torstai 23. maaliskuuta 2017

"Kopterilupa" saapui

No, eipä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut että näin lähes eläkepäivillä vielä työnantajan myötämielisellä vaikuttamisella ajelisin itselleni lentolupakirjan. Josku 40 vuotta sitten tämäkin haave kävi mielessä, mutta joskus aika antaa odottaa.
Varsinaisesti tosin kyseessä on lupakirja lennättää noita "vihattuja" kamerakoptereita ym. härveleitä. Suomessahan noiden "dronejen" lennättäminen harrastusmielessä on vielä lupavapaata. Tosin pelisäännöt täytyy tuntea koska ilmatilassa liikutaan ja nykyiset kaupalliset kopteritkin pystyvät melkoisiin suorituksiin. Niin, ja kuvaamiseen pätee näissäkin ohjuksissa samat säännöt kuin maanpäälläkin.
Itse hyödynnän kopterikuvausta tulevana kesänä Saimaan  ja Koloveden alueella, jossa käyn luvan kanssa tarkastamassa muutaman kalasääsken pesinnän. Eli kopterilla kuvataan nopeasti pesä ja poistutaan paikalta. Aiheuttaa varmasti vähemmän häiriötä kuin jos puuhun kiipeää perinteisin menetelmin. Paljon muitakin ideoita kopterin käytölle on, mutta katsotaan mihin aika ja ideointi riittävät.
Oma kopterini saapuikin viikolla juuri kuriirin kyydissä, joten nyt ehtii tutustumaan vielä laitteeseen ennen h-hetkeä. Eipä se varmasti paljoa poikkea siitä, mitä lupakirjaan vaaditussa "inssiajossa" piti suorittaa.
PS: jatkossa jos laki muuttuu näiden ilma-alusten osalta, on kohta ruuhkaa lupatoimistossa. Hyvä business jollekin järjestää ns. drone-koulutusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...