Supersolujen sinfoniaa saatiin ihailla Astanpäivän kunniaksi täältä Savonlinnan pohjoispuolelta, Enonkoskella. Kaikessa rajuudessaan ja raakuudessaan tuo luonto on melkoisen kunnioitusta herättävä asia - siitä saatiin jälleen hyvä osoitus. Enonkosken suunnalla ei ainakaan pienellä maisemakierroksella näkynyt mitään myrskytuhoja; vain satunnaisia, yksittäisiä puita nurin tien varsilla. Kirkonkylälläkin oli yksi suuri hopeapaju joutunut nöyrtymään tuulen tieltä. Omalla sääasemallakin nuo maksimi tuulihuiput olivat luokkaa 15 m/s, eli aivan pahimmille arvoille ei onneksi täällä menty.Muutama kymmenen kilometriä etelämmäksi, niin anemometrissä olisi ollut tuulienergiaa riittämiin.
Sääasemani ukkostutka antoi mielenkiintoista dataa jo reilu 3 tuntia ennen kuin myrsky iski; monet arvot olivat sellaisia kuin on noissa Amerikkalaisissa datamalleissa. Näitä ei ole juuri nähnyt kuin omissa simulaatioissa - nyt luonto päätti näyttää omat simulaationsa. Valitettavasti tuon myrkyn alkaessa saada se aktiivisin, mielenkiintoisin vaihe päälle Savonlinnan alueella, menivät tietysti sähköt koko taajamasta ja siinä samassa kaikki datatallennuksetkin menivät pois päältä. USP-sähkön kautta ei kannattanut tilannetta pitkittää, sillä tiesi varmuudella sen, että nyt sähköt ovat hieman normaalia pitempää pois päältä. Ja reilu 20 tuntiahan tuota sähkötöntä aikaa riittikin -toisilla se jatkuu vieläkin. Onneksi oli tuo paristokäyttöinen viihderadio ja hyvä perunakellari, niin perusasiat sai hoidettua hyvin ja tietoakin sai päivitettyä.
Lähinaapuri tuossa vajaan kilometrin päässä ihmetteli vielä aamulla, että onko meillä sähköä. Kun kerrottiin hieman myrskystä ja tuhoista, alkoi päivittelemään ettei omissa radioissa ollut paristoja, ja pakastearkkukin pitää suojata lämpiämiseltä paremmin.
Täytyy katsoa mitä Ilmatieteenlaitos aikanaa informoi myrskystä, mutta selvää lienee varmasti se, että joukossa oli useita supersoluksi luokiteltavia myrskykeskuksia suurine syöksyvirtauksineen.
Näillä mennään ja loma jatkuu ... kohti seuraavia rytinöitä. Suomen suvi on yllätyksiä täynnä.
Asiaa ja ajankohtaista lähinnä kotikaupungin kyliltä ja kulmilta; joskus hieman kauempaakin.
Twitter ja Instagram:
@tzalama
Mastodon:
@tzalama@mastodontti.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
FT8 SM-sprint, osa 10
FT8 yhteydet 11.12.2024 / SM-cup Keskiviikkona käytiin vuoden viimeinen FT8-cupin osakilpailu; järjestysnumeroltaan kymmenen (10). Marrask...
-
Sissiristi ja muuta heraldiikkaa Rajamuseon näyttelyssä 2022 Joukko-osastoissa on perinteisesti palkittu hyvistä ja kiitettävistä suorituksi...
-
Rasva- ja siemenkakkua tarjolla! Näin pikkulintujen ja miksei hieman suurempienkin lintujen ruokintakauden ollessa jälleen ajankohtain...
Hei!
VastaaPoistaSinä kun tunnut olevan perillä noista ukkosista, niin mitä ukkostutkaa tai sivustoa suosittelisit, mistä olisi hyvä seurata ukkosrintamien etenemistä ja salamoita?
Tiedosta kiitollisena tätä utelee Kujeilija ihan vakavissaan :)
Hieman viiveellä vastausta, mutta täällä myrskyalueella lomaillessa ei tule pidettyä virtoja kuin tuossa ukkostutkakoneessa ja sääasemassa useimmiten.
VastaaPoistaTässä kuitenkin hieman linkkejä ja infoja aiheeseen.
Tuo alla oleva Erälehden tutkakuvatarjonta on hyvä lähtökohta ukkosien metsästykseen; siinä on Forecan kautta tietoa niin sade- kuin ukkosrintamista. Ukkoset tulevat komeina punaisina rasteina kartalle. Ainut haitta on se, että kuvaa päivitetään hieman pitkällä viiveellä, joten silloin kun jotain tapahtuu niin ollaan tilanteen osalta noin tunti aina jälkijunassa.
Tähän on sitten apuna nuo harrastajien ylläpitämät tutkat, joista näkee salama-aktiviteettiä lyhyemmällä viiveellä.
http://www.eralehti.fi/saapalvelu/data.php/anim/RAD/RADAR/LIGHTNING-RADAR_fin-s/index_pid_1373.asp
http://saa.aina.fi/lightning/wasp2/wasp2.htm
http://www.flyingineurope.be/thunder_&_turbulence.htm
http://www.blitzortung.org/Webpages/index.php?lang=en&subpage_0=2
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/paikanninkartta/
Yksityisten paikantimien käytöstä huomiona seuraavaa:
Niiden antamat salamakartat ovat aina vähän suuntaa antavia,
johtuen käytetystä tekniikasta. Sitä seikkaa tosin ei voi kiistää, että näiden paikantimien avulla saadaan arvokasta lisäinfoa mahdollisen ukkosen synnystä - kaupalliset palvelut välittävät ukkostietoa usein yli tunnin viiveellä kartoilleen ja tunnissa ukkonen ehtii jo vaikka mihin....
Kolmiomittauksella toimivat
paikantimet antavat parempia tuloksia, mutta niissäkin on epätarkkuutta.
Jonkun verran kansallisten ja kansainvälisten meteorologisten
organisaatioiden tarjoamaa salamadataa on kyllä tarjolla, tosin
niitä tarjotaan aika suurmittakaavaisilla karttapohjilla.
Kiitos tästä valaisevasta informaatiosta :)
VastaaPoista