tiistai 11. elokuuta 2009

Aamuluontoa 11.8.09

Aamuvarhaisella karvatassun kanssa kävellessä on nyt hyvää aikaa tehdä luontohavaintoja, kun matkavauhti ei ole hirmuinen eikä ole kiire mihinkään. Oudon hiljainen sitä tämäkin kylä on vielä klo 07.00 aikaan. Oikeastaan vain Merenkulkulaitoksen duunarit ovat liikenteessä. Kuvaavaa on se, että koko kylän ja ulkoiluradan kierroksen aikana ei tullut yhtään kävelijää vastaan saati koiran ulkoiluttajaa. Säätä ei ainakaan voi moittia, sillä aurinko paisteli lähes pilvettömältä taivaalta ja maassakin vain kastetta yön jäljiltä.
Kanavan asuntoalueen laajoilla puistoaukeilla oli helppo huomata, että ainakin rastailla on poikastuotanto onnistunut hyvin - suuret parvet olivat ruokailemassa ruohikolla. Olipa joukossa myös yksi jänöjussi. Oraviakin tuntuu riittävän, sillä monin paikoin näkyi näitä vikkeliä hännänheiluttajia omissa puuhissaan.
Kanavan ja vanha kanavauomakin olivat saaneet hieman asukkaita kalojen lisäksi. Kesän sinisorsapoikueet olivat ruokailemassa ja ihmettelemässä maailmanmenoa.
Päiväperhoset olivat vielä yön jäljiltä kateissa, mutta muutaman tunnin sisällä alkaa kukinnoilla olla jälleen ruuhkaa. Komea päivä tulossa - nautiskellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...