perjantai 17. kesäkuuta 2022

"Vanhassa vara parempi"

OpenTracker vm. 2008

 Kuvan APRS-tracker eli paikkatiedon ilmoittaja on ollut mukana ajoneuvossa vuodesta 2008 lähtien ja toiminut koko tuon ajan moitteitta. Laite lähettää ajoneuvon sijaintia 144.800 MHz taajuudella APRS-verkostoon, jonka asemia voi käydä katsomassa vaikka aprs.fi -sivustolta. Samalta sivustolta löytyvät myös laivojen sijainnit niin merillä kuin sisävesillä. Myös muita mielenkiintoisia kohteita löytyy livenä ajoittain samalta karttatasolta: ilmapalloja, harrasteilma-aluksia ym..

Oma trackerini alkoi hieman oireilemaan kevään aikana. Paikkatieto ei oikein aina tahtonut lukittua, joten laite piti käynnistää aina uudelleen, jotta GPS-data lähtisi radiotielle. Purin laitteen, eli avasin suojakuoret ja tein silmämääräisen tarkastuksen komponenttien osalta. Kaikki näytti olevan OK. Vaikuttikin siltä, että joku asia on ehkä mennyt ns. "indexiin" laitteen sisäisen ohjelmiston osalta. 

Kuin ihmeen kaupalla löysin laitteen alkuperäisen ohjelmointikaapelin pöytälaatikosta sekä vanhoista varmistuksista tuon vuoden 2008 laitteen mukana tulleen ohjelmistopaketin ohjeineen. Nyt olivatkin sitten kymmenien vuosien jälkeen tarpeen. Sääaseman tietokoneessa oli vielä jäljellä vanha, perinteinen 9-napainen COM-portti, joten datan siirtäminenkin onnistuisi ilman adaptereita. Kytkentöjen jälkeen ohjelmointisovellus löysi laitteen heti ja tiedonsiirtoon tarvittavat rajapinnat muodostuivat. Ja kuinka ollakaan vuoden 2008 ohjeen linkin takaa löytyi vielä Internetin sivustoilta uusin ohjelmistopäivitys (Firmware), joka latautui ja asentui ongelmitta. Liki 20 vuoden aikana oli tullutkin jo muutama päivitys. Tosin, periaatteenani on ollut monissa asioissa, ettei laitteiston ohjelmistoa tule päivitettyä, ellei laite sitä erikseen vaadi toimintojensa osalta. Laitehan oli toiminut ihan hyvin.

Ohjelmistopäivityksen jälkeen ns. laboratoriotesteissä kotipöydällä laite suostui toimimaan moitteita lukuisista käynnistyksistä huolimatta - kuten pitääkin. Lisää mielenkiintoa toikin vielä se, että laitteen ohjelmointi tarjosi lukuisia erilaisia vaihtoehtoja, jotka piti tietysti päästä kokeilemaan näin livenä. Niin, ja nyt sai mukavasti vaihdettua tuo oman radiokutsunkin vuodelta 2008 vuoden 2022 -malliin.

Toivotaan laitteelle pitkää ikää jatkossakin. Onhan tuo jo hintansa ansainnut monestikin.


73

//ARi\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...