maanantai 22. kesäkuuta 2009

Merkkejä ilmassa...

Jotkut "koiranleuat" ovat sitä mieltä, että näin keskikesän juhlan jälkeen alkaa jo syksy painamaan päälle ja puhutaan kesän kääntymisestä syksyksi. Toki näinkin voidaan asioita tulkita, jos katsotaan hyvin yksipuolisesti esim. luonnon käyttäytymistä.
Lintujen muutto etelään liitetään yksiselitteisesti syksyyn: tätä taustaa vasten kahlaajanaaraiden jo viikkoja sitten alkanut muutto, voidaankin katsoa kääntäneen kesän syksyyn. Toisaalta päivän jälleen alkaessa lyhentyä, on asia tulkittava syksyn merkiksi.
Niin tai näin, ei syytä huoleen, sillä kyllä tuo kesä kestää kokonaisuutena vielä useita viikkoja, jopa kuukausia. Eiköhän sitä laiteta lopullinen stoppi kesälle, vasta kun keskilämmöt laskevat alle + 5 C pysyvästi. Näin ehditään, jokainen nauttimaan omat kesälomamme hyvillä mielin.
Tänään kävin lounastauolla tutustumassa läheisen niityn kesään. Päiväperhosia oli mukavasti liikkeellä, harmi vaan, että navakka tuuli pilasi tilanteet niin ettei valokuvaamisesta tullut mitään. Täytyi tyytyä kuvaamaan liitovarjolla lennelleitä isompia kohteita.
Jännää oli myös huomata, että isot paarmat olivat päässeet lentoon ja kameralaukun kannelle tuli välillä pienen pieniä heinäsirkan jälkikasvustoa huilailemaan. Kohta on siis lepakkotutkaimen taajuusspektrissä myös sirkkojen sirinää kuultavissa.
Näin se kesä etenee, ja me sen mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...