maanantai 17. heinäkuuta 2023

SRAL:n kesäleiri "kuitattu" ja "pojat saunotettu"

Kesäleirin radioantennit ja osa mastoa.

QSL-seinämää; kävijöiden QSL-kortteja

 Suomen Radioamatööriliiton vuotuinen kesäleiri pidettiin 12.-16.7 Vierumäellä, Suomen Urheiluopiston maisemissa. Helteinen sää suosi n. 800 tapahtumapaikalla käynyttä radioamatööriä ja heidän seuralaisiaan. Hyvin oli sään puolesta valittu tuo leiriajankohta. Eikä tuo "radiosääkään" leirin aikana ihan mahdottomaksi mennyt: leirin viralliselta asemalta (OH3AC) pidettiin runsaasti radioyhteyksiä ja mikäs oli pidellessä, sillä Country Clubin edustalla kohosi komea masto uutuuttaan kiiltävine antenniryhmineen.

Erilaista ohjelmaa oli runsaasti tarjolla; vähintään kolmessa salissa yhtä aikaa: siinä sai jokainen valita oman suosikkinsa mieleisistä aiheryhmistään. Myös perinteisesti leirillä toiminut rompe- / kirpputori osoitti toimivuutensa jälleen kerran. Itse vein käytöstäni poistettua irtaimistoa myyntiin auton laajennetun peräkontillisen verran: myymättä jäivät vain jokunen kirja ja antennipaketti, jotka mahtuivatkin paluumarssilla jo matkalaukkuun.

Yhtenä ohjelmanumerona luonnollisesti oli vuoden 2022 SM-kilpailun palkintojen jako HF-cupin osalta. Itse osallistuin viime vuonna SM-jahtiin pienen tehon luokissa sähkötyksellä (CW) ja DATA:lla (RTTY). Menestys oli viimevuotista parempi ja pääsin pokkaamaan ykköspokaalin DATA:n osalta ja hopeamaljan sähkötyksen osalta. Mikäs oli pokatessa, kun palkinnot jakoi itse IARU:n presidentti Sylvain Azarian (F4GKR). Palkintopokaalitkin olivat tänä vuonna hieman suuremmat, koska kilpailua sponsoroineet tahot olivat halunneet niille hieman enemmän näkyvyyttä. Siinä onnistuivat oikein hyvin. Salassa ei pokaaleja saanutkaan siirretty jakopaikalta n. 500 metrin päässä olleeseen majoitukseen 😊 No, saipahan hieman ylimääräisiä onnitteluja ja kommentteja uusien tuttavuuksien myötä hankittua siinä sivussa.


Voittajan on helppo hymyilla: OH5FI ja F4GKR

Komeat pokaalit ja "kisalippis"


Näihin kuviin ja tunnelmiin. Kesä jatkuu.....


73 de ARi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 5

  Työskenneltyjä kilpa-asemia FT8 sprint -kilpailusarjan kevätkauden päättävä osakilpailu päättyi juuri. Tälläkin kerralla asemia oli mukava...