Pitkän tuumailun ja syvällisen harkinnan jälkeen olin tänä vuonna päättänyt siirtyä perhosten houkuttelussa askeleen eteenpäin - toimivien perhosbaarien lisäksi pitäisi saada käyttöön myös omat, luonnon tarjoamat "baarit" - kasvit.
Kovin kauan ei tarvinnut internettiä selailla, koska pikkulintuset olivat antaneet varmanoloisen vihjeen: syräkki, paras perhoshoukutin. Pitkin kesää jatkunut katsastelu ei tuottanut oikein tulosta paikallisissa puutarhaliikkeissä, vain nettikaupoista tuli ns. hajapoimintoja.
Perhosten toiset sukupolvet alkoivat olla jo lennossa, joten oli kyllä aika toimia - eikä tätä kesääkään jatkuisi ihan loputtomasti. Ei muuta kuin suunta erääseen paikalliseen puutarhaliikkeeseen vaimon kanssa "ihmettä" etsimään. Ihmettäpä hyvinkin, sillä suuret olivat valikoimat, mutta yhtään paikallista henkilöä, jolta kysyä tuotetta ei tietysti ollut tavoitettavissa. No, ei syytä huoleen, sillä kyllähän asia pienen tähystelyn perusteella selviäisi. Muutaman minuutin tarkka tähystely avomyymälän reunalla toikin toivotun tuloksen. Jossakin myyntialueen keskivaiheilla näkyi lentelevän neito- ja nokkosperhosia hieman reippaammin. "Kärppänä" paikalle, ja siellähän se oli "Butterfly Bush", kuten hieno kyltti pensasta esittelikin. Latinankielinen termi, Buddleia, paljasti kasvin syräkkeihin kuuluvaksi. Lisäksi paikalla olleet perhoset olivat vankka todiste kasvin luonteesta.
Kasvi kyytiin ja kassan kautta, kiitos. Nyt on sitten perhospuutarhaa viritelty myös luonnon aidoilla yrteillä. Tämä syksy ja tuleva vuosi sitten osoittaa sen kuinka toimivaksi tämä kasvi osoittautuu.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhospuutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhospuutarha. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 26. elokuuta 2012
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Perhosten maailmanennätys
Perhosia ja ilmastonmuutosta käsittelevä juttu on kerrassaan mainio katsaus noin kokonaisuutena päiväperhosiin liittyen. Perhoset omalta osaltaan ovat hyviä indikaattoreita moniin luonnossa tapahtuviin muutoksiin. Nyt aineistoa alkaa olla sen verran kasassa, että niitä voidaan ihan oikeasti alkaa tulkitsemaan ja vetämään johtopäätöksiä.Aamun Etelä-Saimaa uutisoi koko sivun jutussaan: "Suomen päiväperhoset maailmanennätysvauhdissa" Jutun taustalla on se huomio, että Suomen päiväperhoset leviävät pohjoiseen kymmenen kertaa nopeammin kuin pohjoisamerikkalaiset serkkunsa! Tämä käy ilmi arvokkaasta seuranta-aineistosta, jota Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti on koostanut vuosien aikana.
Kuten jutussa tuodaan esille on Kaakkois-Suomi perhosharrastajille eräänlainen paratiisi: monet lajit niin vanhat kuin uudetkin ovat kaakosta levinneitä. Täällä ollaan riittävän etelässä ja idässä, mikä osaltaan takaa lajiston monikirjon. Karjalan kannas on perhosten moottoritie Etelä-Karjalaan!
Seurantatutkimukset tuovat arvokasta tietoa, ja niihin on helppo ja mukava osallistua. Näissä tutkimuksissa voi vapaasti ihailla perhosia ilman että perhosia tarvitsee pyydystää tai tappaa - havainnot riittää. Luonnollisesti tärkeää olisi se, että havainnot kirjattaisiin ja tuotaisiin siten tutkimuskäyttöön. Kansalaiselle mainio paikka kirjata havainnot niin perhosista kuin muistakin luontoon liittyvistä asioista on Hatikka -palvelu.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Vielä on kesää jäljellä...
Mainion laulun sanoja mukaillen löytyy luonnosta vielä paljon vahvoja kesän merkkejä. Yksi niistä oli eilen kanavapolun laidalta löytynyt päiväperhoskeräytymä. Pienellä alalle oli ohdakkeiden kukintojen kimppuun löytänyt tiensä reilu 20 nokkosperhosta, joukossa myös ohdakeperhonen, sitruunaperhonen, kaaliperhonen ja itse amiraali.Perhosilla alkaa olla kriittiset vaiheet tankkauksen suorittamisessa; osa talvehtii Suomessa ja toiset vaeltavat Keski-Euroopan lämpöön talveksi. Kaikilla ei tuo energiatankkaus ole onnistunut, sillä polun varresta, heinien seasta löytyi räpistelemästä ulkoisesti hyvässä kunnossa olevia "nokulaisia", mutta voimat eivät riittäneet enää lentämiseen.
Kesän merkeistä lisää: Mustolanlammen pääskyspesue oli tänään vilkkaasti saalistelemassa, vaikka keli kaikkea muuta kuin hieno. No, niidenkin täytyy tankata ennen pitkää muuttomatkaa.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Perhosten juhlaa

Lämpimät ilmat viimepäivinä ovat hellineet niin kesälomalaisia (syyslomalaisia) kuin perhosiakin. Runsaimpana joukkona pihoilla ja puutarhoilla ovat lennelleet nokkosperhoset. Toki muitakin myöhäiskesän perhosia on vielä liikkeellä: amiraali, ohdakeperhonen, suruvaippa jne.
City-ihmisille oikein erikoisen hyvä perhosten bongauspaikka on muodostunut keskustan kirjastotalon aukiolla, monitoimitalon vieressä olevasta kukkapenkistä. Viikonloppuna tuosta muutaman neliön alalta pystyi laskemaan noin 30 nokkosperhosta. Mukana joukossa oli vielä muutama ohdakeperhonenkin. Hieno toteutus kaupungin puutarhurilta - täytyy oikein kiittää ja pokata perhosten puolesta.
tiistai 25. elokuuta 2009
Perhosbaarilla

Aiemmin kaivattua järjestysmiestä ei näkynyt - ei kuulunut. Mutta, kuinka ollakaan - herukkaperhoset keräsivät voimansa ja ajoivat kiukutelleet ampiaiset hieman syrjemmälle. 12 herukkaperhosta on sen verran monta siipiparia, että tilaa löytyi. Samalla muutkin perhoset pääsivät nautiskelemaan baarin antimista. Päivän aikana jonot baariin olivatkin melkoiset. Lähi kasvustojen lehtipinnat loistivat mitä erilaisimmissa väreissä kun värikkäät perhoset odottelivat vuoroaan baarin antimille, samalla itseään lämmitellen.

Pientä rähinääkin baarissa tapahtui. Raitapaidat, ampiaiset, olivat jääneet perhosille hieman alakynteen ja niin myös muillekin vierailijoille. Tässä tapauksessa ei onnettomuudelta säästytty, vaikka suurempi herhiläinen pisti ampiaisen parempiin poskiin, kuten kuvasta näkyy. Tutkintalautakuntaa ei tässä tapauksessa kuitenkaan kutsuttu paikalle.
Ilma näkyy jatkuvan todella komeana, joten baarilla lienee tänäänkin ruuhkaa. Niin, jaa uusi herkuttelujuomakin on jo muhimassa. Kyllä kelpaa.
torstai 20. elokuuta 2009
Perhosbaari - järjestysmies saa paikan

Meno perhosbaarissa on mennyt siihen mittakaavaan, että on aika harkita järjestysmiehen palkkaamista baariin. Pienet kärpäset ja ampiaisen sukuiset raitapaidat panevat paikan järjestyksen siinä määrin sekaisin, että rauhallisemmat asiakkaat joutuvat jonottamaan pitkiä aikoja paikalle päästäkseen.
Tilannetta helpottamaan avattiin lähinaapuriin toinen sivupiste baarille - toivottavasti tämä hieman helpottaa tilanahtautta. Mahdolliselle järkkärille baarissa on palkkaetuna luvassa vaihtelevat säätilat sekä joukko ikimuistoisia elämyksiä hyönteisten parissa. Kyllä nuo aina rahalliset avut voittavat.
tiistai 18. elokuuta 2009
Aamuluontoa 18.8.2009
Hieman piristävää vaihtelua aamun lenkkeilyyn saatiin, kun päätettiin vetää tuo viimepäivinä tutuksi tullut kierros ns. vastapäivään. Aamun verrattain kolea sää, + 4 C, sai kanavan veden mukavasti höyryämään, muodostaen jännän silhuetin siellä uiskennelleille sorsille.
Oravatkin jaksoivat pitää omaa mekastustaa kanavapuistikossa ja mikäs on leikitellessä kun sääkin on vielä näin aamutuimaan oikein mainio.
Eiliseen aamuun verrattuna ihmisiä oli liikkeellä suorastaan runsaasti, mutta tähän on selityksenä tuo koulun lukukauden alkaminen. Saa hiljainen koulumäkikin jälleen aktiviteettiä osakseen.
Vaikka vahvat syksynmerkit ovat luettavissa monin osin, täytyy aina etsiä myös niitä kesäisiäkin merkkejä - olkoon ne sitten vaikka taivaalla lentelevät räystäspääskyt tältä aamulta.
Perhosruokintakin sai uutta ruokatäydennystä eilisten sateiden jäljiltä. Ja kas kummaa, heti täydennyksen jälkeen tuli paikalle jo ensimmäiset amiraaliperhoset - lienevät kytänneet jossain herukkapensaan lehdistöllä.
Oravatkin jaksoivat pitää omaa mekastustaa kanavapuistikossa ja mikäs on leikitellessä kun sääkin on vielä näin aamutuimaan oikein mainio.
Eiliseen aamuun verrattuna ihmisiä oli liikkeellä suorastaan runsaasti, mutta tähän on selityksenä tuo koulun lukukauden alkaminen. Saa hiljainen koulumäkikin jälleen aktiviteettiä osakseen.
Vaikka vahvat syksynmerkit ovat luettavissa monin osin, täytyy aina etsiä myös niitä kesäisiäkin merkkejä - olkoon ne sitten vaikka taivaalla lentelevät räystäspääskyt tältä aamulta.
Perhosruokintakin sai uutta ruokatäydennystä eilisten sateiden jäljiltä. Ja kas kummaa, heti täydennyksen jälkeen tuli paikalle jo ensimmäiset amiraaliperhoset - lienevät kytänneet jossain herukkapensaan lehdistöllä.
maanantai 17. elokuuta 2009
Amiraalit liikenteessä

Sateisen sekaisen aamupäivän jälkeen alkoi aurinkokin hieman hymyilemään puoleen päivään mentäessä. Sade lakkasikin juuri sopivasti kun sain aamun urakan marjapensaissa ohitse. On se vaan komea tuo tämänvuotinen marjasato niin herukoissa kuin karviaisissa.
Auringon pilkahdettua tuli mieleen käydä uusimassa tuo perhosruokintapiste, mutta amiraalit olivat nopeampia, sillä paikalla oli 3 komeaa amiraaliperhosta seuranaan yksi herukkaperhonen. Hämmästyttävää kyllä, mutta ampiaiset olivat melkein kokonaan kateissa - hyvä niin, saivat perhosetkin ruokailla rauhassa.
tiistai 11. elokuuta 2009
Mustolan perhospuutarhasta 11.8.09

Mustolan perhospuutarha sai tänään jälleen uusia vierailijoita. Eilisten tunnustelijoiden lisäksi on tänään ollut liikkeellä perhosista 2 herukkaperhosta, 3 suruvaippaa, 1 amiraali ja 3 neitoperhosta. Näiden lisäksi on syöttöpisteellä ollut lukuisa joukko erilaisia kärpäsiä, kovakuoriaisia ja ampiaisia. Päivän suurimpana pörisijänä on tänään paikalla havaittu 2 herhiläistä. Herhiläiset ovat saaneet ruokailla verrattain rauhassa, sillä muut paikalla vierailevat jäsenet ovat jättäneet nuo isoleukaiset otukset kunnialla sivummalle. Kuvassa tuore tuttavuus herhiläisen osalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kremlin tappolista
ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena) "Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään e...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Viestiristit Kuluneella viikolla tuli kesken "työkiireiden" pikainen kutsu saapua ns. isolle kirkolle Helsinkiin. Asian kiir...
