Tälle aamulle tuo ulkoilma valkeni melkoisen sadetta uhkuvana. Itse asiassa klo 05.30 herätyskellon soidessa alkoi myös päivän ensimmäinen sadekuuro piiskata maanpintaa. Sade kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, tosin sitten myöhemmin päivällä tuli tuo jatkuvan sateen reunakin alueelle. Mutta, kuivin jaloin ja selin saatiin aamun lenkki karvatassun kanssa vietyä lävitse.
Tällä kertaa erityisen harmittavana havaintona oli nuo muutamat autojen runnomiksi jääneet siilit, jotka lojuivat tien varsilla. Tämä joka kesäinen stradegia toistuu joka vuosi. Siilit eivät juurikaan kunnioita peltilehtimä, eikä monesti ajajillakaan ole mahdollisuutta tehdä väistöjä, nopean siilen tullessa tielle. No, onneksi sentään noita vielä omin jaloin taapertavia piikkipallojakin on näkyvillä, joten siilikanta voi hyvin tappioista huolimatta.
Päiväperhosien osalta päivä on tuulen ja sateen takia melkoisen surkea. Syöttöpisteelläkin olivat vain ampiaiset ja herhiläiset paikalla. Nyt onkin mitä maistella, kun uudet mäskit täydennettiin öisen lepakkoretken aikana.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti