torstai 6. huhtikuuta 2017

Kevääksi kääntyy....


Jokohan nyt uskaltaisi ihan virallisestikin todeta, että kyllä se talvi on jo "menneen talven lumia" ja kevät on hyvässä vauhdissa. Jos lintumaailman ilmiöihin olisi täysin uskominen, niin kesähän se pitäisi jo olla koska ensimmäinen haarapääskykin on jo havaittu Etelä-Suomessa.
Lämpötilojen osalta on helppo todeta, että terminen kevät on alkanut jo jokin aika sitten. Tosin vielä välistä puhaltaa sen verran pohjoisesta, että pieniä yöpakkasia on ollut, mikä on hieman sekoittanut vuorokausien keskilämpöjä. Mutta tämäkin kuuluu asiaan.
Viime päivinä on ollut mielenkiintoista huomata jälleen kerran, kuin suurin harppauksin kevät lähtee luonnossa liikkeelle kun nuo yölämpötilatkin  jäävät plussalle. Monissa pihoissa näkee jo kevään ensimmäisiä kukkia talojen reunustoilla, niillä lämpimimmillä paikoilla, rastaat ja peipot ovat vallanneet lähimetsiköt ja laulu kaikuu, kuten kevääseen kuuluukin.
Tämän aamun lintukävelyn mielenkiintoisin havainto näin kaupunkiympäristössä oli voimakkaasti reviiriään kuuluttanut puukiipijä. Kiipijä oli jälleen valinnut reviirin tuolta kanavan varren vanhasta metsiköstä suurien kuusien ja pyökkien keskeltä. Pesintä onnistunee tänäkin vuonna - toivottavasti.
Myös sadan lintulajin lista kehittyy päivä päivältä nopeampaa tahtia, kuten on odotettavissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...