sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Postit maailmalta radioteitse

 

Aamun postit maailmalta

Aamun sähköiset postaukset tulivat tälle aamulle haettua radioteitse. Samalla tuli testattua omat järjestelmät ja kuulosteltua radiotie-etenemistä lyhytaaltoalueella. Postia oli odottamassa jonkun verran, sillä pieni matkustelua ilman HF-radioita oli aiheuttanut katkoksen lukemisiin. No, toki, olisihan ne voinut perinteisestikin käydä internetin kautta lukemassa, mutta koska kyseessä on nimenomaan tuo oma "radiopostilaatikko" (oh5kuy(at)winlink.org), käytän sen lukemiseen radiokalustoa.

Tänään en saanut kotimaisten postilaatikkoasemien kautta linkkiä omaan postiini. Kaikki käytössä olleet ilmoittivat jostain virheestä järjestelmän (Trimode) suuntaan. Nyt olikin siis hyvä hetki kokeilla järjestelmän toimivuutta hieman laajemmalti, kun kotimaa oli ns. QRT eli lähettimet poissa päältä.

Ensimmäinen yhteys 7 MHz Pohjois-Norjaan avasi postilaatikon ja postauksia saapui työasemalleni. Samalla meni oma testiviesti maailmalle. Uteliaisuuttani testasin yhteyttä myös Moskovan suuntaan, ja kyllähän se yhteys muodostui sinnekin. En ollut siis mustalla listalla - ainakaan vielä 😎

Molemmat edellä mainitut yhteydet tuli muodostettu takapihan (puutarhan) vertikaaliantennilla ja 50 Watin teholla. Tämän jälkeen vaihto NVIS-dipoliin (matalalla puutarhan pensasaidan yllä) avasi yhteydet 10 MHz ja 14 MHz taajuuksilla Sveitsiin ja Saksaan. Tuntuikin, että tuo NVIS-antenni toimi tällä kerralla paremmin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.


//73\\ ARi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...