HELL-yhteys Puolaan 25.1.2023 (kuva 1) |
Näin sateisensa tammikuun loppuneljänneksen aamuna suoritin lähes jo rutiininomaisen tarkastuksen vallitseviin radiokeleihin. Totesin yläbandien (21 MHz ja 28 MHz) keli-ikkunoista, että aika hiljaiselta kuulosti eikä oma yleiskutsu (CQ) myöskään herättänyt huomiota vasta-asemissa ja "Revercebeacon" -roborteissakaan. Olikin siis aika tarkastaa ja käydä kuulostelemassa sitä DX-bandi, 14 MHz. FT-jaksoilla tuntui olevan meteli päällä, joten siirryin taajuuksissa hieman alemmas ja ajattelin kuulostella PSK-taajuuden (14.070 MHz) ympärillä olevaa liikennettä. Oletin löytäväni sieltä kapeiden PSK-signaalien lisäksi ehkä joitakin MFSK-lähetteitä.
Hieman yllättäen radion audiosta alkoikin kuulua tuttu narskutusta. Siellähän oli vanha tuttu HELLSCREIBER (HELL) -asema äänessä. Ei muuta kuin pikaisesti taajuudelle ja pian alkoikin signaali muodostua näytöllä kuvaksi (kuva 1). Viimeisimmästä HELL-yhteydestä onkin vierähtänyt jo varmaa pari vuotta, koska ei ole tullut otettua osaa HELL-aktiviteettipäiviin eikä kilpailuihinkaan. No, näitä on nykyään aika harvassakin, koska uudemmat lähetelajit ovat saaneet radioamatöörit houkuteltua mukaansa QSO-ralleihin. Alla suora lainaus suomalaisesta radiowikipediasta HELL:n osalta. Ajatus on aika hyvin kiteytetty.
Hellchreiber eli suomeksi lennätinlaite on jo vanha keksintö vuodelta 1929. Ja kuten nimestä voi päätellä laite on alkujaan Saksasta, jossa Rudolf Hell kehitteli laitteen. Alkujaan laite oli mekaaninen lennätinlaite, joka toimi skannaamalla jokaisen kirjoitetun merkin rivi riviltä, jonka jälkeen muuttaa tekstin niin että se voidaan lähettää joko radiotiellä tai kaapelissa äänisignaalin avulla, kytkemällä muodostettua signaalia päälle/pois (on-off). Tästä modulointitavasta johtuu tuo Hell-modelle tyypillinen "narskuttava" ääni.
Nykyään Hell-mode on pitänyt jalansijan radioliikenteessä käytettävien menetelmien osalta, koska äänikortti ja tietokoneet ovat korvanneet vanhat, perinteiset lennätinlaitteet näiltä osin. Onneksi Hellscreibereita näkee vielä museoissa, ja sinnehän ne jo nykyään kuuluvatkin. Hellscreiberien seuraajaa saatiinkin odotella melkoisen pitkää toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1956 samainen Rudolf Hell julkaisi laitteen, jota nykyään kutsutaan faksiksi tai telefaksiksi.
Hell-mode ei ole kovin herkkä häiriöille, joten se sopii hyvin liikennöintiin radiotiellä lyhytaaltoalueilla. Tekstiä voidaan lähettää kohinaisella, kapeakaistaisella radiokanavalla menettämättä tekstin luettavuutta. Siirtotiellä olevat muiden signaalien aiheuttamat häiriöt näkyvät vastaanotetussa hahmokuvassa satunnaisina pisteinä ja viivanpätkinä. Häiriömerkeistä huolimatta ihmisen aivot pystyvät määrittämään todellisen tekstin. Hell-mode on ja olikin paljon vikasietoisempi kuin 5-bittinen digitaalinen lennätinjärjestelmä, Teleksi.
Hell-moden osalta onkin helppo päättää ajatukset lauseeseen: "Näihin kuviin ja tunnelmiin"
73 && @ri
"HELLSCRAIBER jäsenkirjani" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti