perjantai 31. tammikuuta 2020

"Idiootitko" ympärilläni ?

ISBN: 978-952-300-321-7
Sain viime kesänä vaimolta lahjaksi kirjan "Idiootit ympärilläni". Kyseessähän ei ole mikään sota-, jännitys- tai scifikirja, joita tulee lueskeltua säännöllisesti. Tätä taustaa vasten tuo lahjakirjan valinta tuntuikin aluksi hieman hämmentävältä - olihan jo kirjan nimikin hieman ns. raflaavan tuntuinen.

Valehtelematta voinkin todeta, että kirja sai olla rauhassa yöpöydällä useita viikkoja, ennen kuin otin sen tarkemman tarkastelun alle. Kesällä 2019 ei kirjan ympärillä vielä kohistu mediassa samaan tapaan kuin nyt. Ajattelinkin, että lukiessani ehkä pari ensimmäistä lukua, selviäisi, kannattaako koko kirjaa lukea sen enempää. No, niinhän siinä kävi, että ensimmäiset luvut veivät mennessään ja koko kirja tuli luettua lähes ennätys ajassa seuraavien päivien aikana. Ja mikä ihmeellisintä, olen tutkaillut kirjaa vielä useasti tuon jälkeenkin.

Kirjaahan on myyty Suomessakin jo kuulemma kymmeniä tuhansia kappaleita ja käännösoikeudetkin on myyty jo 28 maahan. Tätä taustaa vasten ei kirjan sisältö voi ihan väärässä olla. Sanokoon mitä tahansa nuo ammattipsygolokeina itseään pitävät arvostelijat. Tunnettuahan myös se tosiseikka, ettei tuhat kärpästäkään voi olla väärässä.....

Itselleni kirjan anti on antanut aivan uuden näkökulman niihin kymmeniin ja kymmeniin kokouksiin, joihin osallistun eri rooleissa lähes viikottain. Harmi, ettei tätä puolta vuorovaikutuksesta ja sosiaalisesta viestinnästä opetettu 30 vuotta sitten kun oli ns. peruskoulutusjakso menossa. Pelkillä pedakogistisilla opinnoilla ei kovin pitkälle päästä - sen olen huomannut.

Jos omassa työssäsi käydään vuosittain ns. kehityskeskusteluja tai harrastetaan muutoin erilaisia ryhmätöitä / -projekteja, antaa kirja hyviä vinkkejä asioissa onnistumiseen. Tämä voin vakuuttaa, koska olen päässyt käytännössä asiaa testaamaan. Vanhoihin kaavoihin ei kannata kangistua tässäkään asiassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...