torstai 27. huhtikuuta 2023

Lepakkoretkellä Puolassa

 Keväisen Varsovan vierailun yhteydessä tuli kaupunkikuvassa huomioitua kuinka kaupungissa oli huomioitu niin lintujen pöntöt kuin yllättäen myös sopivat päiväpiilot lepakoillekin. Lepakotkin olivat saaneet runsaasti pönttöjä käyttöön. Niin kololinnuille kuin lepakoille on varmasti käyttöä näille asumuksille ja piilopaikoille. Toki lepakoille paikallinen rakennusarkkitehtuuri tarjoaa vielä paljon käytettävää ullakkotilaa ja luonnonkoloja, mutta eivät nämä pöntötkään turhaan ole katujen varsilla. Niillekin on varmasti käyttäjiä samoin kuin koti Suomessakin.

Tällä kerralla ei detektori ollut mukana eikä muutoinkaan tullut tehtyä havaintoja lentävistä lepakoista, toki tuo aktiivisin aika lepakoiden osalta olikin vielä edessä säiden lämmitessä. Silloin on hyvä hetki kömpiä esiin talvipiiloista.

Lepakkomatkalle Puolaan meneville on mainio paikka MIĘDZYRZECZEN PUOLUSTUSLINJA, jonka suojissa talvehtii arviolta yli 30 000 lepakkoa. Selvitysten mukaan kotimaisissa Salpalinjan bunkkereissa ei päästä ihan samoihin talvehtijamääriin, mutta onhan meillä tuo lepakkofaunakin hieman pienempi kuin Euroopassa. 

Postimerkkien lisäksi lepakot ovat saaneet näkyvän osan myös Puolan rahassa, josta osoituksena Puolan Zloty vuodelta 2010.

Näihin kuviin ja tunnelmiin kotimaisen lepakkokauden käynnistymistä odotellessa 😉


@ri


Varsovalainen lepakkopönttö 

Lepakot huomioitu lintujen ohella Varsovassa
Lepakonpöntöt ja lintupöntöt odottavat asukkaita.



"Lepakko Zloty" 2010


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...