Yhä useammin tietokonehuoltoja tehdessään törmää tilanteeseen, jossa ns. kaupalliset operaattorit ovat toimittaneet hienot, yhteyksien kannalta välttämättömät laitteet asiakkaalleen, mutta siihen se sitten on loppunutkin: nimittäin tekninen tietämys operaattorien osalta. Rahat ja sopimukset on tehty, joten annetaan asiakkaan itse rämpiä suossa koko rahalla. Tai itse asiassa tarjouskampanjoiden perusteella toimitettujen laitteiden osalta on saatava myös tiedenkin katetta, joten pakotetaan asiakkaat soittamaan ja konsultoimaan kalliiden tukipalveluiden kanssa. Samaan aikaan sitten ihmetellään suureen ääneen, kun virukset ja pöpöt valtaavat verkostoja ja ihmiset pitävät langattomia verkkojaan avoimina yms.
Tästä tyypillinen esimerkki johon törmää säännöllisesti: S-operaattorin edustaja toimitti asiakkaalleen laitteet internetyhteyden tilaukseen liittyen. Hienon langattoman ja langalliseen tiedonsiirtoon kykenevän Zykelin paketin oli toimittanutkin. Asiakkaan kannalta hienoa oli tietysti se, että järjestelmä lähti heti toimimaan kunhan oli saatu virrat kiinni ja verkkokaapeli kytkettyä tietokoneeseen. Tässäkö kaikki? Haloo, haloo....
Miksi asiakkaalle ei oltu kerrottu, että laitteen langaton verkkoyhteys on oletusarvoisesti päällä ja vielä SUOJAAMATTOMASSA tilassa, puhumattakaan siitä, että laitteen oletussalasanat oli jätetty ns. perusasetuksille, jotka kuka tahansa voi käydä vaikka internetistä lukemassa ja tämän jälkeen käydä muuttamassa asiakkaan tietämättä modeemin toiminnan mieleisekseen. Siis melkoinen turvallisuusaukko asiakkaan järjestelmään - oikeastaan turvallisuuspommi!
Tämänkin asian olisi voinut vielä jotenkin ymmärtää, jos asiakkaallee olisi edes selitetty, mitä hänen tulee tehdä asioiden korjaamiseksi ja opastettu siinä. Nyt asiakkaalle ei oltu edes toimitettu ohjeita modeemin määrityksien muuttamiseen saati neuvottu suojauksen kannalta tärkeiden yksityiskohtien hoitamiseksi kuntoon. Operaattorin kannalta tietysti tyytyväinen, hiljainen ja maksava asiakas on se paras. Ja hommahan toimii täsmälleen niin kauan kuin sen heikoin lenkkikin.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti