KUOLEMA KOLKUTTAA -Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz
Ville Kaarnakari, Gummerus 2012, ISBN 978-951-20-9077-8
Ville Kaarnakarin kirja "Kuolama kolkuttaa" sattui silmiini, erää marketin kirjapoistohyllystä viime viikolla. Koska aihe tuntui mielenkiintoiselta ja hintakaan, 5 eur, ei tuntunut kohtuuttomalta, päätin palkita itseni pinellä lukuhetkellä. Sen verran mielenkiintoista luettavaa tuossa olikin, että 192 sivua menivät hetkessä.
Monista Mannerheimin-ristin ritareista on kirjoitettu jos jonkinlaisia historiikkeja ja elämänkertoja. Tämä kirja lukeutuu tuohon jälkimmäiseen kastiin, sillä se antaa perustavaa laatua olevan kuvan Einar Schadewitzin vaiheista niin sodassa kuin rauhassa.
Ritari numero 110, Einari Schadewitz (1917-1981), oli jostain syystä minulle hieman tuntemattomaksi jäänyt SUURUUS ritarien joukossa. Tämä kirja poisti kyllä epätietoisuuden tunteen perusteellisesti.
Jokainen ritari olisi kyllä mielestäni kirjansa ansainnut. Aika kirjojen osalta alkaa olla mennyt pitkälti ohitse, sillä päähenkilöitä ei juurikaan ole kohta enää kertomassa tarinaansa, ja tuttujen tarinat tahtovat unhoittua, jolloin aika ns. kultaa muistot. Tällöin tuo tietty dokumentaarisuus kirjoista häviää. Monen ritarin osaltahan nuo jännittävimmät ja mielenkiintoisimmat tarinat onkin luettavissa sota-arkiston tallenteista ja kantakorteista.
Tähänkin kirjaan on tarina koostettu Einarin perikunnalta saadun aineiston perusteella. Päähenkilö itsehän kohtasi suurempansa vasta vuonna 1981.
Einarin talvisodan aikana legendaksi nousi lause: "Avvaa iivana, tiällä kuolema kolukutteloo!" Tuolloin Einari oli torjumassa panssarivaunujen läpimurtoa. Ja kun ei lopulta muuta keksinyt, niin kiersi ovelasti kuolleesta kulmasta vaunun kannelle, otti käsikranaatin esille, koputti tornin luukkuu. Tällöin luukku avattiin (paha erehdys) ja Einari pääsi pudottamaan kranaatin hämmästyneen vaunujohtajan "syliin" vaunun sisälle. Tämä kyseinen tapahtuma sai lentävän lähdön maailmalle eri uutismedioissa, sillä juuri tällaisilla sankariteoilla oli suuri propagandistinen arvo ja taistelumielialan nosto väsyneiden joukkojen keskuudessa. Sanatarkalleen tuota Einarin käyttämää ilmaisua ei varmaan voida enää todentaa, mutta todennäköisesti se vastaa hyvin aikalaistensa muistikuvia tapahtumasta. Sukunimestähän ei voisi heti päätellä, että Einarin juuret ovat syvältä Savosta.
Tapahtuman innoittamana painettiin erilaisia sotilaskortteja, joita levisi maailmalle varmaan runsaasti. Kirjassakin on kuvia, joistakin yleisimmistä korttiluomuksista. Näillä korteilla uskoisin olevan jo mukavasti ns. keräilyarvoa, mikäli sellaisen omista arkistoista löytää.
Korttikuvien lisäksi mukana on pari "pakollista karttaa" sekä runsaasti mustavalkoisia kuvia Einarin vaiheista sodan kuin rauhan aikana.
Se, mitä kaikkea muuta tämän sankarin vaiheisiin liittyy löytyy helpoiten lukemalla tämä kirja. Kirja on selkeästi kirjoitettu ja mikä parasta melkoisen suurella fontilla painettuakin, niin ei tarvitse tihrustaa lukiessa tai käyttää suurennuslasia.
Jotta Einarin tarina saisi kiertää edelleen laitankin tämän kirjan yleiseen jakoon bookcrossing.com -verkkopalvelun kautta lähiaikoina.
Bair Irincheev, Minerva kustannus 2012, ISBN 978-952-492-659-1
Tämä kirja tuli kuin vahingossa käsiini kirjavaihdon yhteydessä. Kerrassaan "kutkutta" otsikko sai mielenkiinnon heräämään. Kotimaisin voimin kirjoitettuja talvisotakirjoja on tullut luettua useita hyllymetrejä, mutta tämä tarjosi mielenkiintoisen poikkeuksen. Toinen hieman tähän verrattava kirja oli aikaisemmin kierrättämäni Puna-Armeijan marssiopas Suomeen.
Kirjassa on 285 sivua, joukossa mielenkiintoisia puna-armeijan valokuvia, taulukoita ja karttoja. Kirja ei ole minkään erityisen henkilön tai joukko-osaston sankaritarinaa, vaan siinä on käsitelty taisteluja venäläisin silmin lähinnä Kannaksen taisteluiden osalta. Toki oman lukunsa saa oikeutetusti myös Raatteentien tapahtumat Suomussalmella. Eihän ilman tuota voisi kirjoittaa uskottavasti Talvisodan historiasta. Kirja käsittelee vain maavoimien asioita, joten meri- ja ilmavoimat on siitä tarkoituksella jätetty pois.
Kirjan esittämät faktat perustuvat venäläisiin dokumentteihin pitkälti. Osissa kertomusta oli pakko mennä lukemaan kotimaista lähdekirjallisuutta, sillä esitetyt luvut tappioista ym. poikkesivat osin paljonkin siitä mitä on aikaisemmin esitetty. No, molemmin puolin rintamalinjaa tietysti asioita katsottiin hieman omaa etua ajatellen ja merkinnät sotapäiväkirjoihinkin olivat sitten hieman sen mukaisia. Mutta, faktaa tai fiktiota on kerrassaan mainiota, että aihetta on pystytty käsittelemään myös tällätavoin, Bair Irincheevin tapaan.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus sotahistoriasta kiinnostuneelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti