maanantai 24. helmikuuta 2014

Maisemat muuttuvat

Aamuinen vakiolenkki kanavapuistoon toikin mukanaan pienen yllätyksen. Joku maisemoija oli iskenyt leikkurin vanhan kanavauoman varrella oleviin suuriin "ikikuusiin". Toki joukossa oli myös useat pienemmätkin puut saaneet kyytiä. Myrskyvaurioiden korjaamisesta tässä ei ollut kyse, vaan selvästikin uuden kanavapuiston maisemointityöstä. 
Suurien kuusien kaatamisesta moni voi olla erimieltäkin. Nykyisellä järjestelyllähän tuo puisto tulee entistäkin valoisammaksi, eikä puusto pääse liikaa varjostamaan. Ja tuon suurimman kuusen katkaisupinnassa näkyykin jo hyvin edennyt laho, joka ei näkynyt päällepäin. Jossakin vaiheessa puu olisi varmasti kaatunut tai jouduttu kaatamaan ns. vaarallisena tapauksena.
Nopeasti tarkasteltuna sai vuosirenkaita laskemalla ikää tuolle vanhimmalle kuuselle 125 vuotta ja hieman nuoremmalle kuusellekin 85 vuotta. 
Kevään ja kesän saapuessa silmä varmaan tottuu sitten tähän uuteen maisemaan. Toivottavasti saavat ajoissa korjattua nuo pinot pois, etteivät tuholaiset ehdi pesiytymään niihin.
Entinen kuusikko


Satoja vuosia pinottuna

Vanhuus ei tule yksinään


2 kommenttia:

  1. Jotenkin aina tuntuu pahalle kun ikivanhat paljon nähneet puut kaadetaan pois kerralla. Sama käytäntö näköjään jokapuolella. Silmä tottuu näkymään, mutta koskaan se ei enää ole sama puisto.

    VastaaPoista
  2. Joo, monien paikkakuntalaisten mielestä tuo puiston "imago" on kokenut kovia muutoksia tehdyissä myllerryksissä. Eikä tuo todellakaan ole enää se vanha "kunnon" puistikko, jossa saattoi nähdä oravien leikkivän korkealla kuusien latvoissa, tai satakielen kuuluttamassa reviiriään reunusta rehevissä pajukoissa.
    Täytyy vaan yritellä totutella asetelmaan - eihän tässä muukaan auta.

    VastaaPoista

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...