Rajatapauksia: "Kurwarit" tulee...

Lupailin tuossa jo aikaisemmin julkaista tänne blokipuolelle otteita noista muisteluksista, joita tarjoilin 2019 tuohon Rajan juhlavuoden perinnekeruukirjoitustapahtumaan. No, bumeranginahan ne kaikki lopulta tulivat takaisin, mutta koska asiat eivät sisällä mitään loukkaavaa tai salaista tietoa, voin niitä laittaa ihmeteltäviksi vaikka tällä tavalla. Kaikki tekstit tulevat siis blogiin pääotsikon "Rajatapauksia" alle, jolloin ne on tarvittaessa helppo etsiä.

Vuonna 1986 heti varusmiespalveluksen jälkeen liityin Rajavartiolaitoksen henkilöstöresursseihin. Aloitin palveluksen tuolloin Nuijamaan suunnalla, joka olikin sopivan työmatkan päässä - sinne ehti myös kätevästi polkupyörällä, silloin kun autoilu alkoi tylsiä.

Osa henkilöstöstä tunsi harrastustaustani musiikin osalta. Olihan sitä tullut soitettu yksin ja porukassa Humppafestivaaleilla, torin lauantaitansseissa ja monissa muissakin tapahtumissa. Näiltä osin ensimmäinen "henkilöstökeikka" tulikin eteen jo vajaan kuukauden työrupeaman jälkeen. Oli taas aika laittaa henkilöitä reserviin nauttimaan evp-statuksesta. Ja jotta ilta ei olisi mennyt vain saunomiseen ja Tupen-pelaamiseen, otettiin mukaan myös hieman elävää musiikkia. 

Työajalla musisointia ei toki saanut harjoittaa, mutta eihän se häirinnyt, sillä yleensä tuo lakki kiersi illan aikana ja pelimanni sai matkaan vähintään bensiinirahat (lue: matkakorvaus) - no, toki poikkeuksiakin oli - extraa löytyi yleensä hyvin lakin pohjalta. 

Laskin tuossa pikaisesti nuo "eläkekeikat", ja olihan niitä kaikkiaan reilu 30 kpl ! Varmaan olisi ollut enemmänkin, mutta 1989 aloitin nuo opistoupseerin tutkinnot, jotka sitten muuttivat palvelusta melkoisesti; piti jättää hyvästit vihreälle rajalle ja siirtyä pienen viiveen kautta ns. siisteihin esikuntahommiin. Toki esikunta-aikanakin oli välillä soitannollisia hetkiä; lähinnä harjannostajaisissa, pikkujouluissa tai reserviläistapahtumissa henkilöstökerholla. Ihan mukavia kokonaisuuksia ja tapahtumia. Näissäkin keikoissa korostui voimakkaasti se, ettei niitä saanut millään muotoa sitoa työaikaan. Kuten silloinen komentaja lausuikin eräiden harjakaisten jälkeen: "Tarvittaessa tilaamme soittokunnan Puolustusvoimista, toki käyttöä löytyy näemmä myös pienemmillekin kokoonpanoille" Tuli näet tuolloin soitettua vähän ohitse ohjelman moniäänisesti tuo Muistoja Pohjolasta -marssi. Tämä lienee kirvoittanut lopulta komentajan mielen 😀

Mitä tulee tuohon otsikon "Kurwarit" sanaan - silläkin on oma mielenkiintoinen historia. Rajamiehiähän on usein haukuttu hieman alentavaan sävyyn käyttämällä sanaa Kurvari. Itse en tuota sanaa ole kokenut ihan tuollaisessa merkityksessä. Koska yhdenmiehen bändille piti kuitenkin keksiä joku nimi, niin päätiin hieman muunnella tuota sanaa ja otin käyttöön tuon Kurwari -nimen. Ja sillä on menty 2021 vuoteen saakka, jolloin päätin siirtyä itsekin evp-rintamalle.

Joku on joskus kysynyt että mikä oli se paras keikka uralla? No, tähän olisi varmaan montakin vaihtoehtoa tarjolla, mutta yksi keikka nousee sen poikkeavuuden kautta esille asiaa pohtiessa. Rajavaltuutetuilla oli rajankäynnin jälkeen tiedossa neuvottelut ja illanvietto paikallisella neuvottelumajalla. Tähän illanviettoon liittyen apulaiskomentaja kysyi, josko voisi saunapartion rinnalla ottaa "kurtun" matkaa ja soittaa jotain illan aikana. No, asiahan kävi hyvin ja samalla tarjoutui tehdä keikka ihan työajalla. Otettiin siis keikka pois kuleksimasta. 

Ennen keikkaa apulaiskomentaja valmensi pelimannin erittäin hyvin soitettavien kappaleiden osalta. "Semmoinen rajoitus esitettävään musiikkiin, että jätetään nuo sota-ajan värssyt ja erityisesti Säkkijärvenpolkka pois ohjelmistosta" No, sehän kävi hyvin. Kyllä musiikki maailmassa riittää.

Illan aikana tuo ohjelmisto musiikin osalta muuttui kyllä hieman annetun ohjeen vastaiseksi. Kuten niin monesti aiemminkin, niin nytkin jossain vaiheessa iltaa alkoi se perinteinen toivemusiikkikierros. Itse asiassa kierroksen aloitti vierailevan valtion rajavaltuutettu, joka ystävällisesti pyysi soittamaan Mantšurian kukkulat ja Mustanmeren valssin, ikään kuin testatakseen soittajan kyvyt. No, tuttuja kappaleita molemmat, tosin hieman sieltä sotavuosilta tuttuja. Nämä esitykset eivät tosin vielä nostattaneet tunteita pintaa kenelläkään, mutta se vieraiden kolmas toive Säkkijärvenpolkan myötä olikin sitten hieman tunteita herättävä, ainakin omassa väessä. Keikan osalta kaikki meni ilmeisesti kuitenkin ihan hyvin - ei suuremmin kiitosta, mutta ei haukkujakaan tullut. Ehkä parhaana muistona illasta oli se, kun olin poistumassa paikalta, eräs vierailijoiden edustaja halusi antaa soittajalle mukaan sen kuuluisan "Väärän vitosen" tosin Ruplan muodossa. Vieläkin pistää välillä hymyilyttämään kun tuo kirjanmerkkinä toimiva seteli löytyy nuottivihkojen välistä 😃

Uran viimeinen keikka oli tarkoitus pitää 2020 kun itse siirtyi evp-rintamalle, mutta kuten hyvin on tiedossa, tuli tuo Korona ja esti kaikki tapaamiset. No, nyt on soitot noilta osin soitettu ja nuotit lyöty nippuun.

Musiikin osalta onkin nyt etsintäaika uusien haasteiden osalta: vanhasta soittopelistä en taida raaskia luopua, vaikka uusi digiharmonikka onkin jo kiikarissa.

//ARi\\

Musiikkistudio

Pääinstrumentti jo vuodesta 1973

 

Musiikkia aidoimmillan - HECTOR livekeikalla Lappeenrannassa

Musiikki on hieno asia ja aidoimmillaan se on silloin kun sitä voi nauttia ns. "livenä". Kuluneelle syyskaudelle tarjoutuikin mainio tilaisuus makustella hyvää musiikkia, kun Heikki Harma alias "Hector" bändeineen lähti juhlakiertueelle artistin 50-vuotista uraa muistellen. Kiertue tavoitti Lappeenrannan tuossa joulukuun alussa, joten ei muuta kuin sekaan vaan. Liputkin tuli hankittua heti kun ne tulivat kesällä myyntiin, joten hyvät istumapaikatkin olivat tiedossa.

Aika se on sitten ihmeellinen käsite. Ihan äskenhän oli vuosi 1966, kun nuori Heikki Harma, tuttavallisemmin Hector, levytti esikoissinglensä, Palkkasoturi. Itse olin juuri nähnyt päivänvalon Lappeenrannan keskussairaalassa, vuotta aikaisemmin heh. Hector on ehtinyt uransa aikana tuottaa musiikkia ja sanoituksia itselleen sekä myös lähinnä sanoituksia muiden artistien esitettäväksi. Tähän uraan mahtuu sekä nousuja että laskuja, mutta lopettamisuhkauksista huolimatta mies ei ole kuitenkaan jättänyt musisointia, vaikka pari vuotta sitten julkaistua albumia Hauras ehti kulua kymmenisen vuotta edellisestä. Tuore Vain elämää -sarjan tuotantokausi on nostanut miehen tuotannon myös nuoremman sukupolven kuuntelulistoille ja pyöreät artistivuodet ovat vetäneet herran takaisin konserttisalikiertueelle.

Taukoineen reilut kolme tuntia kestäneen konsertin käynnisti yksi taiteilijan tunnetuimmista 80-luvun kappaleista, Kaikki tahtoo rakastaa. Se oli oikeastaan oiva tapa käynnistää kokonaisuus, joka koostui monenlaisista kappaleista. Alkupuolella päräytettiin ilmoille monta herran uran alkupuolen kappaletta. Oli Palkkasoturia, John Lennonin säveltämä Beatles-kappale In My Life ja saivat oman osuutensa myös miehen tärkeimmät esikuvat: tänä vuonna menehtyneet David Bowie ja Leonard Cohen saivat tyylikkäät kunnianosoitukset. Bowien Ziggy Stardust -kauden vaikutteista syntynyt Herra Mirandos kuultiin todella raikkaana versiona ja Cohenin klassikoksi muodostunut Hallelujah Hectorin suomenkielisin sanoin on saanut kauniit, mutta raadolliset sävyt. Koskettavaa kerrassaan.

Duettona "Jos sä tahdot niin,"

Taustalaulaja-viulisti Aili Ikonen pääsi pariin otteeseen esiintymään oikein kunnolla. Aluksi hän esitti ranskalaisen Michel Legrandin säveltämän kappaleen, Luonas sun, johon Hector on tehnyt suomenkieliset sanat. Illan taiteilija ihastui aikoinaan Samuli Edelmannin ja Jippun duettoon kappaleestaan Jos sä tahdot niin ja hän halusi myös tähän konserttikiertueeseen mukaan dueton. Ja sellaisen yleisö sai kuulla, sillä Ikonen ja Hector vetivät laulun tyylikkäästi. Hienoa tässä konsertissa oli se, että settiin eivät pelkästään kuuluneet itsestäänselvyydet, kuten Lumi teki enkelin eteiseen tai Yhtenä iltana, vaan luvassa oli monia yllättäviä valintoja. Esimerkiksi Mulla ei oo rahaa, Linnut, Linnut tai Tuulisina öinä.

Kymmenhenkinen Power Band oli todella iskussa. Bändissä oli vahvistuksina huippu instrumentalisteja niin Islannista kuin paikkakunnalta: parivaljakko Nikku (soolokitara) - Maijanen (Basso) tekivät hyvää "duunia". Heidän käsittelyssään klassikkokappaleet kuulostavat todella freeseiltä ja muutenkin 2010-lukumaisilta. Kerrassaan upea ilta, joka oli todella lämminhenkinen ja artisti yhtyeensä kanssa erittäin kovassa vedossa.

Tapahtumapaikka tarjosi hieman jäätävää tunnelmaa, oltiinhan Kisapuiston jäähallissa. Paikan luonteesta johtuen Hector osasi ottaa hyvin mukaan myös paikkakunnan ylpeyden SaiPa:n. Tämän kokoiselle musiikkitapahtumalle jäähalli lieneekin ainoa paikka, jota kaupungilla on tarjota tapahtumapaikaksi. Kukaan ei kuitenkaan paleltunut, ja soittajillakin pysyivät sormet lämpiminä hi...

Mandoliinimies on riisunut "mandoliininsa"