tiistai 19. lokakuuta 2021

MT63 -aktiviteettia digiaalloilla

Maanantai-illoista on muodostunut hieman harvinaisempien digitaalisten lähetelajien harrastajien kokoontumisajankohta lyhyille aalloille. Kiitos tästä kuulu RDRCLUB:lle - nyt on jotain muutakin vaihtelua vasta-asemien muodossa kuin pelkästään FT8-modulaatiolla operoivat asemat.

Tällä kerralla vuorossa oli aina niin mielenkiintoinen MT63-modulaatio. ‎MT63 on‎‎ ortogonaalinen taajuusjakoinen multiplexed (‎‎OFDM-YM‎‎) digitaalinen modulaatio, joka on tarkoitettu käytettäväksi suurissa meluympäristöissä. MT63:n on kehittänyt Paweł Jałocha SP9VRC. MT63 on suunniteltu näppäimistöstä näppäimistöön -keskustelutiloja varten ‎HF‎ amatööribandeilla. 

MT63:sta on testattu aikoinaan myös hieman toisenlaisessa toimintaympäristössä: 2000-luvun alkupuolella pääsin testaamaan kyseisen modulaation datasiirtoa maanpuolustuksen merkeissä, kun kokeilin sanomien siirtoa MT63:n avulla Rajavartiolaitoksen toimintaympäristössä. 

Aivan kuten maanantainen aktiviteettikin osoitti, toimii MT63 ihan hyvin hieman huonommillakin heijastuksilla. Itse keskityin tapahtumassa vain 7 MHz:n eli 40 metrin alueen kuulosteluun. Kovin suureksi tuo kokeilijoiden joukko ei jostain syystä tällä kerralla kasvanut, mutta ne vähätkin tuli työskenneltyä. Alla olevassa "logissa" näkyy eilisen työskentelyn tulokset - myös kartalla näkyy asemien sijoittelu. Itse työskentelin koko tapahtuvan 30 Watin tehoilla ja antennina oli se perinteinen "onkivapa" eli vertikaali.

//ARi\\  73/72



Lokikirjan täytettä MT63-modella

Illan kuullut MT63 -asemat kartalla

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...