![]() |
| 145.200 MHz FSK/9 |
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
tiistai 11. helmikuuta 2025
Outo häiriö 2 metrin taajuudella
torstai 9. tammikuuta 2025
Ilmavalvontaa havaintolistalla
![]() |
| RRR7209 lennolla 9.1.2025 / 16:30 SA |
Britannian ELSO-kone vaihteeksi kaakonkulmalla ja itäisessä Suomessa. Varmaan erilaisten "Markkereiden" päivitys ja kerääminen asialistalla. Oma RF-majakka on onneksi ns. passiivisessa tilassa eli vain kuuntelulla, joten tuskin häiritsee koneen elektroniikkaa vaikka lentääkin ihan päältä 😎
@ri
tiistai 23. huhtikuuta 2024
GPS-häirinnän lumoissa
![]() |
| "KotiGPS" toimii taas (23.4.2024) |
Kuluneen viikon aikana hämmästelin kun VHF-radio ei päivittänyt kelloaan totutusti GPS:n kautta. Ilman suurempia ihmettelyjä ajattelin radion GPS-modulin menneen mykäksi tai muutoin vioittuneen. No, tähän oireeseen on onneksi auttanut aina tuo laitteen täydellinen resetointi. No, tämä toimenpide luonnollisesti poistaa järjestelmästä kaikki omat asetukset ja tiedot, joten resetoinnin jälkeen olikin sitten edessä radion asetusten palauttaminen.
Asetusten palauttamisella ei ollut mitään näkyvää vaikutusta toimenpiteisiin, mutta tulipahan sanomamuistit ja muistipaikat päivitettyä tuoreilla taajuustiedoilla 😉 Eilen (22.4) katsoin radion GPS-monitori-ikkunasta, että laite ei kuullut juuri mitään GPS-taajuuksilla; vain muutama "haiku" oli näkyvillä, mutta nehän eivät riitä pakkatiedon päivittämiseen. Yritin jopa vaihtaa laitteen paikkaa, jotta signaali olisi parempi, mutta ei vaikutusta. Tosin ovathan nuo satelliitit kuuluneet ihan hyvin aikaisemminkin.
Verkkouutisten uutisoinnin innoittamana aloinkin lähestyä ongelmaa hieman toisesta näkökulmasta. Uutisoinnin mukaan tuo Venäjän suorittama häirintä GPS-taajuuksilla on ollut viime aikoina erittäin voimallista. Ja häirintäkarttaa katsottaessa tämä kaakonkulma onnistuu olemaan naapurin häirinnän alla melkoisen kattavasti.
Tänään (23.4) kauppareissun jälkeen käynnistin radiomodulin ja kuinka ollakaan GPS-signaaleja alkoi löytyä jälleen. Ilmeisesti häirinnässä on ollut sopiva tauko tai aukko. Täytyy seurailla tilannetta. Seuraavan kerran kun navigaattorista häviää satelliitit, ei kannata heti laittaa tuotetta SERTI-lavalle tai alkaa muutoinkaan asetuksia nollailemaan. Naapuri ns. yllättää 👀
@ri
![]() |
| GPS-häirintätilanne 22.4.2024 |
tiistai 31. tammikuuta 2023
GPS -häirinnästä ja vähän muustakin
| GPS-härintä on/off 2014/07/29 kuva 1 |
Tänään on uutismedian vallannut melkoisen ajankohtainen aihe eli GPS-häirintä. YLE:n MOT kertoi aamun julkaisussaan kuinka maaliskuussa 2022 Savonlinnan kenttää lähestynyt matkustajakone ei voinut laskeutua kentälle, koska GPS-paikannus ei toiminut. Sama toistui vielä seuraavanakin päivänä. MOT sai hyvin dokumentoitua kyseisen tapahtuman analysoimalla ilmailun lentoliikennedataa häirintä ajalta. Saadun tiedon perusteella pystyttiin havainnoimaan se kuinka laaja-alaisesta häirinnästä on ollut kyse ja osin sekin mistä kyseinen häirintä on suoritettu.
Monille on saattanut tulla yllätyksenä se, että kotimaan viranomaiset Traficom (Viestintävirasto) mukaan lukien ovat olleet erittäin varovaisia kommenteissaan häirinnästä. MOT onkin joutunut turvautumaan haastatteluissa ja asiantuntijalausunnoissa ulkomaisiin toimijoihin mm. Norjan ja USA:n suunnalta. Pohjois-Norjassahan tuo häirintä on ollut jatkuvampaa.
Itsekin olen joutunut turvautumaan häirintäasioiden osalta vain omiin havaintoihin, koska häirintäilmoitukset luetaan luonnollisesti osaksi sitä signaalitiedustelu. jota Puolustusvoimat etupäässä harjoittaa, ja siihen liittyvä materiaali on luokiteltu lähtökohtaisesti salassa pidettäväksi (lue: turvallisuusluokka SALAINEN). Alla kuitenkin yksi mielenkiintoinen "keissi", jota ei ole turvaluokiteltu.
Vuonna 2014 (kuva 1) pidettiin hyötyliikennekuunteluun (Utility /EW) keskittynyt harjoitus, jossa olin mukana eräänlaisena teknisenä apurina. Savo-Karjalan suunnalla pidetyssä harjoituksessa tuli mieleen seurata myös GPS-signaaleja ja niihin liittyviä paikannusteknisiä asioita. Harjoituksen toisena päivänä huomasimme, ettei retkimallinen GPS-paikantimemme oikein suostunut löytämään paikkatietoa; 12 satelliittikanavaa olivat aina hetkellisesti päällä, kadotakseen pian. Tämän seurauksena saatu paikkatieto poikkesi pahimmillaan harjoituspaikasta useilla kymmenillä jopa sadoilla kilometreillä. Tosin paikkatieto palautui nopeasti kun "häiriöt" poistuivat. Koska sama ilmiö toistui muillakin harjoituksessa mukana olleista laitteista, voitiin laitteen tekninen vika sulkea pois laskuista.
Asia herätti sen verran mielenkiintoa jo tuolloin, että päätimme tehdä hieman tarkempaa tutkailua asian osalta muun toiminnan ohessa. Tuolloin ei käytössämme ollut vielä FlightRadar -palvelun tms. tarjoamaa lentokoneiden paikka tietoa eikä myöskään laivojen käyttämää (AIS) dataa. Mutta se mikä löytyi ja oli käytössä oli radioamatöörien käyttämä APRS (AutomatisPositionReportinSystem), jonka kautta radioamatöörit lähettävät paikkatietoa ja lyhytsanomia radiotiellä.
Tuumasta toimeen: keräsimme APRS-palvelusta kaiken raakadatan Suomen mobiiliasemien eli ajoneuvojen osalta. Tämä on tärkeä huomioida, sillä ns. kiinteät asemat käyttävät sijaintitietonaan järjestelmään syötettävää kiinteää paikkatieto, joka ei tietysti muutu mihinkään. Sen sijaan ajoneuvot liikkuessaan ja ollessaan paikoillaankin päivittävät tietonsa GPS-satelliittien kautta. Eli juuri sillä kanavalla, johon mahdollinen häirintä kohdistuisi. Omien havaintojen lisäksi ajoimme mukaan hieman muutakin signaalitietoa päästäksemme käsitykseen mahdollisesta tapahtumasta GPS:n osalta.
Häiriöt alkoivat näkymään mittausdatassamme kello 11 jälkeen; tosin heikkona. Tuolloin ei vielä ollut suurtakaan häiriötä havaittavissa paikannustarkkuuksissa. Kello 16 mennessä häiriöhavaintojen määrä kasvoi siinä määrin, että myös GPS-tarkkuus käytännössä romahti kokonaan. Häiriötä signaalitasolla kesti noin reilu 4 tunnin ajan, jolloin paikannustarkkuus vaihteli ollen parhaimmillaan hyväksyttävät 5 metriä ja huonoimmillaan yli 50 km. Klo 20 mennessä tilanne oli ohitse ja satelliitit löytyivät nopeasti ja tarkkuus oli hyvä. Myös APRS-data liikkuvien asemien osalta oli palautunut normaaliksi. Pahimpien häiriöpiikkien aikana APRS-kartalla mm. Kaakkois-Suomessa liikkuneet ajoneuvot ajelivat joko Suomenlahdella tai rajan takana Laatokan ympäristössä.😄
GPS-häirinnästä kannattaa käydä lukaisemassa ELSO -killan mainio esitelmä.
Omana tarinanaan laitan myöhemmin havaintoja, kuinka ja miten suurvaltojen johtajia suojataan mm. GPS-häirintää käyttämällä. Testasimme ja kuulostelimme utility -liikennettä näiltäkin osin omalla EW-porukalla vuonna 2017 presidentti Putinin vieraillessa Savonlinnassa.
@ri
😎🕸
keskiviikko 11. maaliskuuta 2020
Ilmavoimien HX-hävittäjähanke
Ennen arviota on syytä tuoda esille muutamia taustoja, jotka vaikuttavat tehtävään hankintaa muodossa jos toisessa:
Hävittäjistä tehdyissä tarjouspyynnöissä hankinta jaettiin viiteen (5) osaan:
- Sotilaallinen huoltovarmuus: halutaan siis itsenäinen ja ulkopuolisesta avusta riippumaton järjestelmä, koska Suomi ei kuulu Natoon eikä Suomella ole puolustusliittoa Ruotsin kanssa (vielä)....
- Turvallisuuspolitiikka: konetyypin valinnalla luodaan selkeä indikaatio maailmalle siitä, halutaanko jatkossa(kin) pelata Naton pelimerkeillä vai ollaan valmiit ottamaan yleiseurooppalainen malli tai ihan Pohjoismaalainen.
- Teollinen yhteistyö: vastakauppoja, investointeja jne. Hankkeen hävittäjien loppukokoonpanon pitäisi tapahtua Suomessa!
- Hinta: julkisesti on jo kritisoitu sitä, että HX-hankkeessa ei sovelleta kustannus-hyötyanalyysiä eli Suomi voi hankkia hävittäjän, joka on miljardeja kalliimpi, mutta vain vähän kilpailun hävinnyttä suorituskykyisempi.
- Hävittäjän suorituskyky: tälle argumentille annetaan ja pitääkin antaa paljon painoarvoa valinnassa.
- Boeing F/A-18 Super Hornet (USA)
- Dassault Rafale (Ranska)
- Euroighter Typhoon (Iso-Britania)
- Lockheed Martin F-35 (USA)
- Saab JAS Gripen NG (Ruotsi)
Oma "hajatelma" hankittavasta hävittäjästä 2021:
- Hävittäjän tulee olla ns. NATO-yhteensopiva kaikilta osin. Suomi haluaa rakentaa jatkossakin omaa turvallisuuspolitiikkaa NATO:n kumppanuussopimuksen velvoitteiden mukaisesti.
- Suorituskyky tulee luonnollisesti olla erittäin hyvä ja erityiset pisteet pitäisi antaa hävittäjän ja koko järjestelmän ELSO-osioille; niin häive kuin häirintätoimintojen osalta
- Hävittäjän täytyy pystyä tukeutumaan tarvittaessa ns. maantietukikohtiin, eli hävittäjän on kyettävä käyttämään nousussa ja laskussa lyhyitä kiitoratoja!!!
- Hinta ja vastakaupat oikeassa suhteessa.
Näillä perusteilla näen, että loppusuoralla on oikeastaan vain kaksi todellista kanditaattia: F-18 Super Hornet ja F-35 Lightning II - molemmat siis yllättäen USA:sta.
Näistä kahdesta tuo F-35 pudonnee pois, kalliin hinnan ja koneessa vieläkin ilmenneiden ns. "lastentautien" osalta. Jäljelle jääkin F-18 Super Hornet ja sen rinnalla kaupattava Growler (ELSO-kone). Tämä jatkaa hyvin nykyisen Hornet-kaluston perimää. Saadaan tuttu ja luotettava kone käyttöön. Hävittäjä toimii myös hyvin lyhyiltä kiitoradoilta (muualtakin kuin lentotukialuksilta).....
Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys
ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Viestiristit Kuluneella viikolla tuli kesken "työkiireiden" pikainen kutsu saapua ns. isolle kirkolle Helsinkiin. Asian kiir...



