keskiviikko 12. elokuuta 2009

Pienoismallailua UE 630(f)


Tällainen haasteellinen projekti on tuossa ollut vireillä pitkin kesää. Lähinnä sadepäivien ratoksi on tullut rakenneltua oheisen kuvan mukaista vaunukalustoa II-maailmansodan ajoilta. Valmistajan ohjeet ja hieman vajaat taustatiedot ovat olleet omiaan hankaloittamassa vaunun kasausta. Lopputuloksena kun pitäisi olla lähes esikuvansa mukainen figuuri. No, tämä tuotos etenee väkisinkin niin verkkaisesti, että aikaa riittää muullekin puuhastelulle. Liimojen ja maalien kuivumisille pitää antaa tarpeeksi aikaa hyvään lopputulokseen päästäkseen. Aikanaan tämäkin tekele pääsee sitten muun kaluston rinnalle hyllyn täytteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvi Lind ja pyramidi

Arvi Lind tutustumassa Oculuskerhon näyttelyyn 1982 Juuri saadun tiedon mukaan Suomen luotettavin uutisääni ja YLE-vaikuttaja on siirtynyt t...