Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustolan koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustolan koulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. marraskuuta 2013

Liikennekulttuuria Mustolasta...

Kuvan ajoneuvo ei liity ao. tapauksiin.
Toukokuussa 2009 kirjoittelin paikallisesta liikennekulttuurista tällä foorumilla, joten nyt on sopiva hetki palata asiaan. Myös aamuinen Etelä-Saimaa lehti oli tehnyt ison jutun kaupungin vaarallisimmista risteyksistä ja liikennekulttuurista noin yleensäkin. En palaa kyseisen jutun yksityiskohtiin tässä, ne voi jokainen käydä lukemassa lehden sivuilta. Sen sijaan valoitan hieman tuota paikallista liikennekulttuuria, jota on päässyt seuraamaan ns. aitiopaikalta useiden vuosien ajan.
Toistaiseksi mitään pahempaa tilastoitavaa ei alueella ole autoilun tai ns. moottoriurheilun osalta päässyt tapahtumaan. Hyvä niin, vaikka lukuisia läheltäpiti -tilanteita on ollutkin. Mutta niitähän ei tilastoida.
Mustolan suunnalla noita suuria risteysalueita ei vielä toistaiseksi kovin montaa ole. Ehkä tuo valmistuva IKEA:n keskus tekee sitten tuohonkin määrään muutoksen, mutta se on sen ajan murhe sitten se.
Tähän olen listannut nuo suurimmat epäkohdat, jotka olen tilastoinut moottoriajoneuvojen käytöksen osalta (huom: syyllinen on kuitenkin useimmiten siellä ratin ja penkin välissä):


  1. Suuret ylinopeudet. Suurimmaksi osaksi alueella 30 km/h nopeusrajoitus!
  2. Väistämisvelvollisuuden huomiotta jättäminen.
  3. Kiellettyyn ajosuuntaan ajaminen.

1: alueelle (itäinen osa) tuli reilu vuosi sitten ns. aluenopeusrajoitus 30 km/h, joka on selvästi merkein ilmaistu. Tästä huolimatta noin 80 % autoilijoista ajaa yli 15 km/h ylinopeutta säännöllisesti. Räikeimmät päivästä toiseen reilusti yli 20 km/h yli sallitun. Kaasujalka tuntuu olevan herkässä tälläkin suunnalla ja sitten ei osata rakentaa sitä omaa päivittäistä ohjelmaa niin, ettei kiirettä pääsisi syntymään. 
Ikävä kyllä tähän kategoriaan pääsee mukaan myös ns. ammattiautoilijatkin. Edes koulutaksit eivät jaksa / ehdi noudattaa nopeusrajoituksia.

2: Mustolankatu ja Pitkäkatu "kätkee" varrelleen useita tasa-arvoisia risteyksiä. Nämä ovat sittenkin yhdessä ylinopeuksien kanssa ne kaikkein vaarallisimmat paikat. Risteykseen ajaessasi et voi olla mitenkään varma huomioiko se vasemmalta tuleva väistämisvelvollinen ollenkaan tilannetta - useimmiten ei! Näitä tilanteita näkee lähes päivittäin. 
Itse olen alkanut kohteliaasti antamaan pienen ääni- ja valomerkin kaikkein törkeimmille "suhareille".

3: Alueelta löytyy pari "kiellettyä ajosuuntaa" osoittavaa merkkiä, joita rikotaan joka päivä: toinen on Pitkäkadulta ylös mäkeen, kohti Saikkolaa menevä "yhdystie". Merkkien mukaan siitä ei pitäisi ylämäkeen ajaa ollenkaan, mutta näin vain tapahtuu. Ikävää on sekin, että ko. tietä käyttää lukuisat pienet opiskelijat, jotka tulevat Saikkolan suunnalta Mustolan kouluun. Vielä ei ole onneksi tömähtänyt.
Toinen merkki sijaitseekin sitten itse Mustolan koulukeskuksen yläkoululle vievän portin pielessä. Tätä merkkiä rikotaan niin yleisesti, että se on oikeastaan eräänlainen irvikuva: niin opettajat kuin paikalla vierailevat muutkin henkilöt. Antaa muuten harvinaisen hyvän kuvan liikennekäyttäytymisestä koulun oppilaille!

Tämän pitemmittä turinoitta tällä kertaa. Ehkä viimeistään parin vuoden kuluttua voidaan aiheeseen jälleen palata. Silloin on aineistoakin kertynyt lisää. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Koska rysähtää? osa 2 LPR:n kaupungin tekninen toimi

Päivitys 8.2.2013: Merkit vaihtuneet Mustolassa niin, että nyt koko alueella on 30 km/h, joten huoli siitä, että ajonopeudet lisääntyisivät laillisesti on turha. Tuo 40 km/h olikin turha. Kiitokset kaupungin teknilliselle toimelle asioiden hoitamisesta mallikkaasti näiltä osin!!

Toivottavasti muistetaan noudattaa nopeusrajoitusta ja huomioida väistämisvelvollisuuden niin hyvä tulee.

Alla tuo alkuperäinen leipäteksti merkkien poiston yhteydessä:


Viimeksi tuossa kuluvan viikon maanantaina ehdin kommentoimaan hieman näin paikallisen kaupunginosan liikennekurittomia. Ilmeisesti kaupungin tekninen toimi on käynyt salaa lukemassa blogia ja ottanut haasteen vastaan. Tänään nimittäin oli kaupungin auto ja peräti yksi työmies irroittamassa aluenopeusrajoitusmerkkejä pois: 30 km/h ja 40 km/h. Kiiruskin tuntui olevan sen verran kova, ettei ehtinyt kommentoimaan asiaa tuoreeltaan. Laitoin juttuvinkin paikalliseen lehteen, josko heillä olisi intoa hieman kysellä taustoja asian perään.
Tuota koulua ja oppilaita ei ole vielä poistettu, joten 50 km/h tuntuu aika hurjalta nopeudelta näillä teillä ilman pieniä kulkijoitakin.
Poliisinkin osalta nyt tehty ratkaisu on varmasti mieleen, koska ylinopeudet vähenevät tällä tiestöllä, ainakin osittain.
Maanantaina kommentoimaanin koululla olevaan kielletyn ajosuunan merkkiin tuli jännä kuvio, kun paikallisen lehtitalon edustaja edustusautollaan pitkän harkinnan jälkeen päätti rikkoa tieliikennelakia ja ajaa pihalle merkistä välittämättä. Epäröinti lienee osittain johtunut siitä, että olin juuri sattumalta tapahtumapaikalla ja katselin kai hieman hämmästyneen näköisenä sekä autoa että merkkiä. No, kukaan ei jäänyt alle eikä ollut välituntikaan, joten selvittiin säikähdyksellä.
Katsotaan mitä tuleman pitää ja toivottavasti ei rusähdä missään.

Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys

  ISBN: 978-952-416-285-2 (2026/ readme.fi) Tuomo Kallioniemen Karjala 1944 – Suurhyökkäys ja Suomen uhattu itsenäisyys , 2. laajennet...