyhyillä aalloilla (HF), eikä myöskään ne satunnaiset yhteydet, joita ei ole tullut merkittyä lokikirjaan: se kun ei ole nykyään palkollistakaan.

Seuranta-ajalle on merkitty 676 QSOa eli kaksipuolista radioyhteyttä 51:en radioamatöörivaltioon (DXCC). Pää työskentelylähetelajeina ovat olleet sähkötys (CW) ja erilaiset digimodet (RTTY, PSK, FT)

Karttaa katsoessa näkee hyvin kuin yhteydet ovat hyvin Eurooppa painotteisia. No, tämä selittyy hyvinkin sillä, että käytössä on ollut vain pienet tehot; kaikkia alle 50 Wattia. Eivätkä antennitkaan ole olleet järin suuria. Enemmänkin sellaisia "spy-ratakisuja" eli lankoja ja vertikaalikeppejä puutarhaan piilotettuina 😅💪

Pisin yhteys on syntynyt Falklandin saarille VP8LP aseman kanssa, jolloin yhteysväliksi tuli ihan hienot 14657 km. Oseaanian suunta, Australia / Uusi-Seelanti, ovat jääneet paitsioon yhteyksien osalta. Tämä selittynee osin sillä, että aktiivisin työskentelyaikani lyhyillä aalloilla painottui iltaan ja iltapäivään, jolloin radiokelit olivat paremmat lännen ja lounaan suuntaan. Myös Ukrainan sotatilasta johtuvat tekijät ovat rajoittaneet suuresti Venäjän ja Ukrainan suuntaan pidettyjä yhteysmääriä.

Kyllä pienillä tehoillakin saa hyviä yhteyksiä ja vuodelle 2023 ovat heijastukset paranemassa yhdessä auringonpilkkujen määrän kanssa, jolloin saadaan hyviä yhteyksiä vuoden 2022 tilastoista lähes puuttuneilla 15 - 10 metrin aaltoalueilla. 


73 // HNY 23 @ri

OH5FI maailmanvalloitus

OH5FI Euroopan laajuisesti 2022

OH5FI yhteenveto


tiistai 3. tammikuuta 2023

Satsaus tietoturvaan kannattaa - tämän helpompaa se ei voi olla

 Reilu puolivuotta sitten otin blokissani kantaa kotiverkkojen reitittimiin ja niiden DNS-asetuksiin. Nämä nimipalvelut (DNS) ovat tärkeä osa verkostojen toimivuutta; niiden kautta liikenne ohjautuu "oikeille" palvelimille ja oikeiden palvelujen pariin. Ainakin silloin, jos ei joku "vihamielinen" taho ole päässyt tekemään niihin omia muunnoksi nimipalveluiden osalta. Tuo muunnoshan voi tapahtua ja usein tapahtuukin niin, ettei peruskäyttäjä siitä edes ole tietoinen. Tietoliikenne toimii edelleen, mutta kaikki sivustot eivät ohjaudukaan enää oikeaa kohdeosoitteeseen tai sitten joku ulkopuolinen taho käyttää vain reititintäsi omien tarkoitusperiensä mukaiseen internetliikenteen ohjailuun, tekemällä vaikka verkkohyökkäyksiä tai jakamalla roskapostia.

Kannattaa käydä tutustumassa tuohon DNS-asetuksiin liittyvään kirjoitukseeni, sillä se on yhä edelleen hyvin ajankohtainen. Oman reitittimen "turvatarkastuksen" voi tehdä helposti F-Securen sivustolta löytyvän, Router Checker -työkalun avulla. Tämän työkalun avulla saat hetkessä selville sen, onko kaikki asetukset oman reitittimen osalta kunnossa. Tämä palvelu on maksuton, eikä se vaadi minkäänlaisen koodin asentamista työasemalle tai reitittimelle.


Reititin tarkastettu - kunnossa on!

Mikäli reitittimen osalta kaikki on kunnossa tulee vastaukseksi kuvan mukainen ilmoitus. Mikäli jotain ihmeellistä reitittimen osalta havaitaan, saadaan niistäkin toki ilmoitus ja toimintaohjeet asian korjaamiseksi.

Reitittimen tarkastus on tehty helpoksi ja niin sen pitää ollakin. Tarkastus tulee tehdä mielellään liian usein kuin harvoin, sillä jos joku haavoittuvuus reitittimen asetuksista löytyy ja joku ulkopuolinen haluaa sitä käyttää, se ei katso päivää eikä vuorokaudenaikaa. Itse pyrin tarkastamaan reitittimenkin asetukset aina kun työasema on saanut Windowsin uuden päivityspaketin, joskus useimmitenkin. Kannattaa laittaa tuo F-Securen työkalusivusto omiin suosikkeihin selaimeen, jolloin se löytyy helposti ja sitä tulee käytettyä.

Hyvää ja turvallista vuotta 2023 myös tietotekniikan osalta.


OpenDNS - toimii !



@ri

lauantai 24. joulukuuta 2022

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2023 - A Merry Christmas and happy New Year 2023

Jouluja ja silleen....



 On taasen se aika vuodesta kun on hyvä hetki toivotella hyvää joulua ja menestystä tulevalle vuodelle 2023. Mukavasti saatiin lopulta valkeutta uloskin, vaikka viikon loskakeli meinasikin viedä lumet mennessään. Nyt tilanne pelastettu ja joulupukkikin pääsee myös talvireellä liikkeelle.

@ri

tiistai 20. joulukuuta 2022

Jumalan käsi ja jalat - Maradonna vs. Messi

 

Kuin taivasta koskettaisi ISBN:978-952-300-049-0



Penkkiurheilijan "kiirastuli" on taas onnellisesti takanapäin, mitä tulee kansainväliseen jalkapalloon. Vuoden 2022 MM-kisat saatiin viikonlopulla onnellisesti päätökseen; kisojen suurin voittaja olikin JALKAPALLO, ei kisaisäntämaa eikä yksittäinen pelaaja, vaikka yksi pelaaja vahvistikin asemaan lajin "jumalana".

Penkkiurheilunkin harrastajana jalkapallo, etenkin kansainvälinen sellainen, on näytellyt suurta roolia seurantalistoillani. Vaikka näin pohjoisessa ollaan ja jääkiekko on ollut kotimainen menestyslaji kansainvälisestikin, en ole oikein syttynyt tuolle kiekkoilukulttuurille. Lisäksi olen aina ihmetellyt sitä, miksi jääkiekon MM-kisat pitää pitää joka vuosi (?) - aika outoa, vaikka tuolla taataan kyllä ainakin joidenkin kiekkofanien suosio lajia kohtaan. Ehkä tuo valinta hieman himmentää tuota tittelin arvoa, sillä nyt menetetty mestaruus voidaan "korjata" heti seuraavana vuotena. Jalkapallo on onneksi säilyttänyt tuon nelivuotisen syklin MM-kisojen osalta.

Itse aloitin seuraamaan MM-jalkapalloa vuoden 1974 Saksassa pidetyistä MM-kisoista. Tuolloiset suosikkijoukkueeni, Hollanti ja isäntämaa Saksa, kohtasivat loppuottelussa. Ottelun voitti lopulta Saksa tuloksella 2 - 1. Loppuottelua oli kiva seurata TV:stä kun oli käytössä jo väritelevisio, jossa joukkueet erottuivat hyvin.

Vuonna 1986 pidetyt Meksikon kisat tulivat mieleen heti Argentiinan viimeisimmän voiton varmistuttua viikonloppuna Qatarissa. Tämä oli maalle se kauan kaivattu kolmas voitto, mikä toi pelipaitaan ansaitun kolmannen tähden. Omalta osaltani mielenkiintoiseksi asian tekee se, että tuo edellinen voitto tuli saman vuonna kuin aloitin työuran valtiolla, ja tämä viimeisin voitto liki samaan aikaan kun työura valtiolla päättyi. Mielenkiintoista on myös se, ettei nykyisestä Argentiinan joukkueessa olleesta pelaajasta kukaan ollut vielä syntynytkään kun tuo edellinen "tähti" ansaittiin.

Sikäli kuin ja jos MM-jalkapallo oikeasti kiinnostaa, on erittäin hyvä valinta internetin lisäksi tuo Jari Ekbergin kirjoittama "MM-jalkapaloraamattu", josta löytyy kaikki oleellinen ja hieman extraakin koko MM-jalkapallon historiasta. Itselläni on tuo kirjan ensimmäinen painos ollut käytössä vuodesta 2014, jolloin se ilmestyi. Voin sanoa, että kirjan oppimäärällä pärjää mainiosti aiheeseen liittyvissä tietokilpailuissa ja pubivisoissa 😀 Se, että osasin veikata oikein tämän vuoden mestarin ja jopa loppuottelun peliajan tuloksen, oli kyllä enemmän sitten tuuria kuin kyseisen kirjan antia - vaiko sittenkään. Näin jälkikäteen arvioituna sitä olisi voinut pelata isommilla panoksilla, jos uhkapeli kiinnostaisi - onneksi ei.

Kirjan kannen koristeeksi olen poiminut vuoden 2014 keräilykorttipakkausten kuvitusta Argentiinan joukkueesta. Tuolloin sijoituksena oli se kuuluisa hopea, joka hävitään. Tälläkin kerralla pitemmän korren vei Saksa, toki vain yhdellä maalilla ja sekin jatkoajalla. Keräilykorttien kuvia katsellessa ei voi kuin hämmästellä kuin moni pelaaja on vielä mukana tämän vuotisessakin joukkueessa. Nuoruus on ollut valttia jo silloin.

Seuraavia jalkapallon MM-kisoja odotellessa onkin hyvää aikaa jälleen keskittyä toiseen suosikkiini eli amerikkalaiseen jalkapalloon ja erityisesti NFL:n osalta. Tämän lajin osalta ei ole paljon kotimaista lähdeaineistoa tarjolla, mutta internet korvaa tuon puutteen hyvin. Lajituntemusta pelaajien osalta voi täydentääkin mainiosti osallistumalla erilaisiin "Fantasy-football" haasteisiin, jossa kootaan oma joukkue oikeista pelaajista. Paremmuus muodostuu sitten siitä, kuinka hyvin omat pelaajat hoitavat tonttinsa oikeissa peleissä. Muutaman vuoden harjoittelun jälkeen sainkin molemmat joukkueeni, niin ykkönen kuin "farmi", voittamaan oman sarjansa USA:n lohkossa.


Mestaruuspokaali vuodelta 2019

@ri

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

TIETOTURVA: Hälyttääkö Gmail?

Vaaranmerkit ilmassa.....

 

Onko Gmail-postisi käyttäytynyt oudosti viimeaikoina tai onko postin tuleminen loppunut kokonaan? Viikonvaihteen osalta tälle ilmiölle on tarjolla kaksi selitystä: häiriötilanne Gmailissa on viivästyttänyt tai jopa estänyt postien siirtymisen palvelun parissa; joku on kaapannut tilisi ja postisi ohjautuvat aivan jonnekin muualle.

No, ei syytä huoleen jos olet muistanut ottaa käyttöön kaksivaiheisen tunnistautumisen joka tunnetaan myös nimellä 2FA (two-factor authentication). 2FA voidaan toteuttaa monella tavalla, mutta nykyään yleisin tapa on kytkeä se osaksi haltijan mobiililaitetta eli tuttavallisemmin "kännykkää tai tablettia". Tällöin kirjautumissuoritus varmistetaan esim. mobiililaitteeseen lähetettävällä koodilla, jonka jälkeen vasta kirjautuminen palveluun on mahdollista - pelkkä salasana ei siis riitä. 

Googlen häiriöiden seurauksena mitä tuli juuri Gmailiin, on ilmeisesti ainakin osalle ellei kaikille asiakkaille lähetty pyyntö muuttaa tilin salasana - ihan varmuuden takeeksi. Tosi tähänkin ideaan lienee poikkeus, sillä vaimon Gmail-tiliin eikä yhdistystiliini ole tullut kyseistä pyyntöä. Joten onkin ilmeistä, että tuo aktiivisesti, päivittäin, käytössä oleva Gmail-tilini onkin mahdollisesti joutunut jonkun palvelun hakkerointiyritysten kohteeksi, jonka perusteella Google on laittanut tuon kuvan ilmoituksen minulle.

Onneksi olen käyttänyt eri palveluissa vielä erilaisia salasanapareja, joten tuolta osin ei tarvitse lähteä vaihtelemaan myös monia muita salasanoja eri palveluissa.

Jäädään seuraamaan tilannetta. Nyt ainakin Gmail -toimii ja Google:n palvelut.


@ri

tiistai 6. joulukuuta 2022

Viimepäivien radioyhteyksiä maailmalle

 

OH5FI maailmalla

Iltojen pimettyä ja säätilan kylmettyä on tullut vietettyä aikaa tavallista ahkerammin radiokaluston kanssa. Ja mikäs siinä, sillä pimeä vuodenaika mahdollistaa hyvät yhteydet matalammilla taajuuksilla ja tuo kuuluisa "hämärävyohyke" eli grayline, jolloin aurinko on nousussa tai laskussa mahdollistaa hyvän radiotien eripuolille maapalloa. Myös auringonpilkut ovat lisääntymään päin, joten korkeammat taajuudet 15 - 20 metrin aallon pituudella ovat jo mukavasti käytössä.

Kuvan yhteydet onkin pidetty viimeisen 5 vuorokauden aikana ja lähes yksin omaa 12 - 10 metrin alueilla. Toki muutama testiyhteys on pikaisesti tehty myös 10 metrin ja 20 metrin alueilla. Tuo 20 metriä eli 14 MHz on se kaikkein tyypillisin ns. DX-alue, joka on auki useimmiten kun metsästetään niitä pitkiä yhteyksiä. 

73 // ARi

"Lämpömonttu"

 

"Lämpömonttu" Mustolassa
Säätyyppi vaihtui sittenkin hyvin talviseen joulukuun myötä. Itsenäisyyspäivän aattona oli mielenkiintoinen ilmiö lämpötilan osalta paikallisesti. Pitkään parissa miinusasteessa pysytellyt lämpötila kävi äkkiseltään pienen syöksykierteen jälkeen liki 12 miinusasteessa, lämmetäkseen taas nopeasti lähtötasolleen. Tämä näkyy erittäin hyvin tuossa sääaseman lämpökäyrän kuvassa. Mitään sen ihmeellisempäähän tuohon ei liity, onpahan tapahtumana vain ns. mielenkiintoinen vuorokausivaihtelu lämpötilassa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää tasapuolisesti kaikille.


@ri

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Palautuslähetys liki 30 vuoden takaa

Postia liki 30 vuoden takaa.....

 Tuossa taanoin raportoinkin jo Twitterissä, että postilaatikkooni oli palautunut postilähetys Taiwanista. No, siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä ellei lähetys olisi ollut liki 30 vuoden takaa.

Ei ollut vuodet paljoa kirjettä turmelleet, eli oli ollut hyvin säilytettynä jossain. No, kirje oli ilmeisesti löytynyt jonkun laatikon pohjalta ja aktiivinen löytäjä oli laittanut sen asianmukaisesti jälleen liikkeelle. Hienoa; kirje palautui lähettäjälle, koska olin muistanut merkitä oikean osoitteen kirjeen nurkkaan. Sen sijaan en ollut aikaisemmin huomannut laittaa vastaanottajan osalta täydellisiä osoitetietoja; pelkän postilokeronumeron perusteella ei lähetys ollut löytänyt perille.

Laitoin siis aikoinaan oman QSL-korttini Taiwaniin, BV7GA operaattorille. Itse asiassa tuo kirjeen ja kortin lähetys tapahtui joulukuussa 1993!

Tänään valmistelin uuden kirjeen Taiwaniin täydellisillä osoitetiedoilla. Samalla varmistin internetin hakumaailmasta, että kyseinen operaattori on vielä olemassa. Vuonna 1993 ei ollut käytössä samanlaisia hakukoneita eikä tietokantoja asian selvittämiseksi - ehkä tuosta johtuen tuo osoitekin jäi aikoinaan hieman vaillinaiseksi.

Nyt on tilanne korjattu ja uusi kirje odottaa huomista postitusta. Kun katsoo noita postimerkkejä, niin kyllähän tuo postimaksu on liki 30 vuoden aikana noussut aika ruhtinaallisesti. Vuonna 1993 tuo kirje liikkui Taiwaniin ja takaisin vaatimattomalla 6 mk 30 p -hinnalla. Nyt kuoreen piti laittaa liki 3 Euron edestä merkkejä, jotta 50g lähetys liikkuisi ykkösluokassa.

@ri

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...