keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Avaruuden valloitusta avaruusaseman kautta

 

Pohjoisin asema ISS:n lokissa tänään!

Tälle aamulle tuli jälleen pitkästä aikaa suunnattua antennit kohti kansainvälistä avaruusasemaa (ISS). Meidän leveyksillähän tuo ISS on kuultavissa ja joskus nähtävissäkin melkoisen matalalla eteläisessä horisontissa muutaman kerran vuorokaudessa. Lentorata on suunniteltu näköjään niin, ettei asema tule meiltä katsottuna korkeammalle horisonttitasosta. No, nuo muutaman kymmenen asteen korkolukematkin mahdollistavat radiosignaalien lähettämisen ja vastaanottamisen asemalle myös tältäkin suunnalta.

Monipuolisten tutkimusprojektien nimissä asemalla on nykyään myös melkoisen kattava kattaus harrastekäyttöön suunnattua radiokalustoa, jotka toimivat niin 145 MHz kuin 433 MHz bandeilla. Uusimpana asennuksena asemalla lienee tuo suuren suosion saanut puhetoistin FM-modella. Tämä mahdollistaa puheyhteyksien pitämisen aseman kautta, ilman että aseman henkilöstön tarvitsee osallistua keskusteluun. Toistin on kuulemma ollut melko ruuhkainen (uutuuttaan), joten olen jättänyt sen kuulostelun ja workkimisen vielä myöhempään ajankohtaan.

Viimeaikoina ISS on ollut aktiivinen myös SSTV (SlowScanTV) -lähetyksissä. ISS:n kuvia on voinut ottaa vastaan kulloisenkin operaation tiimoilta 145.825 MHz:n taajuusalueella. Täällä "pohjoisessa" ei ihan pieni mobiilipiiska riitä ISS:n työskentelyyn vaan pieni Yagi tai muu suunta-antenni on enemmän kuin hyvä lisä. Kuvien vastaanottohan on sitten helppoa kun aseman saa kuuluville: useimpiin kännyköihin saa sovelluskaupasta jo sovelluksen, joka ottaa signaalin vastaa puhelimen mikrofonin kautta, ja ohjelmisto sitten tulkitsee signaalin kuvaksi. Helppoa, eikö vain?

Itse olen ISS:n osalta harrastanut lähinnä perinteistä APRS-liikennöinti ja lyhytsanomavaihtoa pakettiradioverkossa. APRS:n osalta datana liikkuu lähinnä paikkatietoa, jonka lisäksi voidaan lähettää lyhyitä viestejä, joilla yhteyksiä asemien kesken pidetään. Jos kukaan ei vastaa tai kuule, voi käydä internetistä helposti tarkastamassa onko oma paikkatieto kuulunut ISS:llä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...