Näytetään tekstit, joissa on tunniste heinäsirkka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heinäsirkka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. elokuuta 2022

Lepakot liikkeellä - mäkäräisille ja hyttysille kyytiä

 

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on perinteisesti vietetty lepakkobongauksen merkeissä. Eli samaa asiaa kuin lintujenkin osalta: pyritään viikonlopun aikana katselemaan ja kuuntelemaan alueella lenteleviä lepakoita. 

Heinä- elokuun vaihde onkin hyvä aika havainnoida lepakoita: poikueet ovat jo lentelemässä, illat ovat tarpeeksi hämäriä myös siipoille ja ravintoakin on tarjolla lepakoille vielä ihan hyvin. Mikäs on sen mukavampaa kuin katsella valoisaa yötaivasta vasten lepakoiden taidokasta lentelyä hyttysten ja mäkäräisten perässä. 

Omalla "mökkiplantaasilla" Enonkoskella, pääsin kätevästi eroon aiemmin haitanneesta mäkäräis- ja hyttysongelmasta laittamalla lepakoille omia päiväpiilopönttöjä ja huolehtimalla, että talon ylisillä pesivällä siippayhdyskunnalla on hyvät olosuhteet elävöittämään yötaivasta.

Sunnuntain havainnointijaksolla päähuomion veikin pihapiiriin saapunut Pohjanlepakko, joka viihtyikin reilun puolentunnin ajan pihapiirissä, saalistaen koko ajan aktiivisesti. Detektorin äänihavaintojen perusteella ruokaa tuntui riittävän ja parhaimmillaan minuutin aikana tuli yli 10 ruokailusta kertovaa ääntä kaikumittauksen ohessa. Pohjanlepakko onkin siitä mukava laji, että se on aktiivinen jo heti hämärissä, eli sen lentelyä pääsee usein seuraamaan valoisaa yötaivasta vasten helposti. Ilmatilan tyhjennyttyä hyönteisistä tämäkin lepakko suuntasi sitten toiselle saalistusalueelle, läheisen hakkuuaukean ylle. 

Pimeyden saapuessa maisemaan myös lepakkolajisto sai hieman lisäväriä, kun paikallisen siippayhdyskunnan jäsenet lähtivät joukolla liikkeelle hyönteisten kimppuun - kuinkas muutoin. Vaikka pimentynyt maisema hieman häiritsikin näköhavainnointia, kertoi käytössä ollut "detektori" lepakoiden liikkeistä.


Blogin videotriimauksissa on otannat sunnuntain havainnoinnista. Videoiden laatu ei ole korkea, sillä kännykkä ei oikein sovi lepakkokuvauksiin, mutta äänimaailman tallennukseen näiltäkin osin hyvin, mikäli detektori on käytössä. Detektori oli tällä kerralla viritetty Pohjanlepakon tutulle keskitaajuudelle, 28 Hz, jonka avulla oli helppo seurata saalistavan lepakon liikkeitä pihapiirin yllä.

PS: sama detektori tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden kotipihan sirkkojen ja hepokattien havainnointiin, mikä oma kuulokynnys on jo alentunut niin, että sirkkojen siritys ei enää muutoin kuulu.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Viulukonserttoa tarjolla

Kesän edetessä pitemmälle syksyn suuntaan alkaa tuo luonnon oma sinfoniakonsertti saamaan lisää artisteja mukaan svengiin. Viimeisen parin viikon aikana on ollut hauska huomata kuinka ensimmäiset viulutaiturit ovat kaivaneet pelinsä esiin ja alkaneet virittelemään säveliään. Kyseessähän on tietysti nuo ruohokenttien ja pihanurmikoiden sankarit, heinäsirkat.
Heinäsirkkojen kuuntelu on hyvää testausta myös omalle kuulokäyrälle, joka kuulemma iän myötä hieman muuttuu ja jättää lopulta mm. sirkkojen konsertit täysin ulkopuolelle havaittavaa äänimaailmaa. Sama sääntö toki pätee lintumaailman "sirkkoihinkin" - sirkkalinnut katoavat tutuilta reviireiltään havainnoijan iän myötä. Aina eivät siis linnut olekaan kadonneet.
Elokuulle mentäessä tuo sirkkojen konsertti saavuttaa eräänlaisen maksiminsa. Parhailla paikoilla voi kuulla lukuisia eri soittoniekkoja. Lepakkoretkillä tulee aina välillä hieman huomaamattaa viritettyä detektori ns. sirkkataajuuksille - ihan vain tarkastaakseni tilanteen: onko sirkat hiljaa vai onko kuulo jo mennyt.

tiistai 4. elokuuta 2009

Lepakoista ja sirkoista


Viimeöinä ei ilmamassa ole oikein suosineet lepakoiden liikuskelua. Lienevät varmaan siirtyneet paremmille saalistusmaille tai sitten alkanee paastoamaan, koska vain harvoja kaikuja on detektoriin kantautunut.
Toinen mielenkiintoinen ilmiö on se, että heinäsirkkojen ja hepokattien sirinä ei ole vielä sotkenut kuuntelutaajuuksia kovinkaan pahasti. Monesti on oikein pitänyt etsimällä etsiä sirittelijöitä. Onkohan niiden kannassa menossa jokin romahdus tai tulevat sitten myöhemmin elokuulla paremmin ääneen. Mene ja tiedä.

Historian siipien havinaa - KAL007

  Kylmän sodan traaginen lento KAL007 – lento, joka eksyi kylmän sodan ...