Näytetään tekstit, joissa on tunniste Radioukkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Radioukkonen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Ukkoskausi hyvällä alulla - ennätykset ropisevat

Kuvakaappaus Enonkosken ukkostutkan ruudulta

 

Toukokuun "mahtihelteet" ennakoivat hyvää ukkoskauden alkua. Ovathan hellejaksot lähes aina päättyneet ukkosiin - niin nytkin. Tosin kuukauden vaihteessa koetut massiiviset ukkospäivät eivät onnistuneet päättämään meneillään olevaa hellejakso, mutta toivat hieman viilennystä, ainakin hetkellisesti, hellelukemiin.

Kuluneen viikonlopun aikana saatiin kokea Suomessa peräti kaksi peräkkäistä "10 000 -päivää" eli Ilmatieteenlaitoksen laskurien mukaan salamoita rekisteröitiin lähes ennätystahtiin. Ilman ongelmia ja tuhoja ei näiden myrskyjen osalta selvitty, siitä on saatu lukea mediassa runsaasti. Näihin ukkosiin ei näköjään ole liittynyt suurempia tuulia, syöksyvirtauksineen, vaan tuhoa on enimmäkseen aiheuttanut tuo runsas salamointi. Myös paikalliset raekuurot ovat olleet yleinen näky rintamien yhteydessä; jopa yli 4 mm rakeita on paikoin satanut.

Enonkosken ukkostutka Koloveden reunamilla on päässyt myös hyvin kuvioon mukaan. Alue on siitä mielenkiintoisessa paikassa, että näkyy suurimmat rintamat ohittavan paikan joko idästä tai lännestä. Ympäröivät johtolinjat suurine vesistöineen ovat tähän suurin syy. Lauantai, 1.6, oli siitä ihmeellinen rintamien osalta, että lounaan suunalta lähestynyt ukkossolu pääsikin menemään lähes päältä. Jyrinät ja salamoinnit olivat melkoisia reilun puolen tunnin aikana ja samalla saatiin reilu annos vettäkin taivaalta kun mittariin kertyi hetkessä reilu 16 mm. Tämä olikin asian valoisa puoli, sillä lähes koko toukokuu menikin ilman sateita 😒. Solun ylityksen aikana tuulilukemat olivat aika pieniä, eli suurempia syöksyvirtauksia ei tullut. Myöskään runsas salamointi ei aiheuttanut muuta ongelmaa kuin hetkellisiä "piikkejä" sähköverkossa, jotka hoidettiin pois UPS:n avulla. 

Ukkossolut ovatkin usein melko paikallisia. Lauantainakin reilu 40 km etelämpänä, Savonlinnassa, ei rekisteröity sadetta ollenkaan; ukkosestakin oli vain kuulohavaintoja.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tarjottavaa ukkosrintamat tuovat vielä tullessaan, sillä kesähän on vasta ns. alkumetreillä. Heinäkuun pitäisi tilastojen valossa olla se paras kuukausi ukkossolujen kehittymisille.

@ri

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

"Hermannimyrskyn" jälkimainingeissa 12.7.2022

 Eilen saatiin sitten kokea Etelä-Karjalassakin se kesän ensimmäinen, kunnon ukkonen, kun suuri ukkosrintama saapui Karjalankannaksen kautta ja ylitti maakunnan illan ja yön aikana. Tätähän olikin jo ennusteltu, sillä pitkät hellejaksot ja paahteiset kelit synnyttävät juuri tämänkaltaisia sääilmiöitä. Tuo otsikon nimi on täysin omasta kirjanpidosta, eikä siis ole mikään Meteorologianlaitoksen antama virallinen nimi tälle ukkosmylläkälle.

Itse seurasin myrskyn kehittymistä tutkakuvien ja erilaisten mittausten avulla jo aamupäivästä alkaen. Oma ennuste ukkosen saapumisesta sateineen ja tuulineen osui sikäli oikeaan, että ehdin leikkaamaan nurmikon ennen myrskyä sekä ottamaan pyykit pois kuivumasta. Samalla tuli varmistettua ettei pihalle jää mitään myrskyn heiteltävää puutarhakalusteiden ym. muodossa. Odotettavissa oli normaalia voimakkaampi myrsky, joka sitten kyllä jäi ainakin Mustolan osalta aika laimeaksi, kun vertaa muualla mitattuihin myrskyarvoihin. Toisaalta hyvä näin. Voimakas salamointi näkyi hyvin tummuneessa illassa ja kumea jyrinä säesti sopivasti valoshow'ta.


Ukkosmyrsky tutkassa katsottuna

Tutkakuvat on kaapattu sillä hetkellä kun tuo ukkosrintaman aktiivisin osa alkoi olla Lappeenrannan kohdilla. Kuvissa näkyy hyvin tuo ikävänoloinen punainen etureuna. Punainen väri kertoo voimakkaasta sateesta ja mahdollisista rakeista. Mustolassa saatiin hetkittäin sadetta ihan reippaasti, mutta rakeet jäivät onneksi tulematta. Tosin näihin rintamiin liittyvät sateet voivat olla joskus niin paikallisia, että kun omalla pihalla tulee vettä niin pienen matkan päässä raportoidaan jo rakeista.

Lämpötila ja kastepiste

Omalla mittauspisteellä Mustolassa tuo rintaman tuoma sade alkoi klo 20.20. Lämpötilakäyrässä tämä näkyy hyvin: lämpötilassa tapahtui jyrkkä pudotus sateen alkaessa. Onhan tuo ukkosrintaman tarjoama suihku hyvin kylmää, kun se tulee korkeuksista - vähän kylmempää, niin olisi tullut rakeina.

Ilmanpaine

Ilmanpaine on aina mielenkiintoinen seurattava myrskyihin liittyen: varsinkin silloin kun se ylittää oman mittausaseman. Rintaman etureunan saapuessa näkyy ilmanpaineessa jyrkkä muutos. Viimeksi kun pääsin ns. livenä seuraamaan isompaa myrskyä 2020, oli tuossa ilmanpainekäyrässä muutos, mikä ilmaisi myrskyn sisällä syntyneen "osamatalan". Tämä olikin merkki kovasta syöksyvirtauksesta, mikä sitten aiheuttikin tuhoja niin rakennuksille kuin metsille.

Keskituuli ja puuskat

Ennustettu myrskytuuli jäi näin paikallisesti aika vaatimattomaksi, vaikka kyllä heti rintaman etureunan saapuessa alkoi puut heilumaan aika voimakkaasti. Tätä kesti vain noin reilu puoli tuntia. Maksimituulet näin piha-alueella mitattuna 2 metrin korkeudesta jäivät juuri ja juuri yli 10 m/s arvoon.

Tunnin sadekertymä
Sadetta saatiin ilman rakeita hetkittäin ihan voimalla. Rintaman aikana sademäärä vaihteli 4 mm/h - aina 48 mm/h arvoihin. Keskiarvo rintaman aikana oli n. 10 mm/h. Kokonaiskertymäksi jäi vain ja ainoastaan reilu 14 mm, eli ei mikään "monsuuni"

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Seuraavaa rintamaa odotellessa.


//ARi\\



maanantai 18. tammikuuta 2010

Ukkoskautta odotellessa - "radioukkonen"

Ukkoskausi lähestyy vääjäämättä. Kuluneella viikolla tuli uusi päivitys tuohon LT2000-ukkosohjelmistoon. Ohjelmisto on amerikkalaista alkuperää, joten meidän ukkoskautta ajatellen tuo päivitys tulee aina hieman etuajassa.

Ukkosia odotellessa voi käydä lukaisemassa seuraavaa väitöskirjaa, jonka suomenkielinen nimi voisi olla vaikka "Radioukkonen". Vahvaa tekstiä kuten väitöksen tulee ollakin.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...