sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Ilmailupäivän hengessä, Immolassa

Lauantaina, 20.5, vietettiin Imatran Immolan lentokentällä jälleen avointen ovien päivää, ilmailun merkeissä. Paikalla oli runsaasti ohjelmaa kaikille ilmailuhenkisille 😊 Näitä ilmailutapahtumia ei kovin paljoa ole Etelä-Karjalan alueella ollut, joten tällekin tapahtumalle oli suorastaan tilaus olemassa. Hyvä, että paikallinen ilmailukerho löytää resursseja tapahtuman järjestämiseen. Tänä vuonna, näytti myös siltä, että "sääherra" oli myös suosiollinen tapahtuman osalta, sillä parempaa ilmailusäätä tuskin olisi voinut vaatiakaan. Myös yleisö tykkäsi kesäisestä kelistä.

Menin vaimon kanssa heti Imatran kesäkauden avajaisten jälkeen suoraan Immolan kentälle. Vaikka olimme paikalla jo varttia ennen virallisia avajaisia, oli paikalla ainakin vieraspysäköinnin perusteella runsaasti yleisöä. Autojono tai paremminkin rivi kentän kupeessa sen kuin kasvoi pituuttaan päivän mittaan.

Ilmailuharrastetta oli esillä mukavasti sillä paikalla olivat niin purjelentokoneet, exprimental lentokoneet ja -härvelit, laskuvarjohyppääjät, moottorikonelentäjät ja mikä mukavinta myös lennokkiharrastajat. 

Ja, jotta aika ei olisi käynyt pitkäksi, niin välillä oli hyvä tilaisuus ohjelmien lomassa käydä syömässä "lentomakkaraa" tai/ja vohveleita virvokkeiden ja kahvin kera. 

Kiitoksia järjestäjille hienosta tapahtumasta.

@ri & XYL






Kopteri pienoiskoossa, mutta lentää tämäkin...

Tällä voi laskeutua vaikka lähi järvelle...

Koneen siivous ennen uutta lentoa....

Kopterikyytiä tarjolla 😊

Lennokkipuolella oli paljon nähtävää...

 
😎

Lento-osasto Kuhlmeyta kunnioittaen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...