keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Uusi projektijohtamismalli...

 Törmäsin tässä työpisteelläni mielenkiintoiseen johtamistapaan. Tähän malliin en ollut ehtinyt tutustuakaan yli 30 -vuotisen työuran aikana. Joku viisas voisi kutsua mallia "pimitykseksi", mutta se olisi jotenkin halventava tai käsitteenä harhaanjohtava.

Joka tapauksessa sain loppuvuodesta 2019 projektiluonteisen tehtävän, jonka piti valmistua näin syksylle 2020. Projektin lopullinen julkistus tulisi sitten olemaan vuodenvaihteessa 2020/2021. Tehtävänä oli toimi ko. projektin avainhenkilönä: käytännössä ohjeistaa ja valvoa projektin tilanteen "tiimin" edustajien tekemisiä asian osalta. 

Projektin alku lähtikin varsin villisti liikkeelle, sillä tammikuussa sain tiedon, että muut projektiin nimitettävät henkilöt nimettäisiin vasta toukokuussa 2020. No, mitään ei kuulunut tai selvinnyt, joten työstin projektiaineistoa vanhasta rutiinien pohjalta pitkin kesää. Väliesittelyt asian osalta hoidettiin luonnollisesti johdollani - edustinhan siis koko "projektitiimiä" 😁

Kesälomakausi tuli ja meni, mutta projekti jatkui ja valmistuikin määräaikaan mennessä 1.10.2020. Näin ylemmille johtoelimille tuli kolme kuukautta aikaa lukea ja omaksu aineisto, sekä mahdollisesti hyväksyä esitetyt asiat käyttöön.

Vanhasta muistista suljin käytössäni olleen projektiaineiston ja siihen liittyvät valmisteluaineistot syyskuun lopulla, niin että tietoaineiston käyttö onnistuisi vain kauttani. No, tällähän oli tietysti se seuraus, kun jäin sopivasti samalla lomille, että tuo varsinainen "vastuuhenkilö" otti sähköpostilla yhteyttä ja pyysi avaamaan dokumentit käyttöön. Ilmoitin, että vain projektihenkilöstö on oikeutettu ko. dokumentteihin. Vastaus olikin sitten yllättävä: "olen mukana projektissa, sillä minut nimettiin siihen jo toukokuussa" - tätä tietoa ei vaan ilmeisesti oltu haluttu jakaa eteenpäin syystä tai toisesta. No, vastuulliselta päälliköltä sain sitten mairittelevan viestin: "Tällä järjestelyllä saatiin nämä asiat ajoissa kuntoon ja työnjälki oli odotetun kaltainen" 👿

Hyvä näin, sillä vastuullinen päällikkö siirtyi juuri sopivasti uusiin tehtäviin 1.10.2020 ja projekti tuli hoidettua. Harmi, että tällä järjestelyllä ei päästy siihen tavoitteeseen, että olisin ehtinyt opastaa uusia projektihenkilöitä asioiden osalta. Toki asia hoituu vielä jatkossakin, mutta se tulee työnantajalle hieman kalliimmaksi kun joutuu ostamaan sen erikseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...