keskiviikko 2. helmikuuta 2011

ISBN : 978-951-0-36157-3

Sattuipa tuossa päivänä muutamana itselleni melkoisen erikoinen tapaus. No tässä tapauksessa tilaisuus teki kepposensa - ei onneksi varasta, kuten sanonta usein väittää. Ylimääräisen vapaa-ajan kuluttaminen on jo jonkin aikaa siirtynyt työmatkoilla ns. pubikierroksista kirjakauppojen tarjontaan tutustumiseen. Pääkaupunkiseudullahan niitä riittää - niin pubeja kuin kirjakauppoja.
Tulevan tietoturvaviikon innoittamana kävin tutustumassa tietysti alan kirjallisuuteen. Helsingissä tuo kirjatarjonta on laajaa ja hyvin käsillä. Samalla on tietysti mukava tehdä hintavertailuja liikeryhmittymien kesken. Kuinka ollakaan sama kirja saattaa olla kadun toisella puolella n. 15 euroa edullisempi! Pienellä vaivalla melkoiset säästöt.
Tällä kerralla hyllymetreiltä silmiin osui Petteri Järvisen jo noin vuosi sitten julkaisema tietokirja: "Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi" Vaikka kirja on liki vuoden vanha, on sen asiasisältö vielä enemmän kuin kohdallaan. Siinä tapauksessa, että haluat säilyttää mielenrauhasi, kannattaa kirjan lukeminen unohtaa. Mutta, kirjan luettuasi voin vakuuttaa, että katsot nykyistä digitaalista maailmankuvaa ihan eri tavalla. Tälläinen kirja pitäisi itse asiassa olla pakollisena luettavana jo yläasteilla.
Palatakseni tuohon "kirjakauppakohellukseen": otin siis Petterin kirjan hyllystä ja istuin lähelle varatussa lukunurkkauksessa olevaan laiskanlinnaan. Ja kas kummaa. Ennen kuin huomasinkaan oli kirja tullut tavattua keskeisimmiltä osin kannesta kanteen ja aikaakin oli kulunut liki kaksi tuntia - ihan noin vain.
Tottahan se on, että hyvän, mielenkiintoisen ja ajankohtaisen kirjan kanssa aika suorastaan lentää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FT8 SM-sprint, osa 10

  FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...