maanantai 17. lokakuuta 2022

JARTS RTTY 2022 by OH5FI

 Viikonloppuna oli yksi suurimmista radiokilpailuista RTTY (Baudot) lähetelajilla: JARTS RTTY Kilpailuaikaa on sopivasti 48 tuntia ja monista kisoista poiketen, saa koko ajan olla äänessä. Eli jos kunto kestää, niin 48 tunnin kokonaissuoritus on mahdollista. Ja toki, jos meinaa kärkipäähän kilpailussa mennä, niin kyllä tuo koko suoritusaika on käytettävä tehokkaasti hyväksi.

Itse on tullut näiden pitkien MM-kisojen osalta sen verran vanhaksi, että sitä kilpailee lähinnä itseään tai naapurin asemaa vastaan: ihan hyvä niinkin. Siinä samalla voi jakaa kertoimia ja pisteitä muille kilpailussa oleville, ja tietysti pitää yhteyksiä eri puolille maapalloa. Asemat löytyvät helposti, kun kokoonnutaan yhteen samanaikaisesti ja pidetään vielä signaalia yllä.

Vietin kilpailun osalta radio äärellä reilu 12 tuntia, jona aikana tuli pidettyä yhteyksiä sataan (100) radiomaahan (DXCC) ja 275 asemaan viidellä (5) eri taajuusalueella. Pääpaino työskentelyssä oli 14 MHz, 21 MHz ja 28 MHz taajuuksilla. Alabandit, 3.5 MHz ja 7 MHz jäivät ns. pienelle kiinnostukselle tällä kerralla. 3.5 MHz:lla tuli pakollinen kerroin hankittua, kun naapuriasema tuli tervehtimään työskentelyjaksolle. 

Muista kilpailuista poiketen japanilaiset ovat keksineet hyvä sanomamuodon kilpailuun. Kilpailusanoma muodostuukin käytännössä operaattorin iästä. Tämän perusteella onkin helppo katsoa vaikka vuosittain miten kilpailuun osallistuvien "ikähaitari" kehittyy. Nopealla tarkastelulla omien yhteyksien kautta, näyttää siltä että operaattorien keski-ikä on jo reilusti yli 65-vuotta. Ja tälläkään kertaa ei kutsuun vastannut yhtään naisoperaattoriksi tunnustautunutta asemaa. Heidät tunnistaa 00-iästä, koska naisilta ei ikää koskaan kysytä. Vastavuoroisesti 99-asemat ovat sitten kerhoasemia, joissa useampi operaattori toiminnassa. Tosin tällä menolla, kohta on 99-asemia äänessä muutoinkin kuin kerhoina.

73 / @ri




JARTS-tulostaulu by OH5FI


100 DXCC:tä eli radiomaata työskennelty
Huom: 180 mtr taajuusalue ei ollut mukana kilpailussa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...