Näytetään tekstit, joissa on tunniste ROS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ROS. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. marraskuuta 2021

ROS - tehokasta signalointia radioaalloilla

 Venäjällä on saatu kuluvalla viikolla nauttia ns. "Koronavapaista", jotka presidentti määräsi pidettäviksi pahentuneen epidemia tilanteen taltuttamiseksi. Palkallinen vapaapäivä lienee monellekin ihan tervetullut "yllätys". Tälle viikolle ajoittuu myös eräs toinenkin vapaapäiväjakso Venäjälle: the Day of People´s Unity - Kansojen yhtenäisyydenpäivä vapaasti suomennettuna.

RDRClub  on perinteisesti ajoittanut tälle viikolle yhden monista erikoistapahtumistaan digitaalisten lähetelajien osalta. Tällä kerralla on mahdollisuus pitää "hauskaa" kolmen päivän ajan erikoisesti JT65, SIM31 ja ROS -lähetelajeilla. Kaikki hieman sieltä harvinaisemmasta päästä. Mutta tällaiset aktiviteetit ovatkin hyvä tapa houkutella asemia kuulolle ja pitämään yhteyksiä. Ei tarvitse huudela ns. tyhjälle "bandille".

Nyt mukana olevat kolme digimodea ovatkin hyviä valintoja näille aurinkomyrskyjen runtelemille heijastuksille, sillä kaikki toimivat hienosti heikoillakin signaaleilla. Erityisesti tuo ROS-lähetelaji on itsestäni erittäin mielenkiintoinen. Kyseinen lähetelaji pääsi jotenkin unohtumaan välillä, sillä nopea lokikirjan tarkastus osoitti, että viimeisin yhteys kyseisellä lähetelajilla (ROS) on pidetty osaltani 12.5.2012 UA9CQR:n kanssa 14 MHz taajuudella. Siis liki 10 vuotta sitten. Olikin siis aika testailla ROS:n toimivuutta uudelleen.

Tarvittava ohjelmisto löytyi helposti internetin syövereistä, ja asentui odotuksista huolimatta erinomaisesti jopa Windows10 -työasemaan. Muistelen jossain vaiheessa luopuneen ohjelmiston ja ROS:n käytöstä kun vasta-asemia ei ollut ja silloinen versio ei oikein halunnut asentua käytössä olleeseen Windows 8 työasemaan. No, nyt tilanne on toinen: ohjelma toimii ja vasta-asemiakin tuntuu löytyvän. Tätä lähetelajia ei todellakaan kannata hylätä. Mielenkiintoista on myös se, että tuorein ohjemanuaali ROS:n osalta löytyi niin omista kuin internetin arkistoista vuodelta 2010! No, toiminnot ovat samat edelleen, vaikka tuo käyttöliittymä on kokenut pieniä parannuksia vuosien saatossa. Hyvä niin.




ROS:n käyttöliittymä, hieno ja toimiva!

Aloitusyhteydet 10 vuoden jälkeen ROS:lla


de //ARi\\ 73&72


sunnuntai 14. marraskuuta 2010

ROS -sounds a little FUCK

This morning I found an interesting message on Europena ROS Club pages. That might be one reason why my application was cancelled without any notices.


ARRL members are not welcome in this Club: 
It is my understanding of a recent NPRM of the FCC that the ARRL is opposed to having Ros used on the HF bands and 6 and 2 meters. If you look back at responses from the ARRL they think Ros would interfere with other users. I think they have not looked at the limited frequencies suggested to use. Nor have considered how little 10 watts will bother other users It seems that they have made a stand years ago and their will be no movement on this matter. The ARRL is not in our best interests on this matter.

73 Fred Darrah N9GUE


The only funny thing is that I am not a member of ARRL - I just use their electronic QSL-service LoTW. 



Esta mañana me encontré con un mensaje interesante es europena ROS páginas Club. Esa podría ser una razón por la que se canceló mi aplicación sin ningún aviso.


Miembros de la ARRL no son bienvenidos en este club:
Es mi entendimiento de una nprM reciente de la FCC para que los jue ARRL opuestos que tienen Ros utilizado en las bandas de HF y 6 y 2 metros. Si miras hacia atrás en las respuestas de la ARRL creo que lo Ros interferencias con otros usuarios. Creo que no he mirado en las frecuencias limitadas sugeridas para su uso. Tampoco se han considerado como poco 10 vatios no se moleste a otros usuarios parece que han hecho un año antes y soporte, no habrá movimiento en esta materia. El ARRL no está en nuestro mejor interés de este asunto.

73 Fred Darrah N9GUE


Lo único curioso es que yo no soy miembro de la ARRL - sólo tiene que utilizar su servicio de QSL LoTW electrónico.

lauantai 13. marraskuuta 2010

ROS new digital mode with mysteries

Well, I am not sure how to say this, because I like operating QRP and all mode devoted for it. Since the first quater of this year when ROS was officially published I have tested it regularly here in Lappeenranta. I have not counted how many QSOs I have made, because my logbook doesn´t know that mode. Same problem with one electronic QSL-service, called LoTW. I know that this mode is not officially accepted in many forums, but it works FB and the software is updated very often. Almost every time when I start my ROS on my computer, I found that I am not using the latest BETA version hi... Why Beta, why not real stable one...?
Some days ago, I found that there are a new club for this mode. That´s not surprise, because there are so many different clubs on "radiowaves" hi.. Well, I decited to join to the club also, but the answer was quit interesting that I receiced - for some reason they couldn´t accept my membership application. No any reasons was mentioned. Anyway that´s not problem. I am going to use this mode time to time in the future too, despite of the club rank hi.... Happy QRPing for everyone.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Uusi-Seelanti (ZL) ROS 16 863 km!

Tälle aamulle kuului 14MHz taajuudella uudella ROS-modella ns. kunnon DX-asema.
ZL3GP tuli ROS-moden 1bit osiolla puhtaasti ruudulle  klo 09.19 paikallista aikaa (07.19 UTC)
Tämä osoittaa kyseisen moden tehon HF-taajuuksilla.

torstai 25. helmikuuta 2010

OH-DL ROS -mode

Eilen tuli pidettyä ns. virallinen avausyhteys uudella ROS-modella. Käytössä oli samaa teknikkaa kuin käytetään noissa kuun tai meteoriittisironnan kautta käytettävissä yhteyksissä. Tosin tällä kertaa innostuttiin hieman pidempään sanomanvaihtoon, mikä ei ole tyypillistä näille yhteyksille.
14 MHz taajuudella syntyi siis mainio yhteys Saksaan ROS:n tehokkaimmalla modella: 1 bit. Molemmilla asemilla oli käytössään vajaa 5 Wattia lähetystehoa, mikä täyttää mm. mainiosti QRP-määritelmät.

tiistai 23. helmikuuta 2010

ROS over the World!

Vanha keksintö uusissa kuorissa näki hiljattain päivänvalon amatööriradiolaineilla: ROS-lähetelajia tukeva ohjelmisto julkistettiin hiljattain ja sai innokkaimmat amatöörit kokeilemaan tätä uutta viestitysmuotoa ja sen ominaisuuksia.  Itselläni sattui juuri sopivasti olemaan vapaapäivä ja suunniteltu käynti radiokerhon (OH5AB/ OH5B) asemalla, joten tilaisuus uuden moden käyttöönottoon oli suorastaan käsillä. Näin helppoa tuskin uuden ohjelmistön käyttöönotto on ollut pitkään aikaan: ohjelma asentui hetkessä ja tarvittavia määrityksiä omien asematietojen lisäksi tarvitsi laittaa vain tietokoneen COM-portin numero - siinä kaikki. 
Ensimmäiset signaalit avautuivat ruudulle jo alle minuutin asennuksesta ja pienen käyttöliittymään tutustumisen jälkeen oli ensimmäiset yhteydetkin pidetty pitkin Eurooppaa. OH5B-kutsu taisi olla ensimmäisiä asemia Suomessa, joka kyseistä järjestelmää käytti. 
Yllättävän hyvin yhteyksien pitäminen onnistui vaikka äänessä tuntui olevan useita kymmeniä asemia eripuolilta Eurooppaa. Huom: kaikki asemat työskentelivät siis samalla taajuudella. Ohjelmiston hieno erikoisuus on se, että laittaessaan omaan viestiin sähköpostitunnuksen saa maailmalta omaan sähköpostilaatikkoon sitten raportit niiltä asemilta, jotka ovat kuulleet signaalin - eli realiaikaista SWL-raportointia (SWL= kuunteluraportti).
Sivun kuvana on Hollannin Antilleilta Josen lähettämä kuvaruutukaappaus siitä miltä OH5B:n signaali kaukana Karibialla kuului.
Ohjelmistokehitys uuden lähetelajin ympärillä on vilkasta, sillä jo tänään oli ilmestynyt uusi virallinen versio ohjelmasta - eilen vielä ajeltiin ns. Beetalla. Samoin työskentelyyn suositeltavat taajuudet olivat saaneet lisää variaatioita. Viikolla pitääkin erityisesti kokeilla kuinka yhteys syntyy silloin kun hyötysignaali kulkee ns. kohinatason alla eli korvin kuultavaa tai spektrorammissa nähtävää signaalia ei ole havaittavissa juuri ollenkaan.

Jatkossa jää nähtäväksi, millaisen suosion tämä uusi lähetyslaji saavuttaa radio-operaattorien keskuudessa. Nykyisellään noita digitaalisia modevaihtoehtoja on käytettävissä useita kymmeniä, joten on varaa mistä valita.

Kremlin tappolista

ISBN: 978-952-300-743-7 (Atena) "Ukrainan operaation" huonon menestyksen ja etenemisen takia on Kreml jälleen alkanut käyttämään e...