torstai 29. syyskuuta 2022

ADSL-kyykyttää

 

"Verkossa vikaa - korjaamme sen tuota pikaa"

Eilisessä postauksessani käsittelin tuota ADSL-liittymäni tilaa ja sen lopettamista. Pitkän keskustelun jälkeen sain lokakuun lopussa suljettavalle yhteydelle korvaavan 4G-ratkaisun. 

Nyt näyttää siltä, että operaattori on ollut asioiden osalta erittäin nopea: ADSL-linkkivalo on palanut punaisena klo 08.00 lähtien tälle aamulle, eli yhteys ei toimi. Operaattori ilmoitti kuitenkin hienosti sähköpostiin, että alueella on vikaa ADSL:n osalta ja korjaustoimet on käynnistetty. Tätä kirjoittaessa nuo korjaustoimet ovat kestäneet jo reilu 8 tuntia, eli joku suurempi vika kyseessä tai sitten ei oikein enää haluta panostaa lokakuun lopulla suljettavaan palveluun.

Varautuminen on kuitenkin tärkeä osa tätä päivää, jos sitä on joku edes epäillytkään. Myös internetyhteyksien ja muunkin viestinnän osalta on hyvä varautua tilanteisiin, jossa itselle tärkeät palvelut on varmennettu jollain tavoin. Nettiyhteys ei näin eläkeläiselle enää ole yhtä tärkeä kuin aikoinaan työelämässä ollessa, mutta lisäähän sen toimivuus yleistä mukavuutta. Tälle aamulle olisi jäänyt pankkiasiat hoitamatta ja aamun digi-lehti lukematta ellei nettiyhteyttä olisi ollut varmennettu: ADSL:n lisäksi tuo yhteys on helppo muodostaa toimivan 4G-yhteyden kautta, jonka tarjoaa yleensä käytössä oleva matkapuhelin tai "mokkula". Itselläni on vielä käytössä yhteydet niin, että operaattori 1 hoitaa puhelut ja operaattori 2 sitten data-liikenteen tai päin vastoin, sen mukaan kun homma toimii. Ja jos oikein huonosti kävisi, että mobiilidata loppuisi kokonaan on mahdollisuus siirtyä hieman rajallisempaan mutta toimivaan tiedonsiirtoon WinLink-yhteyksien kautta radioverkossa.

Nyt odotellaan mielenkiinnolla koska tuo ADSL tulee vielä henkiin, jotta voisi jättää sille sitten lopulliset hyvästit. 

Postikin yllätti toiminnoillaan tässä juttusarjassa, sillä operaattorin eilen lähettämä uusi nettiratkaisu odottaa jo noutoa postissa alle 24 h tilauksesta ! 

Näihin kuviin ja tunnelmiin.


//ARi\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 5

  Työskenneltyjä kilpa-asemia FT8 sprint -kilpailusarjan kevätkauden päättävä osakilpailu päättyi juuri. Tälläkin kerralla asemia oli mukava...