keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Pönttöbongaus suoritettu - pesinnät laskettu

Vuotuinen Pönttöbongaus -tapahtuma oli jälleen kesäkuun toisena viikonloppuna. Tapahtumassa laskettiin pihojen ja puutarhojen "pönttöpesijöitä". Erittäin helppo ja mukava tapa kerätä tietoa siitä, kuinka pihojemme pönttölinnut ovat onnistuneet pesinnöissään tai pesintöjensä aloittamisissa.

Tänä vuonna tuo pesintä hieman viivästyi aloituksen osalta monen lajin osalta, kun toukokuussa oli erittäin kylmiä sääjaksoja eteläistä Suomea myöten. No, nyt kun alustavat tulokset on saatu jo selville, voidaan valtakunnallisesti todeta, että linnut ovat aika hyvin selvinneet myös tuosta kylmästä jaksosta.

Itse laskin pönttöpesijät tänäkin vuonna tuolla Enonkosken takamailla. Reilusta 20 pöntöstä asuttuja oli neljä. Tyypilliset pesijät kirjosieppo, sinitiainen ja talitiainen olivat onnistuneet valitsemaan itselleen sopivat kolot tarjonnasta. Harmaasieppoa ei tänä kesänä ole vielä näkynyt, joten sille varatut avopöntöt ovat jääneet käyttämättä. Edes rastaalle ei kelvannut ns. "kattopaikka" tänä vuona. Tosin kohtahan alkaa monilla lajeilla jo uusintakierros eli toinen pesintä, joten muillekin, vielä käyttämättä jääneille pöntöille löytyy vielä ottajia.

Mielenkiintoisin siivekäshavainto mökkipihalta olikin ehkä tuo lepakonpönttöön majoittunut viiksisiippa, mutta sehän ei kuulu lintujen heimoon 😊

@ri


Aina ei tarvita näin koristeellisia pönttöjä

Tämä pönttö on selvästi tarkoitettu kottaraiselle

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...