keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kevätihmettä

Viimekeväiseen tapaan ei voi kuin ihmetellä noita lintumaailman muutoksia muuttolintujen suhteen. Toki viimepäivien hieman epävakaat säärintamat ovat vaikuttaneet monen lintulajin saapumiseen, mutta aivan kaikkeen ei tuo säätilakaan kelpaa selitykseksi.
Helpoimmin muutokset huomaa, jos on vuosien aikana kiertänyt jotain vakioreittiä tai sitten pelkästään tehnyt aktiivisesti havaintoja vaikka omalla kotipihallaan.
Mustolassa tuo kuntorata monimuotomaastoineen tarjoaa hyvän luontopolun. Tälle keväälle nuo radanvarsipuistikot ovat olleet hieman liian hiljaisia laulajista. Toki rastaita ja punarintoja on ollut ihan normaalisti, mutta nehän saapuivatkin jo huhtikuun alussa alueelle. Niiden laulukausi alkaa olla jo ohitse ja pesät ovat monilta osin jo munavaiheessa.
Pienten hyönteissyöjälintujen osalta tilanne näyttää huolestuttavalta: sirittäjä, tiltaltti ja pajulintu loistavat vielä poissaoloillaan. Toinen hyvä kysymys on se, mitä on tapahtunut metsikön ahkerille peukaloisille?
Kesää kohti mennään kuitenkin, joten seurataan tilannetta rauhassa. Eihän nuo lämpötilatkaan vielä kovin kesäisiä ole olleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...