Melkoista markkinahumua sai nautti eilisillä Moganin markkinoilla. Myyntikojuja ja myyjiä riitti silminkantamattomiin pitkin rantabulevardeja. Lukuisat lautat toivat "innokkaita" turisteja ostoksille tiuhaan tahtiin. Itsekkin mahduimme yhdelle lautalle mukaan. Meno-paluu -lippu maksoi aikuiselta 10 eur, joten hinta oli kyllä kaiken väärti kun ottaa huomioon mukavan merimatkan sekä sen että paluu tuli lähes ns. kotirantaan hotellin edustalle.
Yllättävän hyvin nuo suuret turistimassat hajosivat pitkin Moganin katuja, sillä varsinaisella ostosväylällä, jossa markkinakaupustelijat oleilivat, ei turhia ruuhkia ollut, vaan tuotteita pääsi katselemaan ihan rauhassa - mikäli myyjä ei sattunut kuulumaan siihen rotuvähemmistöön, joka ei asiakasta päästä otteistaan ennen kuin kaupat on tehty hi... Tinkiminen täällä on kaikessa ihan ehdoton edellytys menestykseen: hinnat pystyivät laskemaan reilusti yli 50 % ensimmäisestä tarjouksesta.
Monille matkaajille oli mukavaa varmasti käydä kostuttamassa kurkkuaan noissa myyntipisteissä, joissa tarjoiltiin paikallisten herkkujen lisäksi, myös jalompia juomia: banaanirommia, hunajarommia jne... Annoskoko saattoi olla välillä jopa suurempi kuin kotimaisissa ravintoloissa.
Aika kului kuin lentämällä ja kilometrejä tuli mittariin reilusti. Illan päätteeksi pitikin käydä jo lähikaupasta ostamassa lisää aurinkorasvaa kun tuntui, että osa paikoista suorastaan huuti poltetta.
Illan päätteeksi käytiin myös varmistamassa paikka tuolta safariosiolta - maanantaina olisi luvassa rantahiekan ja turistikeskusten sijaan tutustumista saaren muuhun kulttuuriin ja ympäristöön.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti