torstai 18. huhtikuuta 2013

Se on sitten melkein jo kesä!

Outo bong-ari kuvailemassa kevättä
Keli suosi tänään aamulenkkeilijää oikein todenteolla: komea auringonpaiste ja lämpötilatkin heti auringon noustua no liki 5 astetta plussalla. Tienpinta oli kyllä paikoin erittäin jäinen, mikä oli merkki siitä, että yöllä oli käyty hieman pakkasen puolella.
Sen verran oli tuo lämpötila ollut kuitenkin koholla, että rastaiden muutto oli päässyt kunnolla vauhtiin. Eiliseen verrattuna nyt oli äänimaailma ihan erilainen kun lukuisat räkätti-, punakylki- ja mustarastaat pitivät ääntä metsikössä ja puutarhoissa. Todella komeaa kuunneltavaa näin keväisin.
Toinen lähes yhtä keväinen äänimaailma on tuolla hiljan avatulla kanavalla. Sinne on nyt löytäneet sorsien lisäksi itsensä nauru- ja kalalokit. Näiden ääni tekee myös kevättä "korville".
Poliisilaitoksen piha-alueella käyskenteli kaksi västäräkkiä, joten nyt on sitten ilmeisesti enää vähäsen kesään. Myös sepelkyyhkyt lensivät komeaa reviirilentoaa monin paikoin, joten katseltavaa ja kuunneltavaa riittää lähiviikkoina.
Nyt, jos koskaan on aika ottaa kiikarit naulasta ja lähteä ulkoilemaan. Toki ilman kiikareitakin pärjää hyvin.
Pikkuvarpunen pesäkolollaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...