maanantai 29. huhtikuuta 2019

Hieman Pohjois-Koreaa.... (osa 2)

Radioamatööreillehän tuo Pohjois-Korea on ollut vielä ns. saavuttamaton paikka; maan noudattaman politiikan mukaisesti ei sieltä ole vielä yksikään radioamatööri pitänyt yhteyksiä virallisesti. Historian saatossa toki on ollut joitakin yrittäjiä, mutta kaikilta on puuttunut tuo valtiojohdon virallinen lupa, joten työskentely on mennyt ns. "piraattihommiksi".

DX-kuuntelijoillehan Pohjois-Korea (PK) on ollut helposti kuunneltavissa lyhyillä aalloilla. Mikäs sen parempi tapa levittää omaa sanomaa kuin hyvin kuuluvat lyhytaaltolähetykset: radiovastaanottimia on vielä paljon enemmän maailmassa kuin TV-vastaanottimia.

Kaivoin oman DX-raporttipäiväkirjan vuosien takaa ja totesin, että lähetin ensimmäisen kuuntelijaraportin Pyonyangin suuntaan 18.3.1997, jolloin kuuntelin PK:n englanninkielistä lähetystä taajuudella 9325 kHz klo 1316-1348 UTC.

Raportti ja saatekirje olivat ilmeisesti sen verran onnistuneet, että paluuposti toi reilun 9 viikon päästä vastauksen PK:sta, jossa kitettiin kirjeestä. Kortin mukana paluukuoressa oli tietysti aseman QSL-kortti, ohjelmalehtinen sekä yllättäen aseman viiri.

Myöhemmin PK tuli raportoitua säännöllisesti muutaman vuoden ajan, aina silloin kun taajuudet muuttuivat vuosikerron mukaan. Olihan asemalla varmasti halu tietää että signaali on kuultavissa, sitä kuunnellaan ja varsinkin se, ettei kukaan häiritse lähetystä.

Viimeisimmästä kerrasta onkin jo reilu 20 vuotta, joten pitäisiköhän laittaa taasen raporttia menemään (?)

Radio Pyonyang raprtoitu - lokissa viimeisenä (huono kuva)

Radio Pyongyangin virallinen viiri 1980-1990 luvuilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...