Metsästys - muinaisjäänne jonka harva taitaa

Näin helmikuu onkin hyvä aloittaa varsin kiperällä aiheella, joka aiheuttaa aina suurta tunteidenpaloa muidenkin kuin metsästäjien keskuudessa.
Suomessa metsästäjien tai niiksi itsensä laskevien suuri määrä selittyy pitkälti sillä että, lakiteitse on ohjattu aseen hankkimista helpoksi juuri metsästystutkinnon kautta. Tehdyn tutkimuksen mukaan vain muutama prosentti metsästyskorttien haltijoista harjoittaa aktiivisesti metsästystä, puhumattakaan siitä, että pitää omaa taitoaan yllä. Hetken mielijohteesta lähdetään yhä useammin ja useammin verestelemään muistoja metsäpoluille aseiden kanssa. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että turhien metsästysaseiden määrä Suomessa on suuri. Aseiden säilytyksestä ei kannata mainita mitään, sillä kukaan ei sitä ehdi valvomaan. Asiat tulevatkin esille vasta sitten, kun pitkäkyntiset ovat käyneet kylässä.
Kunnon metsästäjähän ei ammu kaveriaan mutta silti vuosittain rekisteröidään useita tapauksia, jossa kaveri on saanut "siipensä" ja joskus jopa kuolettavasti. Tämä sieltä pahimmasta päästä. Tämä tuskin selittyy sillä, että vain muutama prosentti metsästäjäkorttien haltijoista tunnistaa tai osaa erottaa metsästettävät lajit rauhoitetuista. Tässä sekamelskassa voi toki mennä kaverikin helposti hirvenä tai karhuna.
Harrastuksena metsästys on varmasti ihan hyvä laji, siinä missä joku muukin harrastus. On vain muistettava mitä metsästyskortin hallinta edellyttää ja pitää omia taitojaan yllä. Ei olisi yhtään paha, jos metsästyskorttikin pitäisi uusia vähintään 5 vuoden välein. Ja henkilöillä, joilla harrastus on jäänyt unhonyöhön, voitaisiin samalla ottaa aseetkin viranomaisten taltioon.
Hyvää jahtionnea vaan kaikille ja muistakaa ettei nukkuvaa karhua saa herättää eikä kaveri ampua - edes huvikseen!