torstai 14. huhtikuuta 2016

Kevään merkkejä ilmassa

Maaliskuun loppupuoli alkoi jo näyttämään siltä, että keväthän saapuu oikein kohisemalla ja etuajassa pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden. Itse lasken kevään alkaneeksi kun tuo ns. terminen kevät alkaa. Terminen keväthän katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvästi nolla (0) asteen rajan.
Nyt ollaan palaamassa pikimiten jälleen ns. arkeeen, ja kevään edistyminen ottaa hieman "jarrua", kun pohjoisen kylmät ilmamassat pääsevät etelään saakka hieman viilentämään ilmastoa. Varmaan hyvin alkanut lintujen kevätmuuttokin hieman hiljenee, ainakin ns. hyönteissyöjien osalta. Rohkeimmat yksilöt toki tulevat melkein säällä kuin säällä, jos muuttovietti on kohdillaan.
Viikonloppuna kun lämpötilat hipoivat jo 15 C rajaa päivällä, oli monenlaista keväänmerkkiä liikkeellä pihallakin: ensimmäiset sitruunaperhoset olivat liikkeellä sammakoiden kanssa. Punarinnat ja rastaat olivat äänekkäimpiä konsertoijia lähimetsikössä vielä.
Kanavan avautuessa liikenteelle saapuivat uusiin sulapaikkoihin telkät ja sinisorsat pitämään kevätkarkeloitaan.
Saimaakin on ehtinyt jo avautumaan lupaavasti, joten kohta uskaltaa jo viedä veneenkin talviteloiltaan vesistön äärelle.


Protector avasi Saimaan kanavan liikenteelle

Yksi varmimpia kevään merkkejä puutarhassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...