Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
Nuo komeat nahkapukuiset....
Ehkä kesän parhainta keliä sai ihailla eilen puolen yön jälkeen, jos vain uskaltatui ulkosalle. Satakielien komean konsertin siivittämänä paikalliset nahkasiivet esittelivät komeaa ilma-akrobatiaa antaessaan kyytiä hyönteisille. Se ei tuo yö ole enää kovin pimeä, joten lepakoidenkin lentelyä pääsi ihan oikeasti jälleen seuraamaan. Havainnointi onnistuu siis ilman mitään teknisiä apuvälineitäkin. Yön alin lämpötila n. +10 C oli omiaan vauhdittamaan yön eläjien kulkua.
lauantai 30. toukokuuta 2009
Mitä kummaa - räntääkö?
Tänään tuossa paikallisessa marketissa yksi myyjä tiesi valistaa, ettei kannata ostaa lisää kesäkukkasia ulos, sillä alkuviikolle on luvattu tänne rakeita ja jopa räntää!!
No, yölämpötilat ovat olleetkin melkoisen matalia, vaikka päivällä onkin hivoteltu liki 30 asteen lämpöjä. Taitaa viimevuotinen helle-ennätys olla jo rikki.
Niin ja selvää on sekin, että tämä lämmin ilmamassa purkautuu jossain vaiheessa ukkosiin ja niiden myötä tulee varmasti rakeitakin.
Viikolla ollaan tämänkin asian osalta hieman fiksumpia. Pitkän ennusteen mukaan tuossa 2.-3.6.09 alkaisi olla merkkejä jo sellaisista muutoksista, että kunnon ukkosetkin olisivat mahdollisia.

Terveiset Pietarista - Priveti iz St. Petersburg
Terveiset naapurikaupungista Pietarista! Pietarissa ei töiden jälkeen enää tietokoneita näpelöity, joten blogien ja muiden tiedotteiden ylläpito jäi vähemmälle. Sen sijaan vastapainoksi toimistohommille tuli harrastettua hyötyliikuntaa katukivetyksillä reilu 7 km / ilta; joskus hieman enemmänkin. Siinä näki kaupunkia ja tutustui ihmisiin.
Tuollainen miljoonakaupunki on kyllä ihan erilainen koettava kuin paikalliset pikkukylät, joihin vielä Helsinkikin lukeutuu: ihmismäärä kaduilla ja ajoneuvoruuhkat voi kokea vain Pietarissa. Tosin jalankulkijalle liikkuminen on helppoa, sillä katuvalot jaksoittavat hyvin leveidenkin katujen ylittämisiä keskustan alueella, ja muutoinkin ajoneuvot "yrittävät" kunnioittaa jalankulkijoita, sillä pahimmassa tapauksessa kuljettajalta lähtee kortti ja tulee useita vuosia istumista muurien sisällä. Sikäläiset vankilaolot huomioiden, ei mikään houkutteleva vaihtoehto.
Parin illan aikana en onnistunut näkemään kuin yhden kolarin: kolme ajoneuvo perätysten Litenyn sillalla. Liikennemäärään nähden tämä on suorastaan hämmästyttävän vähän. Sikäläiseen liikennekulttuuriin sopeutuneet osaavat ajella sopivasti, mikä näin länsimaalaisesta saattaa näyttää ja tuntua suorastaan järkyttävältä joskus.
Ilmasto suosi retkeilyä, sillä lämpötila oli yli +25 C jokaisena päivänä - onneksi noita virvokkeiden myyntipisteitä oli sopivasti katujen varsilla, niin ei päässyt nestehukka yllättämään.
Keskiviikkoiltana luulin jo hetken, että nyt saadaan oikea ukkonenkin paikalle, sillä kuumea jyminä alkoi kumista kaupungin yllä. No, tarkemman kuulostelun jälkeen asia osoittautui ilotulitukseksi, jolla juhlistettiin kaupungin syntymäpäivää. Tuollainen reilu puolen tunnin tulitus on melkoinen näytös - kyllä siinä paljon ruutia paloi.
Ei muuta kuin kohti seuraavia haasteita. Kesää on vielä jäljellä......

sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Ukkonen 24.5.2009
Siinähän kävi melkein juuri tarkalleen niin kuin tuossa aamupäivällä ennustelinkin: ukkosta saatiin Etelä-Karjalaankin. Tuo todennäköisyysprosentti olisi kyllä voinut olla enemmän kuin 40%, mutta varovaisuus on tärkeää tässäkin asiassa.
Tulipahan jälleen todistetuksi myös se, että silloin kun luonto toimii kaikkien laskusääntöjen mukaisesti, nuo ennustemallitkin toteutuvat hyvin. Useissa eri tietolähteissä oli jo laskettu suuret Cape ja Lift -arvot tälle vuorokaudelle, mikä oli edesauttamaan luotettavan ennusteen laatimista.
Lappeenrannan osalta ukkonen kierteli hienosti reuna-alueilla, eikä aiheuttanut mitään paniikkia esim. rakeiden muodossa keskustan vesijärjestelmille.
Salamamaksimi paikallisesti koettiin tuossa klo 13.37 aikaan, jolloin laskuriin tarttui 26 salamaa minuutissa. Vahvoja, lähisalamoita jäi laskuriin 21 kpl. Merkillepantavaa salamamäärässä on GC+ -merkkisten, maasalamoiden suurehko määrä: 18.4 % kaikista salamoista. Otaksuttavaa onkin, että jossainpäin salamointi on aiheuttanut hieman tuhojaankin.
Nämä lämpöukkoset syntyvät yhtä nopeaan kuin sammuvatkin. Tällä hetkellä saadaankin monin paikoin enää nauttia hienoisesta vesisateesta kun pilvimassa päästelee viimeisiä höyryjää ulos.

UKKOSTA
Tästä se alkaa ja ennustekin näytti pitävän hyvin kutinsa. Näin iltapäivän aluksi tuo ukkonen nuo voimansa sai kerättyä. Tuolla Oulu - Lahti välillä onkin ollut sitten hieman roisimpaa salamointia. Kovasti tuntuu solu keräävän voimia tuolla luoteen suunnalla - katsotaan mitä tapahtuman tulee.
Äsken lorautti jo hieman vettäkin, kuten tilanteeseen sopii.

Tullako vai eikö-tulla....
Siinäpä vasta kysymys. Tällä kertaa tosin aiheena on tuon ukkosen ennustettavuus. Kuten hyvin tiedetään, niin mikään muu kuin tulevan ennustaminen ei ole vaikeaa...hi...hm..
No, joka tapauksessa tällekin vuorokaudelle ovat supertietokoneet laskeneet sen laatuisia malleja ja lukuarvoja, että monin paikoin pitäisi ukkosen tänäänkin hieman paukutella. Tosin tänne kaakonkulmalle nuo ennustearvot eivät ole niin suotuisat kuin keskisen Suomen alueelle.
Yön aikana on ainakin tuuli voimistunut. Itse tulin pyöräilykierrokselta vasta tuossa klo 02.00 pintaan aamulla ja silloin oli aivan rauhallinen keli kirkkaine tähtikuvioineen. Tuuli on kääntynyt tuonne lännen suunnalle ja puuskamaksimit ovat yltäneet aina 8 m/s tasolle. Purjehtijoille hyvä keli ainakin toistaiseksi. Mikäli paikkakunnalle ukkosta saadaan, pitäisi noiden suurempien kumupilvien syntyä jo klo 14.00 mennessä, muutoin alkaa jo kuihtumisvaihe eikä edellytyksiä kunnon ukkoselle enää ole.

lauantai 23. toukokuuta 2009
Kaikki muu, paitsi....
puutarhanhoito on turhaa - tai jotain sinnepäin. Tämmöisen toteamuksen jo muinaiset kiinalaiset tiesivät kertoa. Aika tietäväistä porukkaa olivatkin, sillä nykyään puutarhan hoitaminen kuuluu suosittuihin harrasteisiin, verrattiinpa sitä millä vertausluvulla tahansa.
Itsekkin sorruin tänään moiseen harrastukseen noin sadepäivän kunniaksi. Eilen ostetut kukantaimet saivat paikkansa pihamaalla pienestä tihkusateesta huolimatta. Mutta, säähän on vain varustautumis (lue: pukeutumis) -kysymys. Happipitoinen, raikas ilma tekee hyvää keuhkoille siinä missä pieni ruumiillinen ponnistuskin.
Mittarin mukaan tälle vuorokaudelle onkin jo tihuutellut reilu 3 milliä vettä. Nurmikko kasvaa ja ei tarvitse suorittaa kaupallista kastelua puutarhassa hi...

FK-autot ja formulat
Tänään noita luontoääniä ihmetellessä piti hetki oikein todella höristää kuuloelintä: Muukon FK-radalla pidettyjen aika-ajojen äänet tulivat tosi hyvin kuuluville tänne kanavanlaidalle saakka. Nyt ei kyllä yhtään ihmetytä se, että taanoin Luumäellä oltiin suuresti vastaan sinne suunniteltua moottoriurheilurataa kohtaan. Siellähän olisi ollut käytössä vieläkin suuremmat koneet ja menopelit. Äänentoistolaitteiden volyymin osalta kyllä ihmetyttää, että ovatko motoristit jo niin heikkokuuloisia, että pitää selostusäänenkin olla miksattuna maksimiin. Voi, voi.... noita Muukon kankaan asukkaita - onneksi melusaaste ei ole joka viikonloppuista. Niin, ja onhan se hyvä että nuoriso ja hieman vanhemmatkin pääsevät purkamaan vauhdinnälkäänsä turvallisiin olosuhteisiin, pois muun liikenteen jaloista.
Ja eiköhän sitä kohta nähdä itse Kimikin kurvailemassa radalla, kun ei oikein tahdo Ferrarilla kulkea.

Yökyöpelit
Jo perinteeksi muodostunut yökävely karvaturrin kanssa tuli eilenkin suoritettua kohta auringonlaskun jälkeen. Pimeän aikaa on ihan erilainen äänimaailma luonnossa kuin valoisalla. Eilinen tosin oli melko poikkeuksellinen, koska lähestyvän sadarintaman reuna oli liki käsin kosketeltavissa ja tämä lienee häirinnyt mm. siivekkäiden yöllistä konserttia.
Vaikka lämpötilakin oli vielä reilu +12 C, niin nuo mainiot nahkasiivetkit olivat haistaneet lähestyvän sateen, ja pysyttelivät tiukasti päiväpiiloissaan odotellen parempia kelejä. Pihan satakielikin oli katsonut paremmaksi jättää konserttinsa aamutunneille.
Täytyy tosiaan hieman ihmetellä, jopa kummaksua, että perjantai-illaksi en tunnin kierroksen aikana törmännyt muihin kaksijalkaisiin liikkujiin. Yhdellä pihalla toki oli muutama seisoskelija tekemässä tuttavuutta kaljapullosta tehtyyn mikrofoniin. Se osoittautuikin melkoiseksi voimanlähteeksi laulurintamalla - liekö satakielet pelästyneet tai kunnioittaneet esitystä?

perjantai 22. toukokuuta 2009
Pääskysestä ei päivääkään...
Niinhän se sananlasku sanoo, että "pääskysestä ei päivääkään". Tottahan se on, mutta mitähän pääskystä tuo sananlaskun sepittäjä on aikoinaan tarkoittanut. Todennäköisesti tuota tuttua haarapääskyä, sillä kun useimmiten on tapana tulla ensimmäisenä pääskynä muuttomatkaltaan ja on vielä helppo tunnistaakin. No, tuon teorian mukaan kesä Suomeen saapuvi lähes tulkoon aina tuossa huhtikuun lopulla.
Omasta mielestäni varsinaisia pääskymäisiä kesän tuojia ovat nuo nopeasti taivaankantta sivaltavat tervapääskyt. Tosin pääskysten kanssa niillä ei ole juuri mitään tekemistä, sillä tervapääsky kuuluu kirskulintuihin, kuten sen latinalaisesta nimestäkin voi päätellä: Apus apus.
Tänään oli joka tapauksessa kesän airueet ilmassa kun Mustolan taivaalla oli tervapääskyt temmeltämässä. Vielä kun saadaan tuo kultarinta ja viitakerttunen paikoilleen, niin kesä alkaakin olla valmis!

Surullista katseltavaa
Jälleen kerran, ties monenneko, tälläkin keväällä sai jännätä jääkö pieni pyöräilijä autoilijan alle. No, tällä kertaan selvittiin jälleen pelkällä säikähdyksellä - onneksi. Tuolla menolla, kyllä ei mene kovin pitkää aikaa kun paikalle tarvitaan sairasautoa tai vieläkin järeämpää kalustoa.
Tuntuu siltä, ettei koulussa enää opeteta liikkennesääntöjä, eivätkä vanhemmatkaan paljoa piittaa kuinka pienokainen liikenteessä pyöränsä kanssa sompailee.
Vanhempien ostama pyöräilykypärä roikkuu tangossa, kunnes tullaan pihapiiriin ja laitetaan se hämäykseksi päähän: paljonhan se tuossa käytössä suojaa.
Tämänpäiväiset "Mälkiän" sankarit ajelivat surutta ja väistämisvelvollisuutta noudattamatta auton eteen ja sitten vielä koko tien leveydeltä ajeltiin ilman käsiä. Tuolla menolla kyllä kohtakin ilman hampaita... Onneksi autoilija sai hieman säikytettyä pojan naskaleita.
Kyllähän oppi pitäisi saada niin koulussa kuin kotonakin, ettei sivullisten tarvitsisi asiaan ryhtyä - joskus se vaan on pakko, pahempien seuraamusten välttämiseksi.

Korutonta kerrottavaa
Tässä ukkosnälkään linkki Etelä-Suomen Sanomien verkkopaikalle:
http://www.ess.fi/?article=237402
http://www.ess.fi/?article=237402
torstai 21. toukokuuta 2009
Ukkostutkauskausi hyvällä alulla
Vuoden takaiseen verrattuna tämä toukokuu on tarjonnut normaalia enemmän tutkattavaa ukkossolujen osalta. Tänäänkin on ollut useita paikallisia ilmamassa- eli lämpöukkosia havaittavissa. Tyypillistä niille on se, että ne syntyvät nopeasti, kuin myös kuihtuvat poiskin. Mutta, joka tapauksessa kyllä niistäkin ääntä ja salamaa lähtee.
Kunnon rintamaukkoset antavat vielä odotuttaa itseään, mutta hyvä alkulämmittely on nyt suoritettu.

Kaukomatkaaja Mustolassa
Päivälenkillä sai ilokseen todeta, että yksi lintumaailman ns. kaukomatkaajista oli saapunut pesimäalueilleen. Vanhan maauimalan maastossa kaikkien rakennusprojektien keskellä PUNAVARPUNEN heläytti komeea laulantaansa. Punavarpunenhan viettää talvensa kaukana tuolla Kaakkois-Aasian suunnalla. Lämpimien säiden myötä punavarpusen haikeaa laulua voi ennustaa kuultavan monessa puistossa ja puutarhassa lähiviikkojen aikana.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Yöllä ne olivat siihen ilmestyneet.
Hieman mainostekstiä otsikossa lainaten, voi todeta, että lämpimän yön jäljiltä satakielien laulukuoro on saanut uusia paikallisia jäseniä. Vakituinen takapihan asukki ilmoittautui myös hetki sitten mukaan kuoroon.
Liekkö viimeyön satoa myös tuo aikaisemmin etsintäkuuluttamani sirittäjä. No, joka tapauksessa yksi lauleskelija oli äänessä tuon entisen sulkumestarin "torpan" puutarhalehdossa. Yksi havainto ei tee vielä kesää, joten pidetään laji etsintäkuulutettujen listalla ja jäädään seuraamaan tilannetta.

Lämpenevää...
Pienen yöpakkasjakson jälkeen oli kiva huomata että varsinkin yölämpötilat ovat nousseet jopa reilusti plussan puolelle. Varsinkin viime yön osalta oli aamulla havaittavissa kuinka luonto reagoi heti tuollaiseen lämpöaaltoon: satakieli jatkoi voimistunutta lauluaan vielä auringon nousun jälkeenkin, luonto viheriöi entistä voimakkaammin ja monenlaista muutakin pikkusiivekästä oli liikkeellä.
Yöllä oltiin toiveikkaana liikkeellä myös nahkasiipien perässä, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että paikalliset lepakot ovat nyt liikkeellä jossain muualla. Yhtään havaintoa ei tullut illan reilun tunnin kierroksen aikana. No, tänään pitää yrittää uudelleen. Toivottavasti tuo saderintama ei sotke asioita.

maanantai 18. toukokuuta 2009
Pakkasia pitelee!
Niinpä, kunnon pakkasista voidaan puhua kun 2 metrin lämpötila oli viimeyönä tippunut liki kahteen miinusasteeseen. Tarkalleen -1.6 C klo 04.56. Toivottavasti kaikki kotipuutarhurit muistivat harsotella tai siirrellä suojaan kaikkein kylmänarimmat kasvit.
No, tämähän tietää lisätienestejä puutarhamyymälöille, kun käydään hakemassa uudet alut. Onneksi ei ole tuota ongelmaa, jos sitä nyt ongelmaksi voi sanoa. Maltti on valttia näissäkin asioissa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Hidasteet katuosuuksille !
Tuossa taanoin oli paikallisesti vilkastakin keskustelua asukasfoorumissa noiden paikallisten tieosuuksien ajoneuvoliikenteestä. Koulun läheisyys ja vilkkaasti liikennöidyt tieosuudet luonnollisesti lisäsivät vanhempien huolta koululaisten turvallisesta koulumatkasta. Toki, muutkin tienkäyttäjät osaavat arvostaa turvallista liikkumista paikallisteillä.
Foorumissa esitetyt hidasteet jäivät tulematta, mutta nopeusrajoitukset 30 - 40 km/h saatiin sentään paikoilleen. Harmi vaan, että yli puolet autoista ja mopoista jättävät nuo rajoitukset noudattamatta! Helppo jättää, kun viranomaisten valvova silmä ei ehdi joka paikkaan.
Hidasteiden osalta luonto näytti mahtinsa ja hoiti oman osuutensa erittäin hyvin: tuohon Mustolankadun ja Pitkäkadun liittymään on muodostunut tuollainen tierikko, jossa tienpinnassa on erittäin jyrkkäreunaisia kuoppia. Tämä on osoittautunut melkoisen hyväksi vauhdin rajoittajaksi, sillä useimmat autot, jopa melkein seisahtuvat ennen "hidasteen" ylitystä. Jollette tiedä paikkaa, niin kannattaa käydä katsomassa, kummassa päässä Pitkäkatua ko. hidaste on hi...
No, luultavasti tekninen toimi hoitaa jossain vaiheessa tämänkin hidasteen pois päiväjärjestyksestä ja autoilija voivat palauttaa nopeutensa jälleen "maksimiin".

Etsintäkuulutus 1
Totta se näyttää olevan tänäkin keväänä - osa tutuista lintulajeista näyttää jäävän tulematta kotikulmilleen tai sitten kevätmuutto on venymässä tosi myöhäiseksi.
Tässä kaksi esimerkkilajia, jotka todella loistavat poissaolollaan Mustolan tutuilta pesimäpaikoilta:

- Tiltaltti eli "tynnyrilintu" - jo toinen kevät-kesä -menossa ilman havaintoja.
- Sirittäjä eli "lantinpyörittäjä" - näyttää liittyvän tiltaltin seuralaiseksi harvinaisuuksien joukkoon.
lauantai 16. toukokuuta 2009
Koleaa ON!
Kyllä se tämä keväinen sää näyttää nuo oikuttelunsa - samoin kuin lähes joka vuosi. Päivällä kyllä lämpöä piisaa noin sopivasti, mutta heti kun aurinko painuu lähelle horisonttia, alkaa lämpömittari näyttämään alle viiden asteen lämpöjä. Niin, ja sitten vielä tuo pohjoisen suunnalle osuva tuuli täydentää tuota hyytävyyttä.
Yön ilmoja ihmetellessä on mennytkin jo useampi ilta ja yö, kun on yrittänyt kuulostella alueelle saapuvia yölaulajia (satakieli, viitakerttunen...) sekä tietysti lepakoita. Kaikki tuntuva kadonneen odottelemaan lämpimimpiä aikoja.
Toivottavasti jo alkavalla viikolla alkaa nuo yölämpötilatkin siirtyä enemmän positiiviseen suuntaan.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Kesä tulee - hitaasti mutta varmasti
Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa hiipii vastaan. Ainakin, mitä on luonnonmerkkeihin uskomista. Lepakot tosin ovat hieman säikähtäneet viimepäivien verrattain koleita ilmoja.
Tänään sentään "haaviin" tarttui satakielen komeaa konserttia - sen kuulemiseksi ei onneksi tarvittu detektoria.

tiistai 12. toukokuuta 2009
Posti toimii !
Kyllä voi vain todeta, että maailma on pienentynyt tavallaan. Ainakin, jos sitä mittaa postin toimitusnopeudella. Perjantaina Britaniasta tilattu tuote oli jo perillä heti seuraavana tiistaina. Tätä pidän kyllä hyvänä nopeutena, kun vielä ottaa huomioon tuo viikonlopun tuossa välissä.
Nokia vs Erikson vs Sonera vs Elisa vs muut...
Niinhän se on, että kukapa sitä nyt julkisesti virheensä tunnustaisi, varsinkaan tuotevirheen, jolla saattaisi olla markinataloudellisia seurauksia. Valitettavan tuttua tarinaa sai tänään lukea Etelä-Saimaa -lehden sivuilta. Siinä henkilö oli onnistunut hankkimaan sellaisen kännykän liittymineen, joka toimi ns. pätkittäin.
Itselläni on samanlaisia kokemuksia kännykkämaailmasta ns. Nokian E-sarjan "pikku-kommunikaattorista". Liittymän vaihtamisen myötä (Sonera > Elisa), alkoivat vaikeudet: ulkoisesti puhelin näytti olevan ihan toimintavalmiina, mutta eipä tulleet soitot tai viestit perille. Oma soittaminenkin tahtoi epäonnistua erilaisiin verkon virheilmoituksiin lähes jokaisella yrittämällä. Aina ei edes laitteen uudelleen käynnistäminen auttanut ..... hermothan siinä menee. Laitteen ohjelmistoversiokin päivitettiin aina uusimpaan mahdolliseen, mutta eipä tullut ongelmaan ratkaisua.
Ratkaisuksi ongelmaan löytyi hieman myöhemmin kaikenlaisten kokeilujen jälkeen se, että määritin asetuksista puhelimen toimimaan ns. 2G-tilassa, unohtaen 3G:n tarjoamat nopeat datasiirrot yms. Tuon asetuksen jälkeen laite on toiminut lähes odotetulla tavalla - kuten puhelimen pitääkin; tosin ilman noita mainitsemiani 3G-ominaisuuksia.
Toki, pitäisihän puhelimen toimia kaikilla mausteilla, koska onhan niistä maksettukin, mutta kun tämä ei kuulemma oikein ole takuujuttukaan, koska teknisesti kaikki näyttäisi olevan hyvin, huoltoliikkeen mukaan. No, itse tule kyllä toimeen tuolla 2G-optiolla. Harmittaa vain se, että myöhemmin sain puolivahingossa tietää eräältä Nokia insinööriltä, että juuri tuossa käytössäni olevassa E-sarjan laitteessa on mahdollisesti sellainen piirisarja, joka aiheuttaa kuvaamani häiriöt. Olivat toiseen tuotantoerään jo korjanneet asian.
Oppia ikä kaikki......

maanantai 11. toukokuuta 2009
Ukkosta - rakeita 11.5.09
Ukkoskausi on saatu tältä keväältä hyvälle alulle. Ennusteet toteutuivat ja taivaankansi repesi, antaen hieman esimakua rajuilmasta. Tienpäältä tuli ilmoituksia Utin suunnalta, että kovasti oli rakeita ropissut auton tuulilasiin ja äsken tuli ilmoitus Joutsenon suunnalta, että ukkosen kumua oli jo havaittavissa.
Ukkostutkia katsellessa ei salamointia voi sanoa vielä kovinkaan aktiiviseksi, mutta jostainhan se on aloitettava - ukkosenkin. Oma tutkani Mustolassa on asetuksilla, jossa se näyttää salamahavainnot vasta kun määrä ylittää 2 salamaa / minuutti. Tuolloin aktiivinen alue peittyy vihreällä värillä. Näin alkukesän aikaan voisi tietysti olla mukavampi katsella yksittäisiäkin salamoita, joten lienee paikallaan hieman säätää tutkanäyttöä tuolta osin.
Saa nähdä, mitä iltaan mennessä ehtii taivaalla tapahtumaan. Mukavaa, että on työpäivä hi....

sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Lepakot
Lepakoiden seuranta ja tutkailu on jatkunut osaltani jo useamman vuoden. Teknisten apuvälineiden myötä; detektori, pimeänäkökiikari jne, on tarkkailu saanut lisää tehoja. Pohjanlepakoiden osalta tarkkailu tosin onnistuu ilman apuvälineitäkin, sillä ensimmäiset tulevat lentelemään jo ennen auringonlaskua, jolloin niitä on helppo havaita ihan paljain silmin.
Nopealiikkeisinä lentäjinä useimmat yksilöt jäävät kuitenkin helposti huomaamatta. Tässä asiassa tilanteen pelastaa lepakkotutkain, joka reagoi lepakoiden päästämiin korkeataajuuksisiin ääniin.
Lepakkotutkain saattaa kuulostaa melkoisen tekniseltä ja kalliilta laitteelta, mutta näin ei asianlaita ole. Perustutkaimen saa hankittua noin 150 euron hintaan ja mikäli rakentaa laitteen itse osista, pääsee helposti alle 50 euron hintaan. Viime aikoina laitteiden hankkiminen suoraan kotimaasta on osoittautunut hieman hankalaksi, joten viime viikkoiseen tapaan ollaan tilattu laitteita suoraan Englannista ja hyödynnetty samalla punnan edullista kurssia.
Itselläni on käytössä tuollainen perus- heterodynetutkain, joka kuuntelee aina tiettyä pistetaajuutta ja sen lähi ympäristöä. Tällöin toisilla taajuuksilla ääntelevät lepakot menevät helposti ohitse. Asian korjaamiseksi käytössäni on myös ns. aikajakotekniikkaan perustuva tutkain, mikä mahdollistaa koko lepakoiden käyttämän taajuuskaistan kuuntelemisen. Samalla myös mahdollistuu 3D-mallien tekeminen lepakoiden äänistä. Äänitallenteiden analysointi on joissakin lajimäärityksissä ainoa mahdollisuus erottaa lajit toisistaan.
Pyrin pitämään jatkossakin blogin seuraajat tietoisina paikallisista ja hieman muistakin lepakkotapahtumista.

Hieman ruuhkaa atk-rintamalla
Moni äiti tuntuu saavan lahjaksi tänään tietokoneen. Eihän siinä mitään - oikein käytettyinä nuo mainiot vempeleet ovat mukavia laitteita. Itsellänikin on tuossa sivupöydällä odottamassa tai paremminkin asentumassa yksi miniläppäri, joka olisi tarkoitus saada asiakkaalle vielä tänään ns. avaimet käteen palveluna.
Yleisön pyynnöstä
Medianäkyvyys viimeaikoina on tuonnut sen verran paineita kotisivuja ja harrastuksia kohtaan, että asian korjaamiseksi katsoin parhaaksi perustaa blogin. Toivottavasti tämä palvelee uskollisia sivustoilla vierailijoita.
Blogiini teen päivityksiä epäsäännöllisen säännöllisesti. Ja aiheet tulevat koskettelemaan erityisesti kotikulmieni luontoelämyksiä sekä tietysti harrastusympäristöäni.
Koettakaa kestää!
Niin ja tietysti mitä parhaimmat onnittelut KAIKILLE ÄIDEILLE !!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...