keskiviikko 28. syyskuuta 2022

ADSL-palvelut päättyvät - mikä eteen?

 



Syyskuu toi tullessaan sen tiedon nettioperaattorilta, jota jo hieman osasi ounastellakin: "Kiinteän verkon palvelut päättyvät 26.10.2022". Käytännössä siis nykyinen ADSL-liittymä lakkaa toimimasta. Operaattorit pyrkivät voimalla eroon hankalasti ylläpidettävistä "lankaverkoista" ja siirtyvät tiedonsiirron osalta radiotaajuuksille, 4G / 5G:n myötä.

Aamuinen soitto nykyiselle operaattorille vahvisti sen, mitä kirjeessäkin sanottiin, eli liittymä sulkeutuu ja on etsittävät vaihtoehtoisia ratkaisuja internetyhteyden järjestämiseksi jatkossa. Langattomuus on se yhdistävä tekijä, joka määrittelee sitten sen kuinka ja miten tuo nettiyhteys jatkossa kotiin tulee. Tosin tuo langattomuus ei pidä ihan paikkaansa, sillä onhan tuo valokaapeli tiedonsiirroltaan noin fyysisesti muuta kuin WiFi - siinä on mukana oikea kaapeli, jossa tuo valokuitu siirtää tietoa valonnopeudella!

Viikkoa ennen ADSL-liittymän irtisanomista tuli kaapeliurakoitsijalta vahvistus, että ensi vuonna (2023) rakennetaan kuituyhteydet myös Mustolan suunnalle. Tätähän on odoteltukin jo pitkään. Nyt saatiin osallistujia ja kuitupäätteen hankkijoita tarpeeksi, jotta urakka olisi kannattava. Ja kyllähän tuo Suomen maine laadukkaana tietoyhteyskuntana internetinkin osalta jo vaatii kuituyhteyksien rakentamisen taajama-alueille.

Itselläni tuo internetin käyttö ollut jo useamman vuoden sellaista, ettei mitään superlaajakaistaa tarvita: postit siirtyvät, elokuvat näkyvät ja pankkiasioinnit sujuvat hyvin. Käytössähän olikin se maksimaalinen tälle alueelle tarjottu ADSL-liittymä eli huikeat 8 Mb!! Aika usein nuo sähköpostitkin on tullut luettua WinLink:n palvelun kautta, käyttäen tiedonsiirrossa tietokoneen äänikorttia ja lyhytaaltoradiota. Tämä tiedonsiirto toimii myös sähkökatkojen aikana.

Olin hieman yllättynyt kun operaattori ei tarjonnutkaan korvaavaksi tuotteeksi uudenkarheaa 5G-liittymää oheislaitteineen. No, onneksi oli realiteetit tiedossa ja osasikin kertoa, ettei tämän alueen 5G-peitto ole vielä kunnossa ja verkkoa viimeistellään vielä ainakin loppuvuoden ajan ellei pitempääkin. Tämä helpottikin kädenvääntöä, sillä olinkin valmis keskustelemaan vain 4 G-yhteydestä tämän ylimenovaiheen osalta, koska tuo kuitu toisi sitten muut ratkaisut käyttöön.

Kompastuskiveksi asian hoitamisen osalta kerralla kuntoon, meinasikin muodostua se, että lyhin mahdollinen sopimus olisi ollut kahden (2v.) vuoden määräaikaissopimus. Tämän lisäksi olisi tullut vielä erillinen vuokra toimitetusta 4G-päätelaitteesta. Lopulta asiasta keskustellessa tultiinkin ratkaisuun, jossa liittymälle tulee voimaan 2 viikon irtisanomisaika, eikä tuosta päätelaitteestakaan tarvitse maksaa mitään. Myös liittymän avaaminen on ilmainen, koska operaattori on irtisanonut vanhan liittymän. Eli jäljelle jää huokea reilu 20 eur/kk maksava nettiliittymä. 

Nyt odotellaan tuota päätelaitetta liittymäkortteineen, jotta pääsee testaamaan tuon uuden yhteyden toimivuuden. Sopimukseenhan kuuluu myös tuo toinen puoli, eli jos liittymä ei ole sopimuksen mukainen toimivuudeltaan, kaupat voidaan purkaa kuluitta.

5G-liittymistä ja niiden tekniikoista olen kirjoittanut blogiin jo aikaisemminkin, joten ei enempää siitä. Sen sijaan ihan hyvää infoa aiheesta voi käydä katsomassa tietokirjailija ja tietoturva-asiantuntija Petteri Järvisen blogista tästä linkistä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...