keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

FT8 SM-sprint, osa 4

 

Työskennellyt kilpa-asemat!


Kotimaan kilpailujen FT8-aaltomuodon neljäs sprinttiosakilpailu saatiin juuri päätökseen. Radiokeli, niin kuin kotimaan kesän lämpöennätys (Lappeenrannassa) suosi kilpailua. Yhteyksien kannalta tuo radiokeli oli ratkaisevassa asiassa, koska se tarjosi heijastuspintaa radioaalloille 😊

Tälläkin kerralla työskentelin tuon puutarhan pensasaidan yllä olevalla T2FD-dipolilla, joka tuntuu toimivan hyvin erityisesti kotimaan yhteyksissä 7 MHz:lla. Yhden bandin luokassa tuo ensimmäinen puolituntinen menee lähinnä odotellessa, koska useimmat työskentelevät sekä 80 että 40 metrin bandit, jolloin he aloittavat 80 metriltä ja tulevat sitten käymään 40 metrillä viimeistään kilpailun loppupuolella. Siinä onkin sitten melkoinen kuhina, kun asemat ikään kuin samanaikaisesti tulevat ääneen samoilla jaksoilla. 

Kokonaissaldo yhteyksien osalta jäi tälläkin kerralla n. 20 asemaan, mikä on ihan hyvä yhden bandin tulos tässä kilpailussa. Kovin montaa asemaa jotka sain ruudulle näkymään ei jäänyt työskentelemättä - taisi jopa tulla kaikki nähdyt "workittua" 😃

Viimekertaiselta ohjelmistohäiriöltäkin vältyttiin tällä kerralla. Toki yritin varautua siihen niin, että kävin kaksi tuntia ennen kilpailua vielä tarkastamassa viimeisimmät Windowspäivitykset ja asensin ne työasemalle, jonka jälkeen vielä käynnistin koneen pariin kertaan. Tällä kerralla myös kilpailun aikana ei ollut ns. ylimääräisiä ohjelmia taustalla pyörimässä.

Kevätkauden viimeinen sprintti onkin sitten toukokuussa, jonka jälkeen on kilpailun osalta ns. kesätauko parin kuukauden ajan.

@ri


Heijastukset kilpailun aikana 10.4.2024

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...