Tälle aamulle sattui sopivan pilvipoutainen keli, joten oli hyvä sää käydä tutkimassa karvatassun kanssa luontotapahtumia hieman pidemmälläkin.
Tuo kuntoradan ylivoimaisuus luontopolkuna on tullut todettua jo monta kertaa. Sen sijaan tuo toinen loistokohde, alueen itäosaan sijoittuvat jätevesipuhdistamon altaat ovat jääneet vähemmälle mainonnalle. Altaiden alue on aivan kuin oma maailmansa: avovesialtaat, rehevät rantapajukot, ympäröivät peltoaukeat ja vanhat metsät. Monenlaista biotyyppiä, mikä tietysti näkyy lajikirjossa. Vesilintujen lisäksi alueella oli tänään äänessä runsaslukuisesti pajulinnut sekä, yllätys, yllätys, yksi tiltaltti. Vesilinnuista mainittakoon alueella oleilleet kaksi laulujoutsenta.
Alueen hyönteismaailma on vielä heräilemässä kesään - muutaman viikon päästä alueella on helposti nähtävissä lukuisia päiväperhoslajeja sekä tietysti sudenkorentoja.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kokonaisvaltainen päivitys puhelimeen
Päivitystä puhelimeen Tässä alkuvuoden (2026) aikana tuli eteen se, jo ennakoitu, tilanne, jolloin puhelimen käyttöjärjestelmän päivittämin...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Viestiristit Kuluneella viikolla tuli kesken "työkiireiden" pikainen kutsu saapua ns. isolle kirkolle Helsinkiin. Asian kiir...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti