perjantai 31. heinäkuuta 2020

RESUL:n etämarssi 2020 "by OH5KUY / OI5R"


APRS-pakettien sijainti marssireitillä
Marssireitti radioverkossa tallennettuna

Kun nyt eletään vieläkin tuota "epänormaalia normaalia" ja erilaisia rajoituksia yleisötapahtumien osalta syytä edelleenkin noudattaa, tulee monista tutuista tapahtumista ihan uusia versioita - hyvä niin. Yksi muutoksen kouriin joutuneista kohteista on tai paremminkin ovat kesäiset marssitapahtumat.

RESUL (Reserviläisurheiluliitto) toteutti 23.-26.7.2020 "etämarssitapahtuman" Marssikutsu ja ohjeet osallistumisesta tulivat hyvissä ajoin, eli reilu viikkoa ennen tapahtumaa sähköpostiin. Nyt olikin hyvä hetki ja tilaisuus haastaa niin omat kuin vieraatkin "radio-operaattorit" ja viestihenkilöt pienen haasteen kera marssille. 

Tapahtuman ohjeiden mukaisesti pitää osallistua vähintään yhtenä päivänä ja suorittaa vähintään 10 km marssi joko 10 kg lisäpainoilla tai ilman. Joku "koiranleuka" ehti jo kertoakin, että "viestimiehillä" tuo 10 kg lisäpakkaus on automaattisesti matkassa 😏 No, osatotuushan tuo saattaa ollakin.

Itse, osana haasteen esittäjää, osallistuin Immolan radioamatöörikerhon (OI5R) nimissä marssille. Reitiksi tuli valikoitumaan reilu 13 km:n taival Saimaankanavan maastoissa. Alkuperäinen reittisuunnitelma "rajapartiohenkisesti" piti hylätä, koska lupaa retkeilyyn ei saatu ajoissa. Samalla tuli selville myös se, että olin joukkueen ainoa jäsen, joka hankkeeseen osallistui. Ei ongelmaa, sillä kyllähän tuo marssiminen onnistuu yksinkin, eikä tuo radioreppukaan ihan hirmuisesti painanut. Mukana oli tällä kerralla kevyt VHF-radio, joka lähetti paikkatietoa matkan etenemisestä (ks. kuva). Muutoinhan matka ja lenkki taltioitiin niin PV:n omalla MarsMars -sovelluksella kännykkäavusteisesti kuin myös myLOGGER -paikantimella.

Marssin osalta säätilakin suosi vielä ihan mukavasti: välillä tuli hieman vettä taivaalta, mutta sehän vain virkisti eikä tuo lämpötilakaan ollut ihan mahdoton, +17 C.

"Sama kaiku on askelten......"

Reitti myLOGGERissa by OI5R
myLOGGER kertoo marssireitin ja tilastot marssin osalta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...