Tulipa tuossa töiden jälkeen tehtyä ns. iltalenkki Stadin uudella Narikkatorilla. Väkeä oli liikkeellä kuin paremmillakin markkinoilla - tosin täällä myyntipisteiden määrä oli melkoisen vähäinen. Suurin joukko oli keskittynyt Etelä-Amerikkalaisen "katumaalarin" ympärille. Taiteilija teki spray-maaleilla suihkien mielikuvituksellisia A3-kokoluokan maalauksia. Noin maallikon silmin ihan kelvollisia tuotoksia. Ilmeisesti myös joku muukin tykästyi tuotoksiin, sillä kauppa tuntui käyvän ihan hyvin. Eihän ne ihan halpoja ole nuo sparaymaalitkaan, joten 25 eur -hinta työltä kuulostaa varsin kohtuulliselta.
Hieman salamyhkäisempiä kauppiaita olivat paikalla pyörineet Itä-Eurooppalaiset (Bulgaria) kiikarikauppiaat. Tuotteiden hintaa on vaikea arvioida, koska en jaksanut mennä syvällisimpiin keskusteluihin tuotteista. Kotikulmilla nuo kiikarit vuosi sitten olivat siinä 50 eur hintaan, mistä hyvästi tinkimällä päästiin n. 30 euroon. Näissä kaupoissa on vain se varjopuoli asiakkaan kannalta, että ostettava tuote onkin joku muu kuin mistä kaupat on sovittu. Kiikarit nimittäin tahtovat vaihtua siitä mallista mikä on ollut esillä kaupantekohetkellä. Niin ja kuitteja on turha toivoa saati takuita.
Muut kauppiaat olivatkin linnoittautuneet itse Kampin kauppakeskukseen tai sitten torille viritettyjen aitauksien (terassit) sisäpuolelle.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Juhannus is over
Juhannus on jälleen juhlittu ja kesä painumassa väistämättä ns. ehtoopuolelle. No syksyn pimeisiin on vielä aikaa runsaasti ja useimmilla duunareilla on vielä kesälomatkin kaukana edessäpäin. Elokuullehan on pitkissä ennusteissa luvattukin parhaat lomakelit niille ken lämmöstä ja auringosta pitävät.
Kuinkas muuten, Juhannus tuli vietettyä perinteisesti mökillä Savon sydänmailla. Sitä pitkän viikonlopun aikana ehtii rentoutumisen ohessa puuhastelemaan kaikenlaista. Sää oli sopivan aurinkoista ja tyyntä useimpina päivinä, mikä antoi hyvät edellytykset perhoskuvauksille. Pihlajaperhosten joukkoesiintymiset ja komean ritariperhosen näytteille asettuminen veivät kuvausten osalta pääosan. Toki muitakin siivekkäitä tuli kuvattua, kuten pesänsä juuri jättäviä harmaasiepon poikasia. Lepakkokuvaukset jätin tällä kertaa väliin vaikka lähijärveltä löytyikin pari mukavasti kaartelevaa vesisiippaa. Vesisiippa olikin ihan uusi tuttavuus mökkijärvellä; muita nahkasiipiä on kyllä tullut kuulluksi mökin vintiltä ja pihapiiristä.
Kun vielä Ahtikin antoi antejaan reilummalti, niin ei käy valittaminen.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
Juhannus lähestyy
Keskikesän juhla, Juhannus, lähestyy kovaa vauhtia. Vielä päivä, pari, niin yhteiskunta heittäytyy lomatuulelle ja lähes kaikki toiminnot laitetaan ainakin muutamaksi päiväksi seis-tilaan.
Jo etukäteen on pelättävissä nuo juhlimisen varjokuvat, jotka liittyvät voimallisesti Juhannukseen ja sen viettämiseen eri muodoissaan. Liikenneruuhkat ovat varmasti pienimpiä murheita juhlan osalta. Tiedossa olevat kolarit ja hukkumisonnettomuudet ovat lähinnä ne asiat, joita ilman Juhannuksesta tuskin selvitään tänäkään vuonna. Sen verran itsepäistä kansakuntaa ollaan, ettei mikään valistuskampanja tuo tulosta asian korjaamiseksikaan.
Itse tyydyn ennustelemaan pelkästään Juhannussäätä, enkä edes ala nyt spekuloimaan noilla uhriarvioilla "Jussin" osalta. Noillekin arvioille löytyy omat fooruminsa. Onneksi ei sentään Veikkauksen vetokohteista.

tiistai 22. kesäkuuta 2010
Juhannussäästä
Sataako, ukkostaako, onko lämmintä, hellettä...... siinä hyviä kysymyksiä Juhannukseen liittyen. Ilmastomalleja ja ennusteita katsoessa tilanne vielä muutama päivä ennen h-hetkeä näyttää hyvin epävarmalta. Myös meteorologian ammattilaiset ovat olleet vielä varovaisia arvioissaan Juhannuksen sääosion suhteen.
Varmaa näyttäisi kuitenkin olevan se, että ainakaan metsäpalovaroitukset eivät kiusaa kokon polttajia kovin monessakaan kunnassa. Paikoin voi olla jopa hankaluuksia saada kokko syttymään perinteisin menoin. Sateita on siis suurella todennäköisyydellä luvassa viikonlopuksi. No, lohdutukseksi pitää todeta, että kyllä sitä aurinkoakin pääsee varmuudella ihailemaan, ainakin ajoittain.
Ukkosten osalta tilanne näyttää hyvältä tai huonolta - kuinka sen nyt haluaa ottaa. Laskelmien mukaan Kaakkois-Suomeenkin on olemassa vain alle 45% ukkosriski, mikä käytännössä tarkoittaa, ettei tarvitse salamoida katsella.
Mutta, Juhannuksen jälkeen olemme varmasti paljon viisaampia näidenkin säiden osalta - ja tuo paras ukkossesonkihan on tilastollisestikin vasta edessäpäin.
Hyvää JUHANNUSTA!

lauantai 19. kesäkuuta 2010
Loikoillen lepakoita
Viime yönä oli mainio keli lepakkohavaintojen tekemiseen: lämmintä ja tyyntä, sekä runsaasti pientä pörriäistä ravinnoksi tarjolla. Laiskuuttani en jaksanut lähteä enää puolen yön maissa kävelemään pitkin poikin kylän raitteja, vaan tein aivan toisenlaisen ratkaisun: makuuhuoneen ikkun raolleen ja detektori ikkunalaudalle, ukko itse sänkyyn lepäilemään ja lueskelemaan.
Eipä aikaakaan kun ensimmäiset hälytykset detektoriin tulivat - melko tarkalleen pari minuuttia yli puolen yön. Aluksi jäin kuulostelemaan vain lepakoiden (pohjanlepakko) onnistuneita saalistuskaartoja, joita tuntui riittävän ja riittävän. Tästä rohkaistuneena vaihdoin detektoria ja laitoin äänityslaitteen valmiiksi ja tuloksena olikin reilu äänitys pohjanlepakon touhuista. Ja mikä parasta yksikään itikka ei häirinnyt äänitystyötä.
Tämä vain yksi osoitus siitä kuinka helpollakin voi tehdä jänniä luontohavaintoja - jopa rasittamatta itseään liikaa.

perjantai 11. kesäkuuta 2010
Insinöörin keksimää...
Viime yönä tuli jälleen naurettua jonkin insinöörin keksimä käyttöliittymä oikein alimpaan h...iin. Kyseessä on erään ohjelmiston käyttöliittymä, joka on ollut käytössä reilun vuoden, mutta on joka kerta yhtä tuskainen käyttäjälleen. Kyseessä on hyvin yksinkertainen asia, mutta sen mieltäminen on joskus ylivoimaista, jopa minulle.
Hankin käyttööni nauhoitusohjelmiston, jolla voi tehdä äänityksiä PC:lle. Itse olen lähinnä äänittänyt lepakoiden metelöintiä taivaalta ja ajanut sitten erilaisia analyysejä lajitunnistuksen varmistamiseksi. Eilen tuli langettua jälleen vanhaan sudenkuoppaan. Tämä selvisi vasta hieman myöhemmin, kun tulin ulkoa sisälle nauttimaan itikkavapaasta olotilasta sekä upeasta äänityksestä. Pohjanlepakko lenteli yli 20 min ihan äänityspaikan ympärillä ja teki kaikenlaisia manoovereitä.
Mutta, mutta, ääniraidalla ei ollutkaan mitään kuunneltavaa - vain ns. taustakohinaa. Olin onnistunut nauhoittamaan vain noita väliaikoja, jolloin lepakko kiersi kauempaa eikä ollut tarkoituksen mukaisa äänittää noita heikkoja ääniä, kun parempaakin oli tarjolla. Niinpä,niin.... ohjelmassa lukee SAVE silloin kun mitään ei tallenneta ja NOT SAVE silloin kun tallennus on päällä. Tätäpä ei tullut talvitauon jälkeen muistettua, joten kommellus oli valmis. Ensikerralla tarkempana sitten jälleen.
Mikäli sää salliin, niin viikonloppuna pitää kartoittaa noita Enonkosken lepakoita ja tarkastaa pönttöasukit siellä. Siippoja pitäisi olla paikalla, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät.

Kuume kohoaa...
Se on nyt sitten sitä aikaa viikkoa ja vuosikiertoa, että erilaiset kuumeet alkava saada vallan ihmisessä kuin ihmisessä. Täällä on ollut liikkeellä ainakin tuota ukkoskuumetta, jota parantamaan pitää ottaa pieni irtiotto arjesta ja matkustaa tuonne Suomen ukkoskeskukseen, Etelä-Savoon.
Tuo toinen, hieman lievempi kuume-epidemia liittyykin sitten tuon pyöreän nahkakuulan ympärille. Tuo pyöreä nahkakuula ei tässä tapauksessa ole pää, vaan jalkapallo, jota potkitaan MM-tasolla tuolla Etelä-Afrikan maaperällä.
Mutta, eiköhän näistäkin "epidemioista" selvittäne - kuten niin aina muuloinkin.

maanantai 7. kesäkuuta 2010
Ukkosta luvassa
Olisikohan pitkän hiljaisuuden jälkeen jälleen hieman taivaallista aktiviteettiä ukkosten muodossa odotettavissa? Näin on, mikäli nyt tiedossa olevat stradegiset parametrit pitävät ilmakehän toiminnan osalta paikkansa. H-hetki pitäisi näillä näkymin olla tuossa 11.-12.6 välisenä yönä eli juuri sopivasti viikonlopuksi. Niin, ja alkaahan se perjantaina tuo monien odottama ja monien halveksima jalkapallon MM-kisatkin!!
Torikaupoilla
Onhan se vähintään kerran kesässä käytävä tutustumassa paikalliseen toritarjontaan. Tosin, jos kaikki paikkakuntalaiset ajattelevat samalla tavalla, saattaa tuo torielämä tyrehtyä asiakkaiden puutteesta johtuvaan myyjäkatoon. Vaaran merkit ovat olemassa, sillä lehtitietojen perusteella noita toripaikkamaksuja ollaan korottamassa reilusti, mikä tietysti pienentää katetta myyjän osalta. Harmillista, mutta totta. Nyt ei puhuta, siis sunnuntaisista kirpputorikaupustelijoista, vaan ihan aidoista torikauppiaista.
Lauantai on yleensä se perinteinen toripäivä - se kun kansa lähtee liikkeelle toreille. Niinpä nytkin tuli käytyä katsastamassa torinäkymää lauantaisella kauppatorilla. Myyntipisteitä ja jopa uteliaita asiakkaitakin näkyi ihan mukavasti - sesonkituotteet tuntuivat tekevän kauppansa ihan hyvin. Piirakkakojujen edustat oli myös kansoitettu viimeistä paikkaa myöten. Myös kauppahalli oli saanut osansa asiakkaista - hyvä niin.
Joku voi ja kehtaa väittää, että torilla hinnat ovat korkeammat kuin suurissa marketeissa. Totta varmasti, mutta tuotteiden laatuakin kannattaa vertailla samalla. Harvassa marketissa on saman tuoreusluokan tuotteita myynnissä ja vieläpä niin, että tuottaja itse on monesti paikalla tuotteitaan kauppaamassa. Loppujen lopuksi nuo hintaerotkin ovat häviävän pieniä. Vaaka kyllä kallistuu pitkälti torikaupan puolelle.
Käykäähän kaupoilla!

torstai 3. kesäkuuta 2010
EA8-calling...aamulenkillä
Etelän matkahan ei saa eikä pidäkkään olla koko ajalta pelkästään auringossa löhöilyä - tosin kyllähän sekin on ihan mukavaa aina välillä. Aurinkoa saa toki muunkin puuhastelun ohessa, kunhan muistaa pysyä ulkotiloissa hi.
Aamulenkit kuuluvat ehdottomasti reissujen ohjelmistoon. Tässä linkki, jonka kautta voi käydä tutustumassa sellaiseen peruslenkkiin Puerto Ricon maisemissa.

Toukokuun helteet
Toukokuussa päästiin nauttimaan oikein hellejaksosta. Ajalla 13.-21.5.2010 lämpötilat keikkuivat reilusti +20 C paremmalla puolella. Helleraja, +25.1 C, rikkoontui peräti 5 kertaa.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuosi sitten koko kesänä päästiin hellerajan ylitse vain kahdeksan kertaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...