Aamun lehdessä oli komea ilmoitus, jossa Huoltomestarit tarjosivat työtä. Tämähän on näinä päivinä hyvin harvinaista; luit siis aivan oikein: "työtä tarjolla".
Kyseisen yhtiön toiminta ja asiakaspalvelu tulivat heti ilmoituksen nähtyäni mieleen. Tämä opettavainen tarina juontaakin juurensa reilun kahden vuoden takaiseen palvelutilaukseen kyseiselle yhtiölle.
Likakaivon tyhjennys tuli ajankohtaiseksi ja oli aika tilata imuautolla tapahtuva tyhjennys. Päätin kokeilla Huoltomestareiden palvelua tämän tuotteen osalta - samalla tulisi tuo palveluhintakin selvitetyksi.
Sovittu tyhjennyspäivä tuli ajallaan ja puhelin soi iloisesti. Siellä Huoltomestareiden mestarikuljettaja kyseli, että missähän tällainen osoite on - hän kun on nyt kaupungin toisella laidalla etsiskelemässä. No, onneksi ei ollut ensimmäinen kerta kun joku etsii Mustolaa. Sehän on niin pieni ja outo "kylä" täällä kanavan laidalla. Kuljettajan päästyä kartalle, meni reilu tunti kun puhelin soi jälleen. Tälläkertaa hän ei löytänyt tyhjennettävää likakaivoa, vaikka ohjeissa tuokin oli mainittu. Tämän selvittyä muodostui ongelmaksi se, että kohteessa oli kaksi likakaivon kantta vaikka tyhjennys oli tilattu vain yhdelle kaivolle. Se toinen kaivo on pois käytöstä, mikä olisi kyllä selvinnyt kantta hieman kohottamalla.
Lopulta kaivo saatiin tyhjennettyä ja oli laskun aika. Siinä olikin melkoinen yllätysmomentti, kun yhtiön lasku oli yli 50 eur kalliimpi kuin muilla yhtiöillä. Soitto asiakaspalveluun selvitti tilanteen: laskutamme matkakuluja kilometriperusteisesti siitä lähtien kun auto lähtee keikalle talleilta. Nyt mittariin oli ilm. tullut reilu 30 km, kun kuljettaja seikkaili kohdetta etsimässä ihan eripuolilla kaupunkia. Nopein reitti kohteelle olisi ollut n. 10 km.
Asiakaspalvelu ei osannut asiassa neuvoa muuta kuin välittää asian eteenpäin johtoportaalle. Laitoin myös sähköpostitse kyselyn laskutuksen perusteista, mutta mitään vastausta en asiaan koskaan saanut. Huoltomestareilla tuntuukin olevan lähimpänä tuo oman navan tuijottaminen kuin rehti asiakaspalvelu.
Olisi varmaan pitänyt jättää tuo lasku maksamatta, mutta tuskin silloinkaan asiasta olisi kiinnostunut muut kuin perintäyhtiöt.
Itse kutsunkin Huoltomestareita nimellä Huoltokisällit, koska se kuvaa paremmin heidän toimintaansa. Tuo mestari-määritelmä on erittäin harhaanjohtavaa; osin jopa kuluttajia hämmentävää.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Harmi, että teillä kävi näin likakaivon tyhjennykseen liittyvässä laskutuksessa. Onneksi kuitenkin työ saatiin hoidettua vaikka ilmeisesti oli vaikeuksia myös likakaivon löytämisessä. Meidän täytyisi likakaivo tyhjentää täällä Valkealassa enkä vielä tiedä minkä yrityksen tilaisi paikalle. Yhden yrityksen ainakin löysin mutta en kilometriperusteisesta laskutuksesta tietoa löytänyt. Täytyy kysyä lisää tähän liittyen https://vtm-putkistohuolto.fi/palvelut/
VastaaPoista