Vuosikierto on pian kääntymässä kesäkuulle ja onkin hyvä hetki tarkastella pikaisesti mitä kulunut toukokuu toi tullessaa säärintamalla Mustolan kaupunginosaan. Toki varmasti hieman laajemmallakin alueella on samanlaiset kuviot, eihän tämä kanavan varsi mikään omalaatuinen mikroilmasto sentään ole.
Lämpötilojen osalta parhaimman vertailuarvon menneisiin vuosiin tarjoaa varmasti tuo keskilämpö, koska siinä mahdolliset huiput ja minimit tasaantuvat mallikkaasti. Kuluvan kuukauden keskilämpö näyttää jäävän +12.7 C, vaikka jokunen tunti vielä toukokuuta onkin jäljellä. Jo nyt voidaan kuitenkin sanoa, että tilastojen mukaan lämpöennätys on rikottu ja toukokuun on lämpimin viimeisen 10 vuoden jaksolta.
Lämmintä oli myös vuosina 2003(+11.0 C) ja 2010 (+11.6), jolloin + 11 C rajapaalu rikkoontui keskilämmön osalta.
Kuukauden korkeimmaksi lämpötilaksi jäänee +23.4 C, joten hellerajan rikkoontumista saadaan vielä odotella tovi. Kuun alkupuolella mittailtiin vielä -2 C pakkasetkin, joten vaihtelua lämmöissä on ollut.
Sadepäiviä, jolloin mittariin kertyi yli 0.2 mm vettä oli toukokuussa peräti 11 kpl. Kunnon sateita saatiin neljänä päivänä, jolloin mittariin tuli yli 2 mm vettä. Yleensä nämä reilummat sateet ovat olleet ns. ukkoskuurotyyppisiä.
Ukkospäiviä, jolloin jyrinää/ ukkosen kumua on ollut kuultavana oli 3 kpl.
Hyvään suuntaan ollaan menossa. Kyllä tämä tästä on vahvasti kesäksi muuttumassa.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti