Saimaan kanavan kioskikulttuuria ja vähän muutakin

 

Juttu, Etelä-Saimaa 5.3.2023

Viikonlopun (5.3) Etelä-Saimaa -lehdessä oli parikin juttua Lappeenrannan kioskeista: toinen käsitteli yksityisten kioskien ahdinkoa ja jälkimmäinen juttu loi katsauksen lähinnä kaupungin keskusta kioskeihin. Jutut herättivät pienen tunnekuohun sisälläni, sillä olinhan peräänkuuluttanut kioskikulttuurin säilyttämisestä aikaisemmissasikin kirjoituksissa, joista viimeisin käsitteli Saimaan kanavan viimeisintä kioski Mustolassa. 

Virallisen määritelmän mukaisesti kioski on pieni myymälä, jossa asiakas asioi luukun kautta. Suomen aukiololaissa (Laki vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukioloajoista 28.12.2000/1297) kioskeiksi katsotaan myös kaikki alle 100 m2 myymälät. Näin myös pienimmät päivittäistavarakaupat lukeutuvat kioskeiksi. Asian ymmärtää hyvin, kun muistelee koska on viimeksi asioinut kioskissa ns. asiointiluukun kautta ? Itse olen asioinut viimeksi kioskilla asiointiluukun kautta 2010 kun kävin tutustumassa SPR:n kioskiin Mustolan sululla.  No, tulihan siellä asioitua vielä myöhemminkin ennen kuin kioski oli pakko sulkea lopullisesti 😥

Useimmat ennen aktiiviset kioskit onkin jo ehditty sulkea tai purkaa pois. Perinteinen kioskitoiminta, joihin lasken tuon kuuluvaksi tuon asiointikulttuurin luukun kautta, ei ole ollut kannattavaa enää pitkään aikaan. Siitä piti huolen alkoholilaki, joka mahdollisti mietojen alkoholijuomien myynnin valvotusti juuri noissa lain mukaisissa "pienmyymälöissä". Eli asiakas tuli ikään kuin kauppaan ostoksille. Toinen pienyrittäjiä hieman "sortava" elementti kioskimarkkinoilla on tietysti nuo isot konsernit, jotka hallitsevat markkinoita lähes monopolimaisesti. Suomessa tätä markkinointimallia edustaa erityisesti Rautakirja omine R-kioskeineen. Toki niissäkin toimitaan yrittäjähengessä, mutta "isoveljen" määräämällä tavalla.

Ensimmäiset omat kioskikokemukset ajoittuvat vuodelle 1969/1970, jolloin asioin säännöllisesti Pontuksella olleessa ns. "Valtosen kioskissa", joka sijaitsi Muukontien varrella, Vierulankadun risteyksen jälkeen Imatralle mentäessä tien oikealla puolella. Sinne oli lyhyt matka juosta radan ylitse oikopolkua pitkin. Asiointi suoritettiin luonnollisesti luukun kautta ja palvelua saatiin soittokelloa soittamalla ellei paikalla ollut henkilökuntaa. Nyt suljettu "Pontuksen kioski" oli sijainniltaan alle 100 metriä tuosta Valtosen kioskista. 

Kanavansuulla ehti Laihian vuosien jälkeen asumaan kymmenien vuosien ajan 70-luvulla. Tuolloin alueella palveli parikin kauppa-autoa ja toki alueella oli oma kauppakin "Puhalaisen kauppa", jonka yhteydessä oli myös oma kioski. Tämäkin kioski edusti perinteistä "luukkukioskia". Kaupan ollessa suljettuna sai kioskilta kätevästi karkkia ja muita herkkuja 😄

Myöhemmin alueella on palvellut oma kioski-myymälä, mutta se joutui sulkemaan ovensa muutamien toimintavuosien jälkeen. Rakennus on edelleen jäljellä, joten toiminnan jatkumiselle on noilta osin edellytykset ja onhan tuo asukasmäärääkin noussut alueella huimasti sitten 80-luvun. Luulisi asiakkaita riittävän.

Mustolaan muuton myötä 80-luvulla tuli tutuksi kioskikohteeksi luonnollisesti tuo Mustolan sululla sijainnut SPR:n kioski. "Luukkukioskilta" sai hyvän palvelun lisäksi monenlaisia maukkaita elämyksiä, joita oli hyvä nautiskella kioskin edustan terassialueella. Kioskilta ei löytynyt tupakka eikä alkoholituotteita, mikä varmaan eniten harmitti niitä monia kioskille murtautuneita -  saalis saattoikin jäädä pelkästään karkkeihin tai muihin elintarvikkeisiin. Kioskihan oli auki kesäkaudella yleensä Vapusta pitkälle syksyyn. Tänä päivänähän tuota kioskia ei löydy kuin kuvista, sillä rakennus purettiin melko nopeasti toiminnan loputtua.

Toinen kanavanlaidan kioski oli ns. 90-luvun "välivuosina" toiminnassa Mälkiän sululla ihan siinä Kekkosen puiston kupeessa. Kioskin ohessa toimi myös grilli, josta sai loistavaa pikkupurtavaa. Toki kioskilta sai myös kaikkea muutakin niin suurempaan kuin pienempään tarpeeseen. Itse kävin Lappeenrannan Harmonikkakerhon vahvistetulla partiolla muutamaan otteeseen viihdyttämässä kioskivieraita ja puistotallaajia kioskin patiolla. Tästäkin kioskista on nyt vain muisto jäljellä.

Toimivalle kesäkioskille olisi varmaan jonkin asteinen tilauskin, sillä näyttää siltä ettei kilpailua tuolla alalla paikallisesti ole: lähikaupatkin ovat kaukana ja se viimeinenkin "mohikaani" sulki juuri ovensa Pontuksella. Hieman pientä lievitystä kahvitteluun toki tuovat Kanavamuseon kahvila Mälkiällä sekä Mustolan sululla toimiva Eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä MIUN -kahvila. 

Aikoinaan laskettiin paljon kanava-alueen matkailun ja 6-tieltä tehtyjen ns. matkailuramppien varaan, mutta tämä homma "lässähti" kun ei ollut varaa kehittää suunnitelmaa enää pidemmälle, mutta saatiinhan sentään kunnon kiihdytyskaistat ja ajoharjoitteluradat nuorison autoille ja mopoille, jos jotain hyvää asiassa etsii.

Ihmeiden aika ei ole ohitse - vai..... Sitä odotellessa.

@ri

Ullakon kätköistä

Tapio Rautavaaran tutuksi tekemässä laulussa "Isoisän olkihattu" kiivettiin ullakolle, avattiin vanha arkku ja löydettiin olkihattu, joka toi muistoja mieleen. Itse koin vastaavan "dejavue"-tunteen kun kävin "ylisillä" ja avasin vanhan, hieman jo pölyyntyneen laatikon. Laatikostahan löytyi vaikka mitä ihmeteltävää, joten ajattelin tuoda osan mielenkiintoisista löydöistä esille blokissani lähipäivinä.

Päällimmäisenä laatikossa oli laaja kattaus erilaisia pinssejä, rintamerkkejä ja muutakin kiiltävää. Kaikki satunnaisesti kiinnitettyinä paksuihin vaahtomuovilevyihin. Tutkailtuani kokoelmaa, totesin siinä olevan yhdisteltynä 70- ja 80-luvun keräilykohteita. 

1975-1979 oli paikallisilla nuorilla tapana viettää aikaansa Saimaan kanavalla, etenkin sen suluilla. Suluilla pääsi näkemään isoja laivoja sekä tapaamaan laivojen miehistöä. Paikallisesta sanomalehdestä luettiin tuolloin tiedot kanavaliikenteestä ja sen mukaisesti sitten suunniteltiin oma toiminta kanavan varteen. Ei ollut internettiä eikä laivojen paikkatietoja käytössä, kuten nyt olisi.

Useat Neuvostoliiton alusrekisterissä olleet alukset jäivät usein "parkkiin" Mälkiän sulun yläpuolelle, ennen Saimaalle siirtymistä. Tämä tarjosi meille oivan tilaisuuden mennä tutustumaan laivaan lähemmin. Laivoihin nousu oli jossain kielletty, mutta aika usein joku miehistön jäsen kutsui meidät tutustumaan laivaan. Uusien kokemusten lisäksi tuomisina oli useimmiten makeisia, suklaata ja etenkin rintamerkkejä, pinssejä tai "renikoita", kuten niitä nimitettiin.

Laivoilla vierailu ja niihin tutustuminen oli näin jälkikäteen ajateltuna onnistunut suoritus, sillä nuo kyyrilliset aakkoset tulivat tutuiksi jo ala-asteiässä ja tämä helpotti huomattavasti myöhempää venäjän opiskelua yläluokilla ja lukiossa. Ja taisipa sitä tulla jokunen sana väännettyä laivahenkilöstönkin kanssa, vaikka tuo viittomakieli olikin aika tärkeässä osassa vielä tuolloin.

Vastavuoroisesti keräsimme syksyisin mm. sieniä ja toimitimme laivoihin, jolloin kiitoksena oli mitä upeampia merkkejä. Merkkejä vaihdettiin luonnollisesti poikaviikareiden kesken ja monen mielestä ne olivat jopa oivaa "valuuttaa". Muistan myöhemmin itselleni jääneen ison muovilaatikollisen verran erilaisia merkkejä. Osa on tullut lahjotettua pois, mutta näköjään suuri osa on jäänyt ns. muistojen laatikkoon tallelle.

Tallella näkyy olevan myös vuoden 1980, Moskovan olympialaisten kattava pinssivalikoima sekä joskus armeijan jälkeen lisättyjä sotilasmerkkejä. Alla kaksi kuvaa kahdesta "pinssilevystä". Näissä ei näytä edes ajanhampaan syömisjälkiä, sen verran hyvässä kunnossa kaikki ovat.

Nyt pitääkin suunnitella mikä on kokoelman seuraava loppusijoituspaikka ;-)

dasvidanija //ARi\\

Pinssejä ja mitalleja vm.1975-1985

Pinssejä ja mitalleja vm. 1975-1985

Aikamatkailua kanavan varrella - Saimaan kanava kautta aikojen

ISBN 978-952-472-204-9

Aikamatkailu on mukava tapa matkustaa; usein aika edullinenkin eikä matkustusasiakirjojakaan juuri tarvita. 
No, hyvä kirja toki auttaa tässä matkustusmuodossa usein, joten ilman kirjoja tai kirjaa ei useinkaan matkalle kannata lähteä. 
Tänään tarjoutui loistava tilaisuus harrastaa jälleen aikamatkailua kun sain käsiini uunituoreen kirjan Saimaan kanavasta.
Kirja on loistavan yksinkertainen kertomus kanavan vaiheista sen ensimmäisistä metreistä nykypäivään, kaikkinen mielenkiintoisine välivaiheineen. Mukava kuvitus lisää omalta osaltaan aikamatkailun laatua.
Näin kanavan varrella elävälle ja sen vaikutuspiirissä lähes koko elinkaaren olleellekin henkilölle kirja avasi aivan uusia näkökulmia tuohon aikamme suurimpaan työmaahan. 
Kirjassa on 145 sivua ja lähes jokaisella aukeamalla tekstiin liittyvä kuvitus. Kirja etenee mielenkiintoisesti aikamatkailuun liittyen: kirja vie lukijansa ensin vanhaa kanavaa pitkin Saimaalta Suomenlahdelle ja palaa sitten uutta kanavaa pitkin takaisin Saimaalle.
Eihän tämä nyt varmasti ihan noita suosittuja kanavaristeilyjä korvaa, mutta paikka tällekin teokselle löytyy varmasti.