Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
maanantai 12. helmikuuta 2018
Posti yllättää
![]() |
| Siemenlähetys Hollannista filatelistin silmin |
Sinänsä mielenkiintoinen tapa yhdistää postimerkki ja kukkaset. En tiedä ihan varmuudella, mitä monien valtioiden tulliviranomaiset ao. ideasta tykkäävät. Monissa maissa on erilaisia rajoitteita siementen tuonnille jne.
Aion laittaa tässä keväällä tai viimeistään alkukesästä siemenet itämään ja katsoa tuleeko niistä mitään. No, tulppaaneita ei varmaankaan. Sikäli kun muistan, niin se on sipulikasvi hi...
sunnuntai 4. helmikuuta 2018
Etsintäkuulutus (Wanted)
Melkoisen tramaattisen kuuloiseen otsikkoon kätkeytyy ihmettely siitä mihin ovat kadonneet kaikki hömötiaiset. Luit aivan oikein: tämä verrattain yleisenä talvisten ruokintapaikkojen vierailijana ja vielä pelottomana sellaisena, on jostain syystä nyt kadonnut kokonaan. Toki havaintorekisterejä selaillessa mm. pihabogaustapahtuman osalta, voi todeta lajin olevan kateissa monilta muiltakin ruokintapisteiltä.
Pihabongausta edeltävältä viikolta luulin jo saavani havainnon "hömppäristä", mutta sepä osoittautuikin lähisukulaiseksi, kuusitiaiseksi. Melko harvinainen ilmestys sekikin ruokintapisteellä viimevuosina.
Onneksi sentään ihan tyhjän panttina ei ruokintapistettä tarvitse pitää, sillä muita tuttuja lajeja on riittämiin, ainakin näin tiukimmilla pakkasjaksoilla.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018
Mooren laki kuopattu ?
Kaikille tietotekniikan kanssa puuhastelleille on varmasti tuttu ns. Mooren laki. Tämä lakihan syntyi reilu 50 vuotta sitten ja se liittyi alunperin transistoritiheyteen. Myöhemmin kun tietokoneet alkoivat saada enemmän jalansijaan tekniikassa, tämä laki kääntyi toteamukseksi, että tietokoneiden suorittimien (prosessorien) laskentateho kakasinkertaistuisi aina 18 kuukaudessa. Yllättävän pitkään näin on tapahtunutkin.
Nyt näyttää siltä, että tämä laki on vihdoin saavuttanut päätepisteensä. Lopullisesti naulat arkkuun naulasi kohuttu haavoittuvuuskaksikko Spectre ja Meltdown.
Näiden ilkimysten (lue: haavoittuvuuksien) takia suunnittelijat eivät enää uskalla ottaa suorittimista kaikkia tehoja käyttöön. On jouduttu toteamaan, että hyökkääjät voivat käyttää tällaisia tekniikoita omina aseinaan. Tämä seikka on tietysti otettava tarkoin huomioon uusia "oivalluksia" tehdessä.
Näyttääkin siltä, että tietokoneiden suorituskyvyn huippu nähtiin noin kuukausi sitten. Tästä edespäin on katseet suunnattavakin ohjelmistojen optimointiin, mikäli halutaan parempaa tällä rintamalla.
Mielenkiintoista on, että Microsoftin johtaja Satya Nadella kirjoitti hiljattain Mooren laista seuraavaa: "Mooren laista on puhti poissa. Ihmiskunnan haasteisiin tarvitaan tehokkaampia tietokoneita, mutta ne ovat kvanttikoneita."

lauantai 27. tammikuuta 2018
WiFi -haavoittuvuus, asetukset kuntoon
![]() |
| Päivitys tarjolla WiFi-verkkoon! |
Tänään olikin hieno yllätys, kun ihan muissa asioissa kävin kurkkaamassa mitä valoja WiFi-reitittimessä palaa ja mitä se teknisesti touhuaa. - Näytössä olikin kehoitus päivittää laitteisto uuteen ohjelmistoversioon. Hieno juttu. Tuskin monikaan tulee käyneeksi riittävän säännöllisesti tarkastamassa päivityksiä oheislaitteiden osalta. Onneksi nämä tietokoneet sentään useimmiten jo ainakin puoliautomaattisesti huolehtivat päivityksistä.
tiistai 23. tammikuuta 2018
WiFi - haavoittuvuus -WPA2 - päivitys
Lokakuussa 2017 uutisoitiin laajalti, että langattoman verkon luotettavana salauksena pidetty WPA2-protokolla oli onnistuttu purkamaan. Tämänhän ei olisi pitänyt olla mahdollista, mutta jälleen tuli todistettua se tosiseikka, että kaikki kehitetyt tekniset ratkaisut voidaan jollain tavoilla murtaa tai ohittaa. Joskus se vie vain hieman enemmän aikaa.
Joka tapauksessa nyt ilmoitettu haavoittuvuus kuulosti heti tuoreeltaan sen verran vakavalta, että siihen olisi jollakin tavalla reagoitava itsekin. Viestintäviraston ilmoitusta lukiessani tulin siihen tulokseen, että nopein ja helpoinkin tapa suojata oma WiFi Android -laitteissa (tabletti ja kännykkä) oli VPN (Virtual Private Network) käyttöönotto. Vaikka käytetty reititin olisikin murrettu salauksen osalta takaisi mm. VPN-käyttö turvallisen liikenteen. Samoin myös HTTPS-protokollan käyttäminen antaa turvan salauksen osalta.
Oman WiFi-reitittimen osalta päädyinkin sitten hieman järeämpiin toimiin, sillä nyt olikin hyvä hetki vaihtaa koko "rauta", eli hankkia uusi laite käyttöön. Laajasta tarjonnasta, pitkän harkinnan jälkeen, valikoitui käyttöön ApliFI:n tuote. Tuotepaketti sisälsi nopean reitittimen lisäksi kolme kappaletta ns. toistimia, joilla sai WiFi-signaaliin voimakkuutta kauempanakin itse reitittimestä. Nyt WiFi-yhteys toimii maksimiarvoilla niin ylä- kuin alakerrassakin. Ja tietysti uusimmilla ohjelmistoilla päivitettynä. Vanhempi,ASUS,WiFi-reititin sai jäädä nyt taka-alalle reserviin siltä varalta, että uusi tuote alkaisi oireilemaan tai lopettaisi toiminnan.
Lopuksi voidaan kuitenkin huokaista helpotuksesta tämänkin haavoittuvuuden osalta, sillä Viestintävirasto on poistanut kyseisen haavoittuvuusilmoituksen. Näyttöä haavoittuvuuden käytöstä Suomessa ei ole, eikä oikein muuallakaan.

| WiFi-mokkulat ojennuksessa; uudet ja vanhemmat |
lauantai 20. tammikuuta 2018
Spectre ja Meltdown kiusanamme (?)
Viestintävirasto on julkaissut aiheesta tarkan tiedotteen, johon linkki löytyy TÄSTÄ.
Nopeimmin asiaan ovat ehtineet reagoimaan Linux-ohjelmistojen jakelijat sekä useat muut ohjelmistojakelijat kuten VMWare, Citrix, Google, Mozilla jne.
Tietokoneen kokonaisturvallisuudesta huolehtivien onkin syytä jälleen kerran varmistua siitä, että oma laite tai laitteistot ovat päivityksien osalta ajantasalla.
Windowsin osalta asian tarkastamiseksi ja korjaamiseksi löytyy ainakin kaksi helppoa tapaa:
![]() |
| Näkymä ennen Creators Update -päivitystä! |
- Menet Windowsin asetuksien kautta tarkastelemaan WindowsUpdate -sivustoa ja katsot siellä päivityshistoriasta miltä näyttää. Jos viimeisimpien päivityspakettien mukana on paketti 1709 (Creators Update), niin asia pitäisi olla kunnossa näiltä osin.
- Menet oheisesta LINKISTÄ Gibson Research Corporationin sivulle ja lataa sieltä pienen tiedoston (InSpectre) työasemallesi. Kun suoritat tiedoston, se ilmoittaa onko työasema suojattu kyseisiä uhkia vastaan.
![]() |
| Näkymä Creators Updaten päivityksen jälkeen! |
Itse huomasin, ettei oma työasemani ollut saanut vielä tuota Creators Update -päivitystä, joten täytyi erikseen ladata se Windows Updaten kautta: iso paketti, joten hieman hitaalla yhteydellä lataus- ja päivitysaika venyi melkoisen pitkäksi.
Kannattiko päivittää? Vaikka netissä oli kehuttu työaseman prosessoritehojen häviämisestä ym. päivityksien myötä, huomasin itse (ilokseni), että oma työasema alkoi toimia ripeämmin. Hieno homma. Ilmeisesti tarpeeksi paljon vanhaa koodia oli saanut "uudet vaatteet" ja Windows toimi ärhäkämmin.
Uskallan suositella päivityksien asentamista, nyt jos koskaan!
![]() |
| Onnistuneen päivityksen jälkeen päivityshistoria näyttää tältä. |
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
Mustolan sääasema päivittyi
Mikään ei ole ikuista - ainakaan tietotekniikassa. Se tuli jälleen huomattua kun sääaseman palvelimena liki 10 vuotta jaksanut työasema alkoi oireilemaan. Paljon ei tarvinnut asiaa tutkailla, kun huomasi että oli ns. uuden raudan hankkimisen ja asentamisen aika. Vanha IBM:n tehotyöasema sai väistyä kuntotestatun DELL:n pikkuläppärin edestä.
Onneksi sain hankittua vielä Windows 7 käyttiksellä varustetun työaseman, sillä suurin osa tarvittavista ohjelmistoista oli kehitetty juuri seiskaympäristöön.
Sääaseman osalta siirryin tähän kevyempään tietokonevaihtoehtoon Mustolan ukkostutkasta luopumisen jälkeen. Tosin tehot näissä tuoreimmissa läppäreissäkin riittäisi ukkosten analysointiin, mutta jääköön tämä osio nyt vapaasti muitten palvelun tuottajien harteille.
Sääaseman osalta ajattelin tehdä ns. puhtaan asennuksen eli asentaa koko järjestelmän alusta lähtien uusiksi ja samalla päivittää laitetoimittajan kautta viimeisimmät ajurit ja muut tarvittavat komponentit.
Kaikki asentuikin hienosti, mutta kun sääasemasovelluksen käynnisti, niin ongelmat alkoivat: järjestelmä valitti olemattomista ajureista yms. Tähän olisi kuulemma ollut ratkaisuna se, että asentaa ensin vanhalta ohjelmistojakelulta alkuperäisen sovelluksen, jonka päälle sitten asentaa nuo uudet päivitykset. Hämäävää siltä osin, että laitetoimittajan sivustolla nimenomaa mainitaan, että koko ohjelmistopaketti asentuu itsenäisesti. No, niin asentuikin, mutta ei toiminut.
Onneksi itselläni oli vielä vanhassa arkistossa nuo alkuperäiset asennusmediat, joten siltä osin ei ongelmaa. Tosin ratkaisin sääaseman asennuksen hieman toisella tavalla. Kopioin Windowsin tarvitsemat ohjelmistokirjastot nopeasti update-sivuston kautta ja siirsin vanhalta koneelta koko hakemiston uudelle työasemalle. Ja kas kummaa - kaikki lähti toimimaan heti. Nyt ei tarvinnut erikseen määritellä internetyhteyksiä saati palauttaa vanhoja historiatietoja. Kaikki kun oli tallessa vanhassa ohjelmistossa.
Toivottavasti uudelle työasemalle löytyy vähintään yhtä pitkä käyttöjakso kuin edelliselle.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017
Voyager 1 jaksaa, jaksaa ja jaksaa
Lähde: NASA / Kauppalehti
NASA sai Voyager 1 -luotaimen vuosikymmeniä käyttämättöminä olleet ohjaussuihkut käyntiin ensi yrittämällä. Samalla luotainvanhus sai muutaman vuoden lisää palvelusaikaa.
Yli 40 vuotta avaruuden kylmyydessä yksin matkannut Voyager 1- satelliiti on jo yli 21 miljardin kilometrin päässä maasta, mutta sitä ei vieläkään ole päästetty eläkkeelle.
Luotainvanhusta ohjataan ajoittain radiosignaaleilla kääntämään kylkeään niin, että luotaimen oma antenni osoittaa kohti maata ja kommunikointi sujuu.
Luotaimen asentoa muuttavia suihkuohjaimia (thrusters) on kaksi sarjaa, joista toista ei ole tarvittu kertaakaan vuoden 1980 jälkeen. Ajan myötä ykkössarjan teho on kuitenkin alkanut heiketä.
NASAn Voyager-tiimi laskeskeli, että jos 37 vuotta seisseet varasuihkut saadaan käyttöön, koko luotaimen käyttöikä kasvaa parilla kolmella vuodella. Aikaisemmin Voyager 1:n on arveltu toimivan mahdollisesti vuoteen 2020.
Tiistaina 28. marraskuuta Voyager-tiimin insinöörit lähettivät luotaimelle käskyn ottaa reservissä olleet suihkuohjaimet käyttöön
Radiosignaali etenee avaruudessa valon nopeudella, mutta valtavan etäisyyden vuoksi tiimi sai odottaa 19 tuntia 35 minuuttia, ennen kuin Voyager vastasi: Suihkuohjaimet toimivat täydellisesti.
Radiosignaali etenee avaruudessa valon nopeudella, mutta valtavan etäisyyden vuoksi tiimi sai odottaa 19 tuntia 35 minuuttia, ennen kuin Voyager vastasi: Suihkuohjaimet toimivat täydellisesti.
Voyagerin suihkuohjaimet on kehittänyt Aerojet Rocketdyne. Yritys on yhä toiminnassa ja ainakin referenssit ovat nyt kunnossa.
Voyager 1 -avaruusluotain lähti matkalle 5. syyskuuta 1977. NASAn Voyager-sivun reaaliaikaisen laskurin mukaan luotain on nyt 21,14 miljardin kilometrin päässä Maasta, eli kauempana kuin mikään muu ihmisen rakentama laite.
Maan Aurinkoa kiertävän radan vuoksi Maan ja Voyager 1:n välisen etäisyyden kasvun nopeus vaihtelee, ja joinakin aikoina vuodesta Voyager 1:n ja maan välinen etäisyys jopa hetkellisesti supistuu.
Voyager 1 tuli kuuluisaksi muun muassa siksi, että sen kyytiin lastattiin kultainen kiekko, jossa on tietoa ihmiskunnasta ja Aurinkokunnasta ja muun muassa matemaattisia kaavoja.
Luotain on parhaillaan siirtymässä Aurinkokunnan ulkoreunalta tähtienväliseen avaruuteen ja jatkaa matkaansa siitä eteenpäin ulkoavaruuden jedien ihmeteltäväksi.

lauantai 18. marraskuuta 2017
"Roskapostia"
Tänään oli vihdoin sitten se aamu, kun oli otettava ohjat käsiin alettava toimia "roskapostin" suhteen. Sähköpostilaatikoihin sitä tipahtelee säännöllisesti, eikä sille oikein voi juuri mitään. Mutta, kun sitä alkaa tulemaan "paperipostilaatikkoon", niin sille pitäisi voida tehdä jo jotain: nyt on sekä lähettäjä ja toimittaja (jakelija) varmasti tiedossa.
Aamulla oli jälleen tilanne, jossa aamun lehti oli suorastaa "raiskattu" siihen kuntoon, ettei sitä viitsinyt juurikaan aamukahvipöytään viedä. Jakaja oli jälleen kerran parkkeerannut autonsa liian kauas laatikosta, jotta olisi ylettänyt laittaa lehden kunnolla laatikkoon. Niinpä kaiken kurkotuksen tuloksena oli vain saatu paperit mahtumaan joten kuten laatikkoon.
Eipä siinä muuta kuin soitto jakelupäivystykseen ja pyyntö toimittaa uusi lehti tilalle - ja uusi lehti tulikin, nyt siististi laatikkoon toimitettuna - alle puolen tunnin. Kiitos ripeästä toiminnasta.
Koska kyseessä oli jo ties kuinka mones kerta kun törmään vastaavaan ilmiöön, laitoin viestiä myös muutamalle some-kanavalle internettiin. Ja kas kummaan. Muutaman tunnin päästä Posti (jakeluvastaava) otti sähköpostilla yhteyttä ja pyysi tarkempia tietoja jakelupalautteen antamiseksi.
Nyt onkin jännää nähdä jatkuuko postin laatikkokanto ennallaan vain tuleeko siihen näkyvä parannus.
Eipä tässä muutoin mitään äksyilyä, mutta kun tuo lehti on täydestä hinnasta maksettu, nin toivoisi sen olevan myös täysin kunnossa kun se saapuu. Jos saan jatkossa lehden puoleen hintaan, niin olen valmis hyväksymään lehden osalta nykyisen jakelutekniikan.
Eihän sitä kirjakaupassakaan haluta ottaa ruttuista kirjaa, jos on maksanut uudesta.
torstai 2. marraskuuta 2017
Lentokonekaikuja
| Lentokonekaikuja kuudella metrillä |
Joskus kun ei enää muuta keksi, niin on hauskaa yrittää jotain hieman erikoisempaa harrastusrintamalla. Tällä kertaa pitkän viikonlopun aikana, Enonkosken maisemissa, tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa aktivoitua tuota maagista kuuden metrin (50 MHz) bandia.
Aiemmin kesällä olin jo valmistellut pitkään "tuuliviirinä" olleen logperiodisen antennin uuteen mastoon ja uusinut niin liittimet kuin kaapelitkin. Samalla kun tuo hieman naftassa ollut Yaesun monialueradio (FT-847) oli saanut virrat, pystyi nyt testaamaan tuota "uutta" bandiakin.
No, keli oli tällä kertaa juuri se mitä se yleensä näillä korkeilla taajuuksilla tähän aikaan vuodesta on, eli juuri mitään ei kuulu.
Tämä tarjosikin hyvä tilaisuuden kokeilla antennin ja järjestelmän toimivuutta Savonlinnan suuntaan, jossa paikallinen "hami" (OH4JOU) oli myös saanut 6 metrin aseman valmiiksi. Välimatkaa linnuntietä n. 32 km eli ihan sopivasti.
Heti alkuun totesimme, että muutaman Watin signaalit kulkivat puolin ja toisin erittäin hyvin. Signaalivoimakkuudet pitkälti plussan puolella dB-asteikolla. Jossain vaiheessa Savonlinnan päästä raportoitiin oudoista signaalivääristymistä lähetteessäni. Pienen pohdinnan jälkeen päättelimme, josko tässä olisi kyse ilma-alusten aiheuttamista kaiuista.
Ei muuta kuin odottamaan seuraavaa vuorokonetta Helsingistä Savonlinnan kentälle. Ja kas kummaa kentältä lähtenyt vuorokone antoi voimakkaan kaiun signaaliini. Kentältä lähtenyt kone joutuu lentämään käytännössä signaalikenttämme lävitse matalalla, mikä selittää osin hienot kaiut heikoillakin signaaleilla.
Myös radiohorisonttiin saapuvat, korkealla lentävät vuorokoneet antoivat kaikuja, tosin hieman vaatimattomampia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys
ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Viestiristit Kuluneella viikolla tuli kesken "työkiireiden" pikainen kutsu saapua ns. isolle kirkolle Helsinkiin. Asian kiir...