sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Harmaalokkivanhus

Posti oli tuonut viikolla jälleen mielenkiintoista informaatiota Luonnontieteellisen keskusmuseon suunnalta. Rengastustoimistoon oli tullut havainto värirengastetusta harmaalokista, joka rekisteritietojen mukaan osoittautui allekirjoittaneen rengastamaksi vuonna 1996. 1990-luvulla tuli oltua mukana Risto Juvasteen koordinoimassa sisävesien lokkiprojektissa, jossa merkittiin lokkilintuja alumiinirenkaiden lisäksi myös värirenkailla. Värirenkaathan helpottavat lintujen yksilöimistä ilman, että niitä tarvitsee ottaa kiinni.

Harmaalokkihan on näistä sisävesien lokkilinnuista yksi halveksituimmista lajeista: sehän valtaa pesäpaikat aremmilta lajeilta, saattaa jopa tuhota muiden lajien pesintöjä, on tuttu näky kaatopaikoilla jne... Harmaalokki joutuu myös useimmiten vainotuksi, koska monilla kaatopaikoilla lintuja ammutaan kannan harventamiseksi suuriakin määriä.

Tuota taustaa vasten onkin aina mielenkiintoista, jopa ihmeellistä kun maailmalta tulee tietoa, että joku merkityistä yksilöistä on elänyt jo reilu 15 vuotta ja jatkaa vieläkin lentoaan. Tämä kyseinen yksilöhän on liikkunut rengastushetkestä 17 v. 6 kk. 28 pv. Hieno suoritus siis.

Viimeisin havainto (ei siis viimeinen !)

Linnun liikkeitä historiatietojen valossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...