Historian siipien havinaa - seitsemän kirjaa, yli sata tarinaa

 Syksy on perinteisesti ollut hyvä ajankohta hankkia kotimaista kirjallisuutta: isänpäiväksi ja Jouluksi tulee useilta painotaloilta lukemista tarjolle.
Itse olen sattuman seurauksena kiinnostunut erityisesti Suomen historiaa käsittelevistä kirjoista. Pääpaino on ollut vuosien 1918 - 1945 tapahtumia käsittelevissä puhtaasti historiallisissa dokumenteissa, mutta toki myös ns fiktiivistä aineistoakin käsittelevässä kaunokirjallisuudessa.
Sotahistorian harrastajat kokoontuivat tuossa muutama viikko sitten päämajakaupungissa, Mikkelissä. Tuossa yhteydessä oli tarjolla suuri joukko uudempia ja vanhempia niteitä.
Koska syksyn ja talven pimeät illat ovat hyviä hetkiä lukuharrastukselle, olin budjetoinut tapahtumaan seitsemän kirjan hankkimiseksi. Tosin kaikkiin ei tarvinnut käyttää euroja, koska mukana oli laadukkaita niteitä, jotka kelpasivat vaihdossa. Tämä onkin hyvä tapa saada kirjat kiertämään.
Kieltämättä paras hankinta pitkään aikaan oli tuo Suomen Panssarisota -teos. Olin tätä kirjaa kyttäillyt jo pidemmän aikaa. Kirjaahan on painettu vain rajoitettu, numeroitu, painosmäärä - ja alkuperäinen hintakin on melkoisen korkea, joten kirja on jäänyt hankkimatta. Nyt sitten tärppäsi kerralla - eikä harmita yhtään. Aikojen saatossa on hyllyyni kertynyt pitkä rivi erilaista panssarisodankäyntiä kuvaavaa kirjallisuutta niin koti- kuin ulkomailta. Nyt joutaakin suuri joukko vanhempia kirjoja kiertoon, sillä tämä Suomen Panssarisota -teos käsittelee kattavasti koko Suomen panssariaseen historian vuodesta 1918 - 1945. Tässä on lukemista varmasti usealle vuodelle eteenpäin, mutta se sopii hyvin, koska tätä teosta en taida laittaa kiertoon jatkossa.
Mitä muuta tarttui mukaan?

• Yksi rykmentti, sata tarinaa (ISBN 978-952-291-371-5, Docendo) Petri Pietiläisen kirjoittama teos, jossa rintamaveteraanit kertovat vielä kertaalleen, kaunistelematta siitä, mitä tapahtui kun suurhyökkäys Kannaksella alkoi kesällä 1944. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja täydentää loistavasti sitä kuvaa, mitä muissa historiateoksissa kerrotaan kesän 1944 tapahtumista. Tässä teoksessa vielä elossa olevat veteraanit kertovat kaunistelematta, mitä rintamalla tuolloin oikein tapahtui. Ja koska asioita ei enää tarvitse peitellä tai kaunistella, niin kunniansa kuulevat niin sodanjohto, kuin rintamaesimiehet ja toverit. Samalla esille tuodaan myös hieman aremmista, vaietuista asioista: sotavankisurmat, teloitukset jne...
• Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin (ISBN 978-952-312-049-5, Minerva) Bair Irincheev on nykyisin helsinkiläinen sotahistorian tutkija, kirjailija ja Kannaksen sotamuseon johtaja. Ymmärtääkseen paremmin kesän 1944 ratkaisutaisteluita on hyvä antaa myös vastustajalle puheenvuoro. Aikaisemmin kesän 1944 tapahtumia on päässyt lukemaan lähinnä venäjänkielisten julkaisujen sivustoilta. Nyt asiaan pääsee syventymään ihan kotimaisella murteella - hyvä niin. Nyt jos koskaan on hyvä mahdollisuus päästä tämän teoksen omistajaksi, sillä kirja löytyy paikallisten markettien kirjahyllyjen alennsukirjojen joukosta. Hintakin on hieman vajaa 9 euroa, joten hinnasta ei hankinnan pitäisi enää jäädä kiinni.
• Mannerheim (ISBN 978-951-31-7848-2, Tammi) Kirjahyllyssäni on varmasti jo liki kymmenkunta Mannerheimista kirjoitettua elämänkertaa ja muuta teosta. Arkistojen avautuessa niin meillä kuin maailmalla tuntuu, että aiheesta löytyy aina vaan uutta julkaistavaa. 
• Simo Häyhä, Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja (ISBN 978-952-321-436-1) Tapio Saarelaisen viimeisin julkaisu tästä maailman tunnetuimmasta tarkka-ampujasta. Jos lukeminen ei kiinnosta, niin kannattaa käydä tutustumassa aiheeseen uutukaisessa Kollaa ja Simo Häyhä -museossa.
• Punaisten panssarijuna 1918 (ISBN 978-952-264-740-5, Tuija Wetterstrand) Olin hieman ällikällä lyöty, kun huomasin tämän teoksen kirjavaihdokkien joukossa. Vuoden 1918 tapahtumista ei niin usein tule uutta teosta markkinoille - varsinkaan näin mielenkiintoisesta aiheesta kuin "panssarijuna". Kirja seuraa taidokkaasti sisällissodan tapahtumia panssarijunan "eliittitaistelijoiden" silmin. Sodan lopputulos on varmasti kaikille tiedossa, mutta tämä teos tarjoaa varsin yllättävän ja mielenkiintoisen loppuratkaisun. Kannattaa myös käydä tutustumassa kirjailijan omaan blogiin netissä. Kirja täydentää mukavasti myös tuota "Suomen panssarisota" -kirjan antia.
• Törnin sissit (ISBN 978-951-24-0700-2, Esa Sirén) Kaunokirjallisuuden osalta tämä Törni-sarjaan kuuluva teos oli ns. pakkohankinta, koska sarjassa ilmestyneet kaksi aiempaa teosta oli tullut jo hankittua aikaisemmin. Esa Sirén on onnistunut hyvin tuomaan Lauri Törnin tarinaa esille ns. faktan ja fiktion keinoin. Nyt ollaan edetty sarjassa jo vuosien 1942-43 asemasotavaiheeseen, joten lisää kirjoja on odotettavissa jo ensi vuonna (toivottavasti). 

Kuusi kirjaa - yli sata tarinaa

Mielenkiintoinen lokakuu sään tiimoilta

Jos ei nyt kesäkeleissä ollut paljoa kehuttavaa, niin ei tämä syksykään ole kovin kummoisia esittänyt.
Kun tilastoja tarkastelee, niin tuo varmin indikaattori, eli veneilysää, osoitti kesän osalta sen, ettei kovin runsaasti mukavia veneilykelejä Saimaalla ollut. Toki, ainahan sinne sekaan mahtuu, mutta nauttiiko sitä sitten avoveneveneilystä kun sataa, tuulee tai tekee molempia.
Säät ovatkin olleet todella hyviä ns. vesimittareiden kalibrointiin - millejä on riittänyt sopivasti. Lokakuu ei ole vielä edes lopuillaan kun vesimittarin kokonaiskertymä kuukauden osalta näyttää jo liki 80 mm sadetta. Saas nähdä ehtiikö 100 mm täyteen kuukauden loppuun mennessä.
Kuluvalla viikolla lämpötilatkin ovat painuneet pakkasen puolelle. Eilen tuli jo lumihiutaleitakin muistuttamaan mahdollisesti tulevasta talvesta. Taitaa olla paikallaan jo noiden talvirenkaiden vaihtaminenkin - ensimmäiset liukkaan kelin onnettomuudet ovat jo tilastoitu tältä vuodelta - eikä uhreilta säästytty tälläkään kertaa. Niinhän, se on että talvi yllättää autoilijat joka vuosi.

Voyager - 40 vuotta ja 20 miljardia kilometriä

Lähiavaruuden valloitus 1969
Pienoismallinettuna ®Ari Riikonen

Viikon kuluttua 20. elokuuta tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun Voyager 2 -luotain lähti matkaan. Sisaralus Voyager 1 laukaistiin kaksi viikkoa myöhemmin: 5. syyskuuta. Tuolloin kukaan ei aavistanut, että luotaimet jatkaisivat yhä tutkimusmatkaansa aurinkokunnan reunamilla 20 miljardin kilometrin päässä maapallosta.

Vaikka elintoiminnot ovat matkan varrella heikenneet ja voimat vähenneet, Voyager 1 ja Voyager 2 ovat päivittäin yhteydessä Maahan.

Luotaimet lähettävät tutkijoille ainutlaatuista aineistoa ennen koluamattomalta rajaseudulta.

Signaalin edestakainen matka luotainten ja maapallon välillä kestää yli 30 tuntia.

Luotaimissa olevan lähettimen teho on suurin piirtein sama kuin jääkaapin sisävalaisimessa. Kun signaali saapuu Maahan, sen teho on vain watin miljardisosan miljardisosa.

Siitä huolimatta viesteistä nakerretaan bitti kerrallaan irti tietoa siitä, mitä aurinkokunnan reunamilla tapahtuu.

Kun alukset laukaistiin 1977, yksikään meistä mukana olleista ei arvannut, että ne toimisivat 40 vuotta myöhemmin. Jännittävin asia, mitä luotaimet seuraavan viiden vuoden aikana löytävät, on todennäköisesti jotakin, jonka olemassaolosta emme tiedä vielä yhtään mitään, Voyager-projektin alkuperäinen johtaja Edward Stone kertoi äskettäin Nasan viestissä.

Stone aloitti työnsä Voyagerien parissa 36-vuotiaana 1972.

Nyt 81-vuotias Stone on yksi niistä muutamasta veteraaneista, jotka yhä uhraavat aikaansa ja pitävät luotaimet elinkelpoisina ja ottavat talteen niiden keräämää dataa.

Veteraanien rivit ovat harvenneet. Jäljellä on enää muutama. Heidän voimansa ovat hupenemassa samaa tahtia luotainten kanssa.

Voyagerien voimanlähteen ja tutkimuslaitteiden on laskettu hiipuvan 2025 tienoilla.

Molemmat luotaimet ovat "Kylmän sodan" ajan tuotteita. Luotaimet toimivat yhä, koska ne rakennettiin 1970-luvulla.

Tuolloin käytiin kylmää sotaa. Kilpailu avaruuden herruudesta kävi kuumana. Silloin raha tai ympäristönsuojelu eivät olleet ongelma.

Kahta luotainta rakentamaan palkattiin 1 500 insinööriä. Polttoaineeksi kelpasi plutonium. Sen radioaktiivinen hajoaminen tuottaa luotaimien tarvitseman energian.

Pienen pakettiauton kokoisissa luotaimissa (paino 815 kiloa) on kumpaisessakin 65 000 osaa.

Luotainten alkuperäinen tehtävä oli tutkia aurinkokunnan uloimpia planeettoja: Jupiteria, Saturnusta, Uranusta ja Neptunusta. Tähän laskettiin tarvittavan muutama vuosi.

Mutta luotaimet rakentaneet insinöörit halusivat niiden kestävän paljon tätä pitempään. Kaiken varalta.

Siksi keskeisiä päätöksiä tehneet suunnittelijat valitsivat luotaimiin tuon ajan parhaat materiaalit ja tekniikan sen tarkempia lupia kysymättä. He vain "unohtivat" mainita asiasta.

Luotainparin tekemät löydöt ovat muuttaneet käsityksiä aurinkokunnasta ja elämän mahdollisuuksista maapallon ulkopuolella.

Voyagerit ovat paljastaneet aurinkokuntamme planeettojen ja kuiden olevan paljon monimuotoisempia, persoonallisempia ja kiehtovampia kuin olimme osanneet kuvitella.

Voyagerit ovat nähneet muun muassa ensimmäiset maapallon ulkopuoliset tulivuoret ja laavakentät (Jupiterin Io-kuu), ensimmäiset merkit typpeä sisältävästä ilmakehästä Saturnuksen Titan-kuun liepeillä, vesisuihkuja Neptunuksen kuussa Tritonissa ja ensimmäiset maapallon ulkopuoliset salamat (Jupiterissa).

Yksi tärkeimmistä löydöistä on Europa-kuuta peittävä valtaisa jääkerros ja sen alla lainehtiva valtaisa meri. Nykyään Europa-kuuta pidetään yhtenä todennäköisimmistä paikoista maan ulkopuoliselle elämälle. Kuun pinnalle suunnitellaan jo miehittämättömän tutkimusluotaimen lähettämistä.

Pelkästään Voyagerien lähdön ajoitus oli mestarillinen oivallus: Suunnittelijat ymmärsivät, että jos luotaimet saataisiin matkaan, kun Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus olisivat samalla linjalla, matka-aika lyhenisi huomattavasti. Samalla planeettojen vetovoimakenttää voitaisiin käyttää linkona, jonka avulla aluksille saadaan lisää vauhtia ja jonka avulla ne saadaan singottua kätevästi uudelle radalle.

Saturnusta planeettalinkona käyttäen Voyager 1 singottiin uudelle radalle kohti aurinkokunnan reunaa marraskuussa 1980. Planeettalingot ovat sen jälkeen olleet arkipäivää pitkillä avaruuslennoilla.

Sen jälkeen, kun Voyager 2 ohitti Neptunuksen elokuussa 1989, Nasa alkoi reippaasti vähentää panostusta Voyager-projektiin. Iso osa työntekijöistä sai lähteä, ja ajan mittaan myös toimitilat pienenivät.

Parhaimmillaan Voyager-tutkijat ja insinöörit pitivät hallussaan kolmea kerrosta Caltechin kuuluisan JPL-tutkimuskeskuksen tiloista Los Angelesin lähistöllä Pasadenassa Kaliforniassa.

Tänään jäljellä on enää nuhjuinen vuokratoimisto vähän matkan päässä Altadenassa.

Tässä toimistossa muutama veteraani on vuosia ajan jatkanut sinnikästä työtä ja pitänyt luotaimet toimintakunnossa.

Urakka on ollut melkoinen savotta jo pelkästään siksi, että luotaimissa käytetyt ohjelmakielet ovat muinaisia. Maailmassa ei ole enää montaa ihmistä, joka ymmärtäisi niitä.

Projektin alkuvuosina kaikki tieto tallennettiin paperille. Muuttojen yhteydessä arvokkaita dokumentteja on kadonnut. Sittemmin dokumentteja on tallennettu pilveen.

Onneksi tiimin tärkein ja viimeinen alkuperäinen tietokoneohjelmoija Larry Zottarelli viihtyi mukana projektissa pitkään. Hänen ansiostaan luotaimet ottavat yhä vastaan komentoja ja lähettävät viestejä.

80-vuotias Zottarelli jätti projektin viime syksynä. Zottarelli on veteraaneista ainoa, jolle on palkattu seuraaja. Zottarelli sai kouluttaa seuraajaansa puoli vuotta.

Pitkään jatkuneen hiljaiselon jälkeen vuonna 2004 alkoi vihdoin tapahtua. Voyager 1:n mittalaitteet viestivät, että luotainta ympäröivä magneettikenttä oli alkanut voimistua.

Kun Edward Stone näki datan, hän tiesi heti, mistä on kysymys: Voyager 1 oli lähestymässä aurinkokunnan reunaa.

Tähtienväliseen avaruuteen luotain saapui muutama vuosi sitten. Voyager 2 tekee saman muutaman vuoden sisällä. Koska luotaimet etenevät eri suuntiin, on tämä antanut tutkijoille ainutlaatuista vertailumateriaalia.

Voyagerien huikean matkan alulle pistäneille Stonen ja Zottarellin kaltaisille veteraaneille kyse on ollut elämäntyön lisäksi myös rakkaudesta.

Tämän tiivisti yhteen lauseeseen 68-vuotias Voyager-veteraani Enrique Medina äskettäin New York Timesin haastattelussa:

–En aio hylätä Voyageria ennen kuin se hiljenee. Tai kunnes minä hiljenen.

Senkin jälkeen, kun yhteys Voyagereihin katkeaa, luotaimet jatkavat matkaansa tähtienvälisessä avaruudessa jopa miljardien vuosien ajan.

225 miljoonan vuoden kuluttua luotaimet ovat kiertäneet Linnunradan ensimmäisen kerran.

Silloin meitä ihmisiä ei enää ole maapallolla niiden saavutuksia muistelemassa.

Kiira kävi ja meni

Kesän voimakkain ukkosrintama armahti Etelä-Karjalan: voimakas myrsky,  syöksyvirtaukset ja monsuunisateet jäivät lopulta vain haaveiksi - ainakin paikallisten myrskybongareiden mielestä.
Komeaa salamointia sen sijaan saatiin ihailla muutaman tunnin ajan. Ja mikäs oli ihastellessa kun alkusyksyn pimeä taivas tehosti valoefektejä hienosti. Yksittäisten salamoiden erottaminen oli paikoin hankalaa, kun matalalla roikkuneet sadepilvet peittivät näkyvyyttä. Kunnon mössöykkonen, voisi joku sanoa.
Tutkakuvia katsoessa huomaa hyvin kuinka suuri ukkosrintama hajoaa Etelä-Karjalaan tullessa ja suurin osa ukkossoluista kääntyi Laatokalle, Kannaksen suuntaan.
Onneksi näin ja tuhoilta vältyttiin.
Vielä on kesää jäljellä, joten ukkosrintamiakin vielä varmaan liikkuu.

FSQ - QSO party on 40 mtr band

PE4BAS announced on his wep site last weekend that he organized FSQ activation weekend on 40 meters band. I found that info early sunday morning and decided to take part in the happening immediately.
This time I used my "QRO" transmitter (Icom IC-703 / 10 Watts) with G5RV antenna, hidden in my garden hi... Not very good setup for hunting DX, but good enough to work FSQ.

FSQ on progress on 40 mtrs band, July 2, 2017 by oh5kuy

I was active, or should I say that my radio was active from early morning till late evening on 40 meters band. You do not need to watch on your radio or screen all the time when working on FSQ, that is good, I think.
During my activation hours I managed to hear nine (9) different stations on FSQ: look at the picture and the heard-list there (top right corner). This weekend there were RTTY-contest at the same time, so the working conditions were very challenging time to time.
The best contact was obviously with G3CWI (Richard) at 19:32 UTC. I could watch how he asked my "heard-list" and tuned my "systems" from 4.5 baud for 2 baud etc. This time I had not any "chat" with other stations.
Waiting for the next activation.

73/ ARi

Johan on markkinat

Kansainväliset markkinat rantautuivat jälkeen Lappeenrannan satama-alueelle.
Sadat myyntipisteet eri valtioista toivat mukavan sekoituksen markkinatarjontaan. Ja mikäs oli markkinoilla käydä kun sääkin suosi viimeisen päälle. Ja hyvin näkyi kauppakin käyvän myyntipisteissä.
Mukava oli alueella fiilistellä ja nautiskella hieman harvinaisempiakin toriherkkuja.

Kesis

Kesäteatterikautta avaamassa Linnoituksen valleilla vaimon kanssa.
Ja parin viikon päästä sitten Imatralla.
Tästä se kesä alkaa. 

Suomen "Sputnik" taivaalla

Nyt on Suomen oma "Sputnik" taivaalla. Aivan samanlaista kiinnostusta tämä ei varmasti herätä kuin se alkuperäinen 1950-luvulla tai myöhemmin 2000-luvulla radioamatöörien toteuttama jäljiltelmä.
Valitettavasti tuo näkyvyys Suomessa on hyvin rajallinen, mutta jos kiinnostusta on niin kannattaa tätäkin ihmetellä ja kuulostella.

Aalto-2 on käytännössä Maata kiertävä radiolähetin, jonka tunnus on ON01FI. 

Se lähettää koko ajan majakkasignaaliaan, niin sanottua CW-lähetystä (Continuous Wave) taajuudella 437,335 MHz. Tämä lähetys on morse-koodattuna merkit "AALTO2", jotka toistuvat minuutin välein. 

Jotta signaalin saisi kuuluviin, pitää satelliitin olla näkyvissä havaintopaikalta. Koska Aalto-2 lähetettiin matkaan Kansainväliseltä avaruusasemalta, sen rata on varsin lähellä avaruusasemaa, eikä se siksi tule kovin korkealle taivaalla Suomesta katsottuna. Parhaimmillaan eteläisestä Suomesta katsottuna Aalto-2 nousee vain noin 15° korkeuteen eteläisen horisontin yläpuolelle, eikä Keski-Suomen pohjoispuolella satelliittia – kuten ei avaruusasemaakaan – voi koskaan nähdä.

Vielä tällä hetkellä helpoin tapa selvittää satelliitin näkyminen (ja kuuluminen) on katsoa milloin avaruusasema on näkyvissä. Näin voi tehdä mm. Heavens-Above -sivustolla.

73

"KAARTI - PÄÄLLE"

Onnea 60-vuotiaalle

Viime perjantaina kajahti komeasti Vekaranjärven varuskunnan paratiikentällä "taisteluhuuto" - Kaarti päälle! Vekaranjärvelle ryhmittynyt Karjalan Prikaati vietti 60-vuotis juhliaan. Juhlallisuuksiin kuului luonnollisesti paraatikatselmukset, -marssit, puheet, erilaiset esittelyt ja kalustokatselmukset. Unohtamatta tietysti Sotilaskodin ja Leijonakeittiön tarjoamia maukkaita munkki- ja ruoka-annoksia.

Koska varsinainen vuosipäivä olisi ajoittunut lauantaille, pidettiin juhlallisuudet päivää aikaisemmin, eli perjantaina. Prikaatin vuosipäivä on siis 6.toukokuuta. Päivä juontaa juurensa vuoteen 1618, jolloin Kustaa II Adolf antoi käskyn Karjalan Rykmentin perustamisesta.

Tänä päivänä Karjalan Prikaati on ryhmittynyt siis Vekaranjärven alueelle. Kun paikanpäällä vierailee, niin voi todeta, että kyseessä on itseasiassa melkoinen "kaupunki" - aluetta ja rakennuksia tiestöineen riittää - uutta rakennetaan ja vanhaa saneerataan. Varusmiehet mukaanlukien alueella toimii päivittäin useita tuhansia henkilöitä eri tehtävissä. Sanomattakin on selvä, että myös erilaista kalusto on paljon käytössä.

Tänä päivänä prikaatilla on sotilaallisesti ehkä se tärkein tehtävä alueellisesti - koko Kaakkois-Suomen puolustaminen. Tätä taustaa vasten ymmärtää paremmin prikaatin monipuoliset toiminnot.

Itselläni oli liki 30 vuoden takaisen ensivisiitin jälkeen nyt harvinainen tilaisuus käydä tutustumassa prikaatiin ja sen toimintoihin. Viimeksi poljettiin paikalle mukavasti polkupyörillä Haminan suunnalta - nyt tarjottiin ihan moottorimarssi, kutsuvieraana.  Mikäs sen mukavampaa.

Karjalan Prikaatin esittelyt ja toiminnot etenivät sotilaallisen täsmällisesti, kuten oleettaa sopikin. Eikä edes paraatikatselmuksen aikana yltynyt navakka pohjoistuuli tehnyt oloa epämukavaksi: liput liehuivat todella komeasti tangoissaan, antaen lisää arvokkuutta tilaisuudelle.

Kotimaista tuotekehittelyä - AMOS-FIN kraatinheitinjärjestelmä

Leopard-2L - siltapanssarivaunu

CV9030 - rynnäkköpanssarivaunu

Viestiajoneuvo tarkka-ampujan ja sotilaspoliisin valvonnassa

Kesää kohti...

Wapun sää oli varsin kaksijakoinen, ainakin Etelä-Savossa, jossa tuli pitkä viikonloppu vietettyä Koloveden maisemissa. Wappu aatonaattona tullut lumimyräkkä sai luonnon näyttämään siltä kuin talvi olisi todellakin saanut vallan luonnosta. Tässä  vaiheessa ei yhtään harmittanut että autossa oli vielä talvirenkaat alla - vanhasta viisastuneena tähän osasi jo varautua. Wappupäiväksi sitten tapahtui jyrkkä muutos ilmassa kun saatiin loistava, aurinkoinen sääilmiö, joka sulatti lumet ja hieman vielä vanhoja lumipenkkojakin rinnealueilta.
Luonto oli vielä pitkälti talviunessa vai pitäisikö paremminkin sanoa, talvihorroksessa. Järvien kannet olivat vielä jääkuoren peitossa monin paikoin ja yöllä lämpöasteet tippuivat reilusti nollan alapuolelle. Muuttolintuja oli maastossa verrattain vähän. Eniten äänessä olivat alueelle ehtineet punakylki- ja mustarastaat, peipposet ja paikalliset tiaiset. Moni huhtikuun tuttu laji jäi vielä uupumaan listalta. No, saatiinhan kesästä kuitenkin esimakua, kun västäräkit ilmoittautuivat ihmettelemään lumista maisemaa. Samalla myös ensimmäiset päiväperhoset ilmestyivät piiloistaan, tai ainakin yksinäinen suruvaippa, joka tuli tekemään tuttavuutta.
Kotikulmilla, Mustolan suunnalla oltiin jo sen verran etelämmässä, että lintumaailmakin on jo monipuolisempi. Tälle aamulle olikin mukava todeta, että kauan kaivattu takametsän asukki, tiltaltti, oli palannut reviirilleen. Ja mikä ihmeellisintä, jopa ennen tuttua pajulintua - vai olisikohan pajulinnuilla olleet vielä lauluäänet pakkasen puuduttamina.
Joka tapauksessa toukokuu on hyvällä alulla ja eiköhän se ensimmäinen käkikin kohta jo kukkune ja muutkin hyönteissyöjät runsastune yöpakkasten väistyessä.

Back in business....

Kevään lomajakso takana ja aika taas hieman rauhoittua. Sen verran vauhdikasta ja mielenkiintoista menoa on ollut. Jos joku sanoisi, että pientä pintaliitoa, niin ei paljoa erehdy.
Ei olisi uskonut vielä tammikuulla, kun aloitin valmistelemaan matkaa Valko-Venäjälle ja Venäjälle, mitä matka toisi tullessaan. Kun vielä Valko-Venäjän presidentti helpotti matkasuunnitelmia poistamalla EU-kansalaisilta viisumipakon niiltä lentomatkustajilta,  jotka oleskelevat maksimissaan 5 vuorokautta maassa. Tätä taustaa vasten olikin aika kaivaa vanhat yhteystiedot vuodelta 1990, jolloin Valko-Venäjän suunnalta pieni delegaatio vieraili täällä ja vietettiin oikein mielenkiintoinen viikko veneilyn, shakin ja muun puuhastelun nimissä.
Kutsuun vastattiin ja olikin aika tavata nyt reilun 25 vuoden kuluttua muistelemaan asioita ja tutustumaan Valko-Venäjän alueeseen. Oli oikeastaan hämmästyttävää kuinka vähän ihmiset olivat muuttuneet 25 vuodessa. Ohjelmaa ei tarvinnut itse suunnitella eikä paljoa lompakkoa kaivella reissun aikana. Valko-Venäjä tuli kahden suurimman kaupungin, Minsk ja Mogilew, osalta kierrettyä hyvinkin tarkkaan. Yleensä vasta illalla hotelliin palautuessa huomasi askelmittarista, että käveltyä tuli reilu 10 km / päivä.  Tämän lisäksi oli ajoneuvo kuljettajineen käytössä koko ajan. Hyvä niin sillä pelkästään Minskin ja Mogilewin välinen matka maanteitse oli n. 200 km, ja tämän lisäksi monet kohteet kaupunkien ulkopuolella.
Valko-Venäjällä on melkoisen sotainen historia takanaan. Viimeksi Toisen maailmansodan aikana maa tuhottiin aika totaalisesti. Näihin tapahtumiin pääsi tutustumaan erinomaisessa museossa, jossa kaikki kohteet henkilöistä tankkeihin ja lentokoneisiin olivat aidossa koossaan ja vielä sisätiloissa. Lisäksi kaupunkien ulkopuolelta löytyi useita historian kirjoista tuttuja taistelupaikkoja niin Napoleonin sotien kuin Suuren Isänmaallisen Sodan ajoilta.
Myös alueella säilyneet kaikki, kaksi, keskiaikaista linnaa tuli tutkittua tarkkaan. Todella hienoja kohteita. Onneksi sota säästi edes jotain.
Mielenkiintoisiin kohteisiin kuului myös eräänlainen ilmailumuseo, jonne oli koottu lähes kaikki Valko-Venäjän käytössä olleet sotilaskoneet.  Toki mukaan mahtui myös joukko mielenkiintoisia siviilikoneita. Tämä museoalue olikin mukava kohde kun alue oli vain meidän käytössä, joten kohteisiin pääsi tutustumaan ilman ruuhkia niin ulkoa kuin sisältä. Täytyy sanoa, että niin taisteluhelikoptereiden kuin suihkuhävittäjien ohjaamot ovat aika ahtaat. Koneet eivät kuulema olleet aseistettuja, mutta polttoainetta tankkiin lisäämällä olisi useimmilla päässyt lentoon.
Samalla alueella oli myös erikoinen avaruusmuseo,  joka esitteli mielenkiintoisella tavalla Valko-Venäjän avaruusohjelmaa.
Tasainen, vehreä maasto, hyvät tiet, kaupunkien siisteys, ihmisten ystävällisyys ja majoitusliikkeiden hyvä taso jäivät erityisesti mieleen.
Toki täytyy myöntää, että ilman paikallista opasta matkan anti olisi ollut paljon laihempi.
Valko-Venäjän suunnalta Pietarin talousalueelle siirryttäessä oltiinkin sitten oman opastuksen varassa.
25 vuoden päästä uusiksi!